ToPo tasoitti otteluvoitot naisten SM-välierissä

25.3.2011 Torpan Pojat tasoitti perjantai-iltana otteluvoitot 1-1:een koripallon naisten SM-sarjan välierissä. Helsinkiläisten kotiottelu Kotkan Peli-Karhuja vastaan päättyi lukemiin 69-65 (43-35). Toisessa välieräparissa Catz Lappeenranta puolestaan hankkiutui 2-0-johtoon Espoo Teamia vastaan.

Taru Tuukkanen ja ToPo puristivat voittoon toisessa välierässä PeKaa vastaan.

Äitiyslomalta kesken kauden kauden palannut Jelena Reshetko oli vauhdissa, kun Catz siirtyi 2-0-johtoon Espoossa. Kuvat: Tytti Nuoramo & Francois Perthuis.

Runkosarjan ykkösjoukkue PeKa hallitsi avausjaksoa, mutta ToPo sai toisella neljänneksellä hengen päälle. Joukkue nousi viiden pisteen tappioasemasta suurimmillaan jo 39-30-johtoon. Etumatka kesti loppuun saakka, vaikka PeKa kamppailusta tiukan tekikin.

- Puolustimme hyvin ja pystyimme painostamaan PeKan pitkälti kaukoheittoihin. Se ratkaisi ottelun, ToPon valmentaja Mikko Kurki näki.

- Hyökkäyspeli oli sen sijaan hyvin takkuista molemmilla joukkueilla.  Vaikka voitimme, niin meillekin jäi huomattavasti petrattavaa seuraaviin otteluihin.

Runkosarjassa vasta neljänneksi sijoittuneen ToPon syömähampaina toimivat Taru Tuukkanen (21/10), D'andra Moss (17/13) ja Anette Juvonen (13/9).

Kotkalaisten parhaita olivat Amanda Lassiter (19/13) ja Shanika Freeman (12/11).

Catz voiton päässä finaalipaikasta

Lappeenrannan Catz on sen sijaan enää yhden voiton päässä koripallon naisten SM-finaaleista. Espoo Basket Team taipui nyt kotonaan pistein 60-78 (31-40).

Ensimmäisestä kohtaamisesta poiketen Espoo aloitti pelin kohtalaisen vahvasti. Se oli kuitenkin laiha lohtu, kun Catz sai pelinsä kulkemaan ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen.

Kakkoset selvästi vastustajaansa tarkemmin heittänyt ja levypallot voittanut vierailija karkasi toisella neljänneksellä välillä jo yli kymmenen pisteen päähän, eikä päästänyt kotijoukkuetta enää mukaan voittotaistoon.

- Espoo pelasi selvästi paremmin kuin ensimmäisessä ottelussa, mutta onnistuimme hyvin heidän paikkapuolustustaan vastaan. Pelasimme hyökkäyspäässä fiksusti, ja toisaalta oma puolustuspelimme oli erittäin hyvää, Catzin valmentaja Mika Haakana kiitteli.

Catzin tehokkaimmat pelaajat olivat Lisa Lee (22/11) ja Jelena Reshetko (23/5).

Espoo Teamin korkeimman pistemäärän heitti Laura Wilson (12/2).

Koripallon naisten SM-sarjan kolmannet välieräottelut pelataan sunnuntaina Kotkassa ja Lappeenrannassa.

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
17.1.2026 20:34 Naisten Korisliiga

EBT ja PeKa kotivoittoihin

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voitot niissä kirjattiin kärkipään joukkueilla, kun EBT ja Peli-Karhut keräsivät sarjapisteitä.

16.1.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Kouvottaret piti BC Nokian kurissa

Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina yksi ottelu, jossa Kouvottaret sai vieraakseen BC Nokian. Kotijoukkue vei jännittävän ottelun nimiinsä 82-77.

14.1.2026 20:30 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voittoon Vehka-Ahon johdolla

Naisten Korisliigassa PeKa palasi parketille tauon jälkeen. Illan ottelussa kotkalaiset kaatoivat HBA:n 82-67.

13.1.2026 20:55 Naisten Korisliiga

Hongalle kotivoitto vahvan avauspuoliajan ansiosta

Naisten Korisliigassa pelattiin tiistaina yksi ottelu. Siinä Tapiolan Honka kaatoi kotikentällään ToPo:n 81-61.

10.1.2026 20:18 Naisten Korisliiga

Pyrintö ja BC Nokia kotivoittoihin

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Pyrintö paransi asemiaan kärkitaistelussa, kun taas BC Nokian asema parani pudotuspelitaistossa.

9.1.2026 19:52 Naisten Korisliiga

Sara Puckett ja Jeanae Terry säkenöivät Vedon voitossa

Naisten Korisliigan päivän ainoassa ottelussa Vimpelin Veto haki vierasvoiton Helsingistä. HBA-Märsky jäi Vedon jalkoihin lukemin 93–89.

7.1.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Vedon voittoputki jatkuu - Honka nappasi ensimmäisen voittonsa sitten lokakuun

Naisten Korisliiga palasi joulutauolta kolmella ottelulla. Voittajiksi ylsivät ViVe, Honka sekä Pyrintö.

7.1.2026 10:29 Naisten Korisliiga

Jeanae Terry on naisten Korisliigan joulukuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi on valittu Vimpelin Vedon Jeanae Terry.

29.12.2025 14:35 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2026–27 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2026–27 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella 15. joulukuuta mennessä.

21.12.2025 18:08 Naisten Korisliiga

Amerikkalaiskolmikko johdatti ViVe:n voittoon Kouvolassa

Naisten Korisliigassa pelattiin viimeinen ottelu ennen joulutaukoa. Päivän ottelussa Vimpelin Veto haki jännittävien vaiheiden jälkeen sarjapisteet Kouvottarien kustannuksella. Ottelu päättyi 84-83.

Näytä lisää vastaavia