Tuomas Iisalo on Tapiolan Hongan uusi päävalmentaja

8.5.2014 Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueen uudeksi päävalmentajaksi on valittu pitkän pelaajauransa päättävä Tuomas Iisalo, 31. Edelliset kaksi kautta Hongan edustusjoukkueen kapteenina toiminut loviisalaislähtöinen Iisalo siirtyy espoolaisjoukkueen penkin päähän kahden vuoden mittaisella sopimuksella.

Tuomas Iisalo vaihtaa pelitossut pukuun ja siirtyy Hongan penkin päähän.

Iisalon valmennukseen pääsee kaudella 2014/15 mm. Villematti Kopio. Kuva: Francois Perthuis.

 Urallaan 532 Korisliiga-ottelua ja 57 miesten maaottelua pelannut Iisalo aloittaa ensimmäisen kautensa päätoimisena valmentajana.

Valmennuskokemusta Iisalolle on peliuran ohella kuitenkin kertynyt runsaasti: kaksi edellistä kautta Iisalo on vastannut Hongan miesten edustusjoukkueen fysiikkaharjoittelusta, ja lisäksi hän on toiminut mm. Kouvoissa ja EBT:ssä juniorien ja talenttiryhmien valmentajana.

 

Parhaillaan Iisalo suorittaa Suomen Koripalloliiton Huippukoripallovalmentaja-tutkintoa. Uusi päävalmentaja on täynnä virtaa uuden haasteen edessä.

 

– Olen erittäin innoissani uudesta roolistani seurassa ja joukkueessa. Tapiolan Honka on ollut vuosia Suomen paras juniorikoripalloseura. Aikuistasolla Hongalla on rikas ja upea historia, johon haluamme joukkueena lisätä oman välilehtemme, Iisalo kertoo seuran tiedotteessa.

 

– Haluni on tuoda juniori- ja aikuiskoripalloa lähemmäksi toisiaan. Uskon Honka-yhteisön olevan suuri voimavara, jonka hyödyntäminen on ottanut vasta alkuaskeleita.

 

– Tuomas on juuri oikea henkilö aloittamaan Hongassa seuraavan kehitysvaiheen. Saamme itsellemme päävalmentajan, joka tuntee entisenä maajoukkue- ja mestaruussarjapelaajana menestykseen vaadittavan työn luonteen ja määrän, kehuu Tapiolan Hongan edustuskoripallosta vastaavan Korishonka Oy:n puheenjohtaja Kari Kaario.

 

Honkaa kaksi viimeisintä kautta luotsanneen Pekka Salmisen sopimus päättyi tähän kevääseen.

 

Hongalla on tulevaksi kaudeksi voimassa kaksi pelaajasopimusta. Takamiehet Villematti Kopio ja Joni Herrala nähdään varmuudella Honka-paidassa myös ensi kaudella.

 

Iisalo päätti pääsarjauransa komeasti upottamalla kauden viimeiset 46 vapaaheittoyritystään. Iisalon onnistuneiden vapaaheittojen putki on kaikkien aikojen neljänneksi pisin Jeb Iveyn (51), Kalevi Pietikäisen (48) ja Hanno Möttölän (48) jälkeen.

 

Lisätietoja: Tuomas Iisalo

 

Lisätietoja: Hongan tiedote
 
21.12.2025 20:01 Korisliiga

Korihailta väkevä esitys kotikentällä – Seagulls kaatui ja sarjapisteet tasoittuivat

Korihaiden kotivoitossa pääsivät loistamaan erityisesti etukentän tähdet Frank Champion ja Mikael Aalto. Uusikaupunkilaisseura on nyt sarjapisteissä tasoissa voittamansa Helsinki Seagullsin kanssa jatkosarjojen välisen rajaviivan tuntumassa.

20.12.2025 20:20 Korisliiga

Kataja jatkaa nousuaan kohti jatkosarjojen rajaviivaa – Kauhajoki kukisti Vilppaan ja tasasi pisteet kärjen kanssa

Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua, joista voittajiksi selvisivät Kauhajoki ja Kataja Basket. Illan korkein pistesuoritus oli tappion kärsineiden Kobrien Jaquan Carlosin 35.

19.12.2025 20:56 Korisliiga

Pyrintö tiukasti kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa – Lahti kaatoi sarjaa jaetulla ykkösijalla johtavan Hongan

Tampereen Pyrinnön voitossa nähtiin väkevä tilastoilta niin Ahren Freemanilta, Topias Palmilta, Erik Muhoselta kuin Riku Laineeltakin. Kaksi muuta Korisliiga-ottelua päättyivät Lahti Basketballin ja KTP-Basketin voittoihin.

17.12.2025 21:55 Korisliiga

Pistetykkien ilta: Korisliigassa nähtiin samalla kierroksella kahdelta pelaajalta 40 pisteen suoritukset

Sekä Salon Vilppaan Ansley Almonor että Kataja Basketin De'vion Harmon nakuttivat joukkueidensa voitoissa pyöreät 40 pistettä.

16.12.2025 20:49 Korisliiga

Seagulls kaatui, Kouvot nousee – Honka nappasi paalupaikan yksinoikeudella

Kouvot nappasi väkevän vierasvoiton ja hätyyttelee jatkosarjalohkojen välistä rajaviivaa. Tapiolan Honka puolestaan nousi kotiesityksellään Korisliigan kärkeen.

13.12.2025 21:21 Korisliiga

Juho Nenosen paita nousi kattoon, mutta Vilpas ei onnistunut kääntämään juhlaottelua voitoksi – Honka juhli kahdeksatta perättäistään ja tasasi pisteet sarjakärjen kanssa

Ennen ottelua Salohallissa nähtiin harvinainen erikoisohjelmanumero, kun Vilpas Legends ja Honka Legends kohtasivat toisensa. Kentällä nähtiin muiden muassa Teemu Rannikko, Shawn Huff, Jamar Wison ja Kimmo Muurinen.

11.12.2025 11:13 Korisliiga

Tapiolan Hongan kasvatti Riku Korhonen joukkueensa noususta: ”Tiedämme, että meillä ei ole tähtipelaajia, joten puhumme siitä joukkueena avoimesti ymmärtääksemme vastuumme”

21-vuotias Riku Korhonen opiskelee treenien ohessa kauppatieteitä, mutta tulokset Korisliigassa ovat samalla nousseet raketin lailla. Tapiolan Hongasta on kehittynyt yllättäen varteen otettava mestaruuskandidaatti ja Korhosesta hallitseva kuukauden pelaaja.

10.12.2025 20:49 Korisliiga

Kauhajoelle kotivoitto Zackeryn johdolla – Pyrintö kähvelsi täpärästi vieraspisteet Lahdesta

Bisonsin Pihlajamäen ja Kokon vahvat suoritukset eivät riittäneet Korisliigan sarjakakkosta vastaan.

10.12.2025 10:14 Susijengi

Topias Palmi vahvistaa Pyrintöä

Korisliigan runkosarjan seitsemännellä sijalla majaileva Tampereen Pyrintö on solminut loppukautta koskevan sopimuksen pitkäaikaisen seuraikoninsa, Susijengissäkin vuosikaudet pelanneen Topias Palmin, 196 cm ja 31 vuotta, kanssa. Palmin sopimus sisältää vuodenvaihteen jälkeisen reilun kuukauden ulkomaanoption.

9.12.2025 20:43 Korisliiga

Justus Kilpisen jyvä kohdallaan Seagullsin vierasvoitossa – illan kaikissa Korisliiga-otteluissa kotijoukkueet taipuivat

Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Korihait pääsivät kaikki juhlimaan vierasvoittoja.

Näytä lisää vastaavia