ToPon ja Huiman välieräsarja viidenteen otteluun

Kaksi välieräsarjan ensimmäistä ottelua hävinnyt ToPo onnistui selvittämään myös toisen Äänekosken Huiman hallussa olleen ottelupallon, kun se voitti sunnuntaina kotihallissaan sarjan neljännen ottelun selkein 78-63 (29-35) -lukemin. Ottelun ratkaisuksi muodostui ToPon hurja päätösjakso.

29 pistettä heittäneen Dionne Poundsin edustama ToPo venytti välieräsarjan ratkaisua Huimaa vastaan ainakin sarjan neljänteen otteluun tämän illan voitolla.

Töölön kisahallin 430-päinen yleisö sai rahoilleen vastinetta sunnuntain välieränäytöksessä, kun kotijoukkue ToPo onnistui kaatamaan Huiman ja venyttämään välieräsarjan sen viidenteen ja ratkaisevaan otteluun.

Hienoisessa äänekoskelaiskomennossa ensimmäiset 20 minuuttia kulkenut ottelu alkoi kolmannella jaksolla jo kääntymään ToPon suuntaan. Kun joukkueet astelivat päätöskymmenyksen alkajaisiksi parketille takaisin, ei edes kotiyleisö osannut arvata minkälaisen esityksen ToPo tarjoaa. Viimeiset noin seitsemän minuuttia ottelusta kirjattiin helsinkiläisille lukemin 28-13, ja koko ottelu samalla 78-63 (29-35).

– Hyvä puolustuspeli, pelattiin hyvin ja kovaa. Molemmissa päissä pelattiin kovaa tuomarin sallimin rajoin. Hanna Valkeinen hyvällä hyökkäys- ja puolustuspelillä toi joukkueelle energiaa ja Dionne Pounds upotti vaparit tärkeällä hetkellä, iloitsi ToPon päävalmentaja Kari-Pekka Klinga.

Kotijoukkueen voiton avainpelaajina toimivat loistavilla otteillaan pelin tärkeimmillä hetkillä säväyttäneet Dionne Pounds (21/6/3 syöttöä) ja Hanna Valkeinen (16/3/3 riistoa), Heta Korpivaaran (12/6/5 syöttöä/2 riistoa) ja Niina Laaksosen (15/13) tarjotessa onnistumisia tasaisesti läpi ottelun.

Huiman tehokaksikko Michaela Houser (11/6/2 syöttöä) ja Chandra Harris (11/13/4 riistoa/3 torjuntaa) pysyivät normaalia hiljaisempina ToPon tiukentuneen puolustuksen pihdeissä, ja etenkään Niina Laaksosen tärkeyttä Harrisin pysäyttäjänä ei voi tarpeeksi alleviivata. Ikinuori Kenya Robinson (17/10/3 riistoa/1 torjunta) toimitti tupla-tuplan, ja Noora Lakaniemi (10) ylsi edellämainitun kolmikon lisäksi myös kaksinumeroisiin pistelukemiin.

Ottelutilastot: ToPo-Huima