ToPoLa valmistautuu kasvuun – uusia henkilöitä ja koripalloluokka

2.9.2019 14:04 Lauttasaarelainen koripalloseura ToPoLan jäsenmäärä jatkaa vahvaa kasvua, viime kaudella seuran jäsenmäärä ylitti 400 jäsenen määrän ja seuran nimissä olevien lisenssien määrä saavutti uuden ennätyksen.

Lähitulevaisuus luo seuran kasvulle erittäin positiiviset näkymät, Lauttasaaren väestömäärä on kovassa kasvussa, Jätkäsaaren uusi asuinalue on vain metropysäkin päässä ja Länsimetron myötä Lauttasaaren koris on yhä helpommin tavoitettavissa sekä idästä että lännestä. 

Aikaisemmin koripallon kasvua on rajoittanut liikuntatilojen puute, mutta loppuvuodesta 2019 Lauttasaaren yhteiskoulun yhteyteen valmistuva liikuntahalli tuo tähän helpotusta.

Uusia henkilöitä seuran toimintaan

Voimakas kasvu asettaa seuran toiminnalle uusia haasteita ja tätä varten seuraan on palkattu uusia henkilöitä. Toiminnanjohtajan vuoden mittaisessa osa-aikaisesti tehtävässä työssä aloitti 1.8 alkaen Mikko Mäntylä (Liikunnan ammattitutkinto seurajohtamisesta), jolla on huikea kokemus eri koripalloseurojen kehittämisestä ja tässä murrosvaiheessa Mikon ensisijainen tehtävä on valmistella seuran toiminta vastaamaan tulevaan kysyntään. 

Samalla Mikon aisapariksi on palkattu tapahtumapäälliköksi & viestintävastaavaksi ToPoLan oma kasvatti Sonja Rintamäki, joka päätoimisessa tehtävässään keskittyy erityisesti seuran sisäiseen ja ulkoiseen viestintään sekä tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen. Lisäksi Sonja jatkaa valmennustehtävissään junioripuolella.

Koripalloyläaste Lauttasaaressa

Koulujen alkaessa käännettiin uusi lehti myös Lauttasaaren korishistoriassa; Lauttasaaren yhteiskoulussa aloitti Urhean alainen koripalloyläaste. LYK:n urheiluluokka muodostuu koripalloilijoista ja uimareista, jossa molemmilla lajeilla on omat huippuvalmentajansa. 

Koripallon valmennuksen järjestämisestä vastaa ToPoLa, joka tekee yhteistyötä Tapiolan Hongan kanssa. Hongalla on pitkä historia aamutreenien käytännön toteuttamisessa, joten heidän osaamisensa luokan toiminnan käynnistämisen alussa on hyvin tärkeää. 

Valmentajiksi kaudelle 2019-2020 on nimetty Niko Nyholm (HKVT) ja Hussain Dassouki. Koordinoinnista koti – koulu – kouluvalmennus - seuravalmennus vastaa ToPoLan valmennuskoordinaattori Toni Taipale.

Seura hakee aktiivisesti toimintaansa mukaan uusia pelaajia ja valmentajia. Kiinnostuitko? 

Lisätietoja ToPoLasta ja sen toiminnasta:

Sonja Rintamäki
p. 040 571 6589
sonja.rintamaki@topola.fi

 
16.3.2026 14:06 Seura tiedottaa

Tikkurila-Seura hakee päävalmentajaa U15–U19 ikäluokkien kilpajoukkueisiin

Tikkurila-Seura täydentää valmennustiimiään ja hakee päävalmentajaa tuleville kausille nuorten kilpajoukkueisiin.

11.3.2026 09:53 Seura tiedottaa

No limits just buckets!

Kouvolassa järjestetään aikuisten koriskurssi, johon jokainen on tervetullut.

10.3.2026 09:22 Seura tiedottaa

Avoin haku – AC Oulu Basket apuvalmentaja / Ymca Oulu valmennuspäällikkö

ACO Basket ja Ymca Oulu etsii valmennustiimiinsä osaavaa ja motivoitunutta tekijää. Haemme avoimen haun kautta henkilöä, joka voi toimia ACO Basketin apuvalmentajan ja Ymca Oulun valmennuspäällikön yhdistelmäroolin tehtävissä hakijan osaamisen ja seuran tarpeiden mukaan.

9.3.2026 14:04 Seura tiedottaa

Ura Basket järjestää Badalona Camp 2026 -leirejä kesäkuussa

Ura Basket järjestää kesällä 2026 kolme päiväleiriä ja yhden iltaleirin. Leirit järjestetään Valkeavuoren liikuntahallilla.

6.3.2026 10:45 Seura tiedottaa

Kuortane Basket Tournament 14.-16.8.2026

Uusi kesän odotetuin koristurnaus järjestetään elokuussa Kuortaneella.Turnauksen kummina on Ilari Seppälä Susijengistä. Ilmoita joukkueesi mukaan!

3.3.2026 09:21 Seura tiedottaa

YMCA Tampere haki oppia Reykjavikista Erasmus+ Sport -hankkeen ensimmäisellä reissulla

YMCA Tampere koripallon Sami Toiviainen, Taneli Tuokko ja Mikko Penttinen vierailivat reykjavikilaisen KR:n vieraana viime viikolla. Vierailu oli osa Erasmus+ Sport -hanketta, jossa YMCA Tampere vierailee kolmen eri eurooppalaisen seuran luona.

19.2.2026 13:41 Seura tiedottaa

Lahti Basketball Junioreiden pelikauden 2026–2027 päävalmentajat on julkaistu

Lahti Basketball Junioreiden ensi kauden päävalmentajat on julkaistu. Tom Cooman ottaa jatkosopimuksen myötä vahvemman roolin nais- ja tyttöpuolen valmennuksessa. Uutena valmentajana seurassa aloittaa kokenut Lance Hewitt.

6.2.2026 15:04 Seura tiedottaa

Kempele Wild Duckz ry hakee koripallojunioreiden päävalmentajaa

Kempele Wild Duckz hakee koripallojunioreiden päävalmentajaa kehittämään juniorikoripallon urheilullista laatua ja rakentamaan toimintaa pitkäjänteisesti kasvavassa ja monipuolisessa seurassa.

6.2.2026 08:52 Seura tiedottaa

Lady Basket -korisleiri järjestetään Kisakalliossa 27.2.-1.3

Haluaisitko oppia koriksesta uutta, saada taitoihisi vankistusta tai viettää aktiivisen viikonlopun koriksen parissa? Leiri on suunnattu kaiken tasoisille naispelaajille ja -harrastajille.

3.2.2026 13:05 Seura tiedottaa

Tervetuloa Vaasaan koripallovalmentajaksi!

Vaasan Salama on juniorijäsenmäärältään Pohjanmaan suurin koripalloseura. Jäsenmäärä on kasvanut viime vuosina merkittävästi ja tulevien koripallokausien tavoite on entisestään kehittää toimintaa.

Näytä lisää vastaavia