Joensuussa pelattiin tänään miesten Korisliigan ylempää jatkosarjaa, jossa Kataja Basket taivutti Korihait 81–77. Jatkosarjat lähenevät pian loppuaan, joten Katajan voitto oli tärkeä. Seura onnistui tasaamaan toistaiseksi sarjapistetilin Korihaiden kanssa ja nappaamaan nimiinsä myös edun keskinäisten voittojen osalta, mutta asiat eivät kuitenkaan ratkea vielä sillä. Lohkoon on nimittäin muodostunut melkoinen liikenneruuhka.
Ylempää jatkosarjaa johtavat parhaillaan Helsinki Seagulls ja BC Nokia, mutta kaikki neljä seuraavaa joukkuetta ovat keskenään tasapisteissä. Katajan ja Korihaiden lisäksi ryppääseen kuuluvat Kauhajoki ja Salon Vilpas.
Illan ottelun johtotähti oli eittämättä Katajan kotimainen pelinjohtaja Tuomas Hirvonen, joka pussitti 20 pistettä sekä keräsi seitsemän levypalloa ja jakoi viisi koriin johtavaa syöttöä. Yhdeksästä kolmen pisteen heitosta upposi neljä, ja kolmannella jaksolla Hirvonen onnistui tekemään joukkueelleen peräti kymmenen pistettä putkeen.
– Oli tullut huteja viime aikoina sen verran paljon, että ajattelin, että jossain vaiheessa pitää ruveta laittamaan heittoja sisäänkin, jotta pystyy jatkamaan koripalloa. Ei ollut meille helpoin ottelu lähtökohtien eikä suorittamisen puolesta, mutta puolustuksella lopulta voitimme. Meille olisi tärkeä asia saada nyt kotietu varmistettua, koska matka Joensuusta on kaikkialle pitkä, joten kotikentällä pelaaminen antaa meille selkeää etua, Hirvonen kommentoi Ruudun haastattelussa.
Korihaiden paras pistesaldo oli Jalen Jacksonin 22. Lisäksi Jacksonille merkittiin seitsemän levypalloa ja seitsemän syöttöä.
