Tshekki tyrmäsi Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen Kisakalliossa

18.7.2019 21:21 Eilen A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuvalle Tshekille hanttiin pistänyt Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue hävisi tänään selkeästi tshekkiläisille 36-75 (23-36).

Carolina Kertin Suomi hävisi Tshekille. Kuva: Ville Vuorinen.

Suomi pysyi kyydissä avausneljänneksen, mutta ennen puoliaikaa ero repesi kaksinumeroiseksi. Toisella puoliajalla Suomen hyökkäysongelmat realisoituivat lopullisesti ja Tshekki piti Sudenpennut vain 13 pisteessä.

– Tshekin fyysisyys ja aktiivisuus olivat meille suurimmat haasteet. Niihin pitää löytää keinoja, että pääsemme edes lähelle sitä tasoa, koska meidän pelissä avainasemassa kuitenkin on aggressiivinen ja aktiivinen pelaaminen, Suomen valmentaja Sami Toiviainen kertoi.

– Puolustamalla voimme pelin voittaa, mutta meillä ei uponnut yhtään kolmosta tänään. Isossa kuvassa hyökkääminen ja puolustaminen kuitenkin vaikuttavat toisiinsa, ja niitä lähdemme ensi viikolla viemään eteenpäin.

Suomelta ainoana yli kymmenen pisteen pääsi universiadivahvistus Helmi Tulonen (12/2). Tshekin pistekärki oli Tereza Vitulova (14/4).

Ottelun tilastot >
PDF

 
23.7.2023 22:49 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaille naisille tappio Latviaa vastaan EM-kenraalissa

Ensi viikolla alkaviin A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue kärsi tappion Latvialle vieraissa 87-63 (43-24).

22.6.2022 20:15 Sudenpennut

20-vuotiaiden naisten Israel-ottelu eilisen toisinto – 20-vuotiaille miehille pisteen voitto Latviasta

Suomen 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueiden tuplamaaotteluiden toiset osat pelattiin keskiviikkona. 20-vuotiaat naiset hävisivät toistamiseen niukasti Israelille, kun taas 20-vuotiaat miehet maksoivat kalavelkoja eilisesti ja voittivat Latvian pisteellä.

21.6.2022 22:40 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat naiset taipuivat lopussa Israelille – 20-vuotiaille miehille tappio Latviasta

Maajoukkuekesä saatiin käyntiin 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueiden osalta tiistai-iltana. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue taipui loppumetreillä Israelille Susi Training Centerissä, kun taas 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi vieraissa Latvialle.

21.7.2021 22:52 Sudenpennut

Pekonen ja Tuomisto liekittivät Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen voittoon Islannista

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue sai kolmen ottelun mittaiselle Södertäljen-reissulleen makoisan lopetuksen, kun Sudenpennut päihitti Islannin 77-66 (30-26). Suomelta vauhdissa olivat Ebba Pekonen ja Sanni Tuomisto.

20.7.2021 20:35 Sudenpennut

Ruotsi pääsi maksamaan kalavelkoja Suomen 20-vuotiaille naisille

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue kärsi tappion tänään Södertäljessä, kun vielä eilen Ruotsin voittanut Sudenpennut hävisi tänään länsinaapurille loppunumeroin 70-64 (33-31). Suomi pelaa vielä huomenna Södertäljessä yhden ottelun, kun vastaan tulee Islanti.

19.7.2021 21:48 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat naiset urheilivat Ruotsin kumoon Södertäljessä

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen kolmen ottelun mittainen Södertäljen-reissu sai mainion alun, kun Sudenpennut kaatoi Ruotsin selkeästi 53-79 (30-50). Suomi pelaa Ruotsia vastaan uudestaan huomenna.

11.8.2019 22:49 Sudenpennut

Bulgaria vei EM-finaalin, Suomen 20-vuotiaat naiset B-divisioonan hopealle

20-vuotiaiden naisten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi joutui tyytymään hopeaan, kun Bulgaria vei voiton loppulukemin 80-75 (42-36) Sudenpentujen kuonon edestä. Tappiosta huolimatta turnaus oli Suomen 20-vuotiaille naisille menestyksekäs paluu EM-tasolle, josta palkintona nousu A-divisioonaan ensi kesäksi.

10.8.2019 22:29 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue A-divisioonaan ja finaaleihin

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue varmisti paikkansa ensi kesäksi EM-kisojen A-divisioonaan voittamalla välierissä Iso-Britannian 86-68 (35-39). Voiton myötä Suomi pelaa huomenna B-divisioonan EM-kisojen loppuotteluissa Bulgariaa vastaan.

8.8.2019 22:36 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat naiset EM-kisojen välieriin, 16-vuotiaat pojat avasivat EM-kisansa voitolla

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue jatkaa tappiotonta tietään B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut selvitti tiensä välieriin selättämällä Turkin 62-53 (36-21). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue avasi omat B-divisioonan EM-kisansa voittamalla Iso-Britannian 57-63 (36-38).

7.8.2019 22:43 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat naiset jatkavat voittokulkuaan EM-kisoissa – ”Hämmästyttävää, että mitä täällä tapahtuu”

Suomen 20-vuotiaat naiset jatkavat B-divisioonan EM-kisoissa voittamattomana, kun Sudenpennut voitti ylivoimaisesti Romanian 45-91 (19-53). Suomi on nyt toisen kierroksen F-lohkon kärjessä vahvalla kiinnityksellä välieräpaikkaan.

Näytä lisää vastaavia