ToPo rakentaa vahvaa paluuta, tavoitteena SM-Koris

1.6.2004 Suomen yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä koripalloseuroista, helsinkiläinen ToPo, on tekemässä paluuta maamme koripalloeliittiin. ToPo on hankkinut ensi kaudeksi nimekkään joukkueen sekä vahvistanut taustojaan toiminnanjohtajalla. Seuran edustusjoukkue lähteekin tulevaan miesten I divisioonakauteen vain yksi asia mielessään: divisioonan voitto ja suora nousu takaisin SM-Korikseen.

ToPo on kasannut divisioonaan kaudeksi 2004-05 varsin kovan sikermän. Viime kauden pelaajista jatkavat Jussi Airas, Tero Laitinen, Turo Lehtonen, Vesa Linturi, Panu Pursiainen, Arto Rekonen sekä Panu Vertio, jotka ovat pääosin ToPo:n oman juniorimyllyn tuotoksia.  

Takapelaajien tontille ToPo on hankkinut muutaman kovan luokan vahvistuksen. Kaksi vuotta SM-Korista Team Componentassa pelannut oma kasvatti Ville Tuominen tekee paluun ToPo-paitaan. Toinen vahvistus takalinjoille on vuosia Euroopan ammattilaiskenttiä kiertänyt ja maajoukkueen tukipilareihin kuulunut Maurizio Pratesi. Viime kaudella Pratesi kuului porvoolaisen Tarmon vahvuuteen, muttei pelannut otteluakaan parannellessaan vuosi sitten leikattua selkää.  

- Kun kuulin ToPo:n nousutavoitteista, ei minulla ollut vaihtoehtoja. Olen kahta vuotta lukuun ottamatta pelannut koko urani ToPo:ssa, enkä voinut kuvitellakaan pelaavan kasvattajaseuraani vastaan. Lisäksi opinnot vetivät takaisin, perusteli Tuominen siirtoaan.  

- Pidän tätä kevyenä tapana aloittaa pelaaminen vuoden tauon jälkeen. Lisäksi pidän helsinkiläisen joukkueen saamista SM-Korikseen tärkeänä asiana koko suomaiselle koripallolle. ToPo:ssa on nyt hyvä meininki ja uskon nousumahdollisuuksiimme, sanaili puolestaan Pratesi.  

Myös Hemdahlin veljekset ToPo:n riveihin  

Pratesin sanojen tueksi ToPo on vahvistunut myös muilla saroilla. Se on saanut kaksi merkittävää vahvistusta vuosien 2001-03 mestarijoukkue Hongasta, kun Suomen puolustusaateliin lukeutuvat Hemdahlin veljekset Markus ja Jukka ovat päättäneet jatkaa uriaan ToPo:n väreissä. Veljesparista Jukka oli SM-Koriksen paras kuudes pelaaja vuonna 1999  ja isoveli Markus on pokannut  mm. finaalien arvokkaimman tittelin 2002 sekä sarjan parhaan puolustajan pystin vuonna 2003. Sekä Markus että Jukka Hemdahl siirtyvät sarjaporrasta alemmas henkilökohtaisista syistä.  

- Viime kausi oli SM- ja euro-otteluineen urani vaikein ja rankin. Motivaationi ei enää yksinkertaisesti riittänyt siihen mitä Hongassa pelaaminen vaatisi. Siirtyminen ToPo:n riveihin mahdollistaa tavallisen elämän, jossa voi tehdä muutakin kuin pelata koripalloa. Aloitin tänään uuden siviilityön, jonka lisäksi minulla on talonrakennusprojekti käynnissä, lateli Markus Hemdahl.  

- Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ToPo:ssa pelaamisesta tavoitteita löytyisi. Nousutavoite ja ToPo:n nostaminen takaisin parrasvaloihin motivoivat. On turha ajatella vielä vuoden päähän, mutta pitkällä tähtäimellä tätä projektia ollaan tultu tekemään, jatkoi Hehdahlin veljeksistä vanhempi eli Markus.  

ToPo:n rinki tulee muodostumaan noin 15 pelaajasta, joista 11 julkaistiin tiistaina. Tuore toiminnanjohtaja Aleksi Valavuori ei sulje kotimaisten lisävahvistusten mahdollisuutta, mutta pitää epätodennäköisenä ulkomaalaisvahvistusten hankkimista. Tärkeimpänä tavoitteenaan Valavuori näkee SM-tason lippulaivan saamisen ToPo:lle ja Helsingille.  

- ToPo:ssa jos jossain on perinteikkyyttä. Seura on yli 70-vuotias ja on todella iso asia etenkin Munkassa – sitä tulee kunnioittaa. On ollut hienoa huomata jo lyhyessä ajassa olemassa oleva ToPo-henki. Perinteikkyyttä tullaan vaalimaan, siitä osoituksena jo pelipaikkamme Munkkiniemen yhteiskoulu joka toimii samalla toisena ”kotina” ToPo:n junioreille, kertoi Valavuori.  

ToPo:n edustusjoukkue on jo käynnistänyt kesäharjoittelun päävalmentaja Timo Niemisen johdolla. Valmennusrinkiin kuuluvat myös apuvalmentajina toimivat Toni Peltola sekä Pekka Hartikainen. Peltolan vastuualueeseen kuuluu erityisesti joukkueen fyysisen harjoittelun suunnittelu ja toteutus. Joukkueenjohtajina toimivat Pia Salminen sekä pitkän ToPo-taustan omaava Mikko Vilke.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_i_divisioona/

Asiat

 
9.6.2026 15:46 Lastenvalmennusverkosto

Haku avoinna Lastenvalmennusverkostoon 2026-2027

Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston järjestämä täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.

9.6.2026 13:00 Susijengi

Susijengin Open Gym pyörähtänyt käyntiin 42 pelaajan kutsulistalla

Kolmanteen MM-karsintaikkunaan valmistautuvan Susijengin kesä on täydessä käynnissä. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on lähettänyt 42 pelaajalle kutsun alkukesän perinteiseen Open Gym -leiritykseen, jossa eturivin pelaajat niin kotimaasta, Euroopan ammattilaiskentiltä kuin Atlantin takaakin kerääntyvät yhteen.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

8.6.2026 10:27 Pyörätuolikoripallo

Sini Paukkeri valloittaa Italian kenttiä – Pyörätuolikoripalloilijan arki on täynnä työtä ja tavoitteita

Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.

5.6.2026 19:11 3x3

3x3-maajoukkuetoiminta käyntiin – EM-karsinnat Košicessa jo ensi viikolla

Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.

5.6.2026 14:05 Seurat

Tilastointiohjelma vaihtuu – infotilaisuus 15.6.2026

Koripalloliitto vaihtaa kaikissa valtakunnallisissa aikuisten ja nuorten sarjoissa käytettävän tilastointiohjelman. Uuden ohjelman käyttöön järjestetään kesän ja syksyn aikana kohdennettua koulutusta eri tasoisille tilastonpitäjille.

4.6.2026 14:03 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2026 kotiottelut selvillä

Sudenpentujen valmistautuminen kesän 2026 maaotteluihin ja arvokilpailuihin on käynnistynyt. Kansainvälisten leiritysten ja turnausten ohella eri ikäluokkien maajoukkueita nähdään kesän aikana myös kotikentällä Lohjan Kisakalliossa, jossa pelataan niin yksittäisiä maaotteluita kuin Nordic Championship 2026 -turnauksen (PM-kisat) otteluita.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

Näytä lisää vastaavia