Tuukka Kotti: ”Pitkä matka on kuljettu”

10.9.2012 Forssan Koripoikien kasvatti ja tulevalla seurajoukkuekaudella Italian Serie A:n Cremonaa edustava Tuukka Kotti, 31, pelasi lauantaina Belgian Antwerpenissä uransa 150. miesten maaottelun. Vasta kahdeksantena pelaajana kautta aikain rajapyykin rikkonut Kotti toivoo tiistailta voitokasta päätöstä EM-karsintaurakalle ja suuntaa sitten katseensa kohti Slovenian EM-kisoja.

Sadanviidenkymmenen miesten maaottelun rikkomisia tapahtuu harvakseltaan. Edellinen samaan temppuun kyennyt maajoukkuepelaaja oli Sakari Pehkonen, joka ylsi rajalle helmikuussa 2000 Turussa pelatussa maaottelussa Suomen ja Bosnia & Hertsegovinan välillä.

Kun Tuukka Kotti rikkoi saman rajan runsaat 12 vuotta myöhemmin, Susijengin kokeneeseen kaartiin kuuluva sentteri käytti tovin selaillakseen historiankirjoja.

– Siinä vaiheessa kun 150. maaottelu alkoi lähestyä, piti ihan kaivaa netistä esille tieto siitä, ketkä listalla minun edelläni ovat. Kovia jätkiä, ei voi muuta sanoa, päivittelee Kotti, jolla on yhä edessään 40 maaottelun – eli noin neljän vuoden – matka pelattujen maaottelujen tilaston kärkisijalle.

Kotin rooli maajoukkueessa on vuosien saatossa muuttunut merkittävästi. Etenkin nuoremmat koripallon ystävät saattavat yllättyä kuullessaan, että vuosituhannen taitteen tienoilla Kotti kunnostautui Aaron McCarthyn valmentamassa maajoukkueessa jopa aloitusviisikon takamiehenä.

USA:n yliopistoliiga NCAA:n Providencessa vietetyt vuodet koulivat lopulta Kotista fyysisen ja atleettisen korinaluspelaajan, jonka puolustuspään onnistumiset ovat merkittävä osa Susijengin pelikonseptia.

– Junnuvuosinani FoKoPossa olin joukkueen pisimpiä, mutta pallonkäsittely sujui jotenkin minulta aina luonnostaan ja valmentaja rohkaisi minua aina tuomaan pallon ylös. Sitten aikuisena homma alkoi kuitenkin kehittyä toisen suuntaan.

Kuten merkittävä osa Susijengin nykypelaajista, myös Kotti on toisen polven koripalloilija: hänen isänsä Markku kuului FoKoPon kantaviin voimiin 1970–80-luvuilla.

– Isä on aina ollut rohkaiseva näissä korishommissa. Oikeastaan ainoa kritiikki, mitä olen hänen suustaan kuullut, on se, että minun pitäisi heittää enemmän, Tuukka nauraa. 

Tiistain ottelusta kelpaa vain voitto 

Susijengin matka kohti Slovenian vuoden 2013 EM-kisoja on saanut viimeisen sinettinsä siitä huolimatta, että Suomi taipui lauantain kolmen pisteen Belgia-tappioon Antwerpenissä.

– Oli aika raskas tappio. Tehtiin paljon tyhmiä virheitä, kun homma oli omissa käsissä, eikä saatu itsestämme lähellekään parasta irti. Tavoitteemme oli hakea kahdeksan voittoa, joten kyllä me oltiin pettyneitä, Kotti miettii Belgia-ottelua.

Vaikka EM-kisapaikka onkin Suomen osalta jo varma, jää EM-karsintojen tiistain päätösotteluun vielä pelattavaa. Voitto Sveitsistä pelaisi Suomen edullisempaan arvontakoriin ensi kesän EM-kisoihin.

– Arvontakoreilla on iso merkitys sitten kun aletaan katsoa, kuka siellä kisoissa lopulta tulee vastaan. Meidän ainoa tavoitteemme on se, että voitetaan kotiyleisön edessä viimeinen matsi ja pelataan itsellemme paras mahdollinen sijoitus Slovenian kisoihin.

Historiallisesta rajapyykistään huolimatta Kotilla on mahdollisuudet nousta tulevina vuosina Suomi-koriksen historian aivan ehdottomaan eliittiin. Eikä sovi unohtaa, että maaotteluiden määrässä Kotti peittoaa jo mm. Kalevi ”Monni” Sarkalahden, Hanno Möttölän ja Kari-Pekka Klingan, ja maaottelupisteiden määrässä mm. Martti Kuisman, Tapio Stenin ja Seppo Kuuselan.

– Pitää vain olla kiitollinen siitä, että on saanut pysyä terveenä ja pelata tämän hienon joukkueen kanssa. Pitkä matka on takana, Kotti tunnelmoi.

– Näistä vuosista on monta ikimuistoista hetkeä matkassa ja toivon mukaan sellaisia on luvassa tulevaisuudessakin.

 
11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

8.2.2018 10:30 EM-karsinnat

Susiladiesin Taru Tuukkanen: ”Voitto Romaniasta on ainoa tavoite”

Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen, 40, palasi kuunvaihteessa takaisin Suomen kotikamaralle kahden Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen. Hyvinkään Pontevan tähtipelaaja valmistautuu kohtaamaan Susiladiesin paidassa lauantaina 10. helmikuuta Töölön Kisahallissa Romanian EM-karsintaottelussa, jonka ainoana tavoitteena on Tuukkasen mukaan voitto.

25.11.2016 EM-karsinnat

Naarassusien Sofia Pelander: ”Ei muu auta, kun pistää pää pystyyn”

Suomen naisten koripallomaajoukkueen, Naarassusien, EM-karsintaurakka vuoden 2017 naisten EM-kisoihin päättyi eilen Luulajassa murskatappioon Ruotsille. Naarassusien luottosentterin Sofia Pelanderin, 24, mukaan keskiviikkoinen tappio oli kurja lopetus muuten onnistuneelle kymmenen päivän maajoukkueleirille.

13.6.2014 Maaottelu

Linda-Lotta Lehtoranta: ”Montenegroa vastaan pitää vain pelata omaa peliä”

EM-karsintoja pelaavan Suomen naisten maajoukkueen Linda-Lotta Lehtoranta, 22, on ilahduttanut kotiyleisöä Saksan Bundesliigasta kerätyllä pelikovuudella ja jo Naisten Korisliiga -ajoilta tutulla puolustuspelillään. Lehtoranta ja Naarassudet pelaavat sunnuntaina Montenegroa vastaan vieraissa.

18.9.2012 EM-karsinnat

Valmentajalegenda Tuominen: ”Nykymaajoukkueen pelaamista mielettömän kiva katsoa”

Suomen miesten maajoukkuetta mm. vuoden 1964 Tokion olympialaisissa sekä vuoden 1967 EM-kotikisoissa valmentanut Kalevi Tuominen, 85, on yli 40 vuoden ajan ollut miesten maajoukkuehistorian voittoisin päävalmentaja. Viikko sitten tiistaina valmentajalegenda seurasi hyvillään, kuinka ”Susijengin” tämän päivän päävalmentaja Henrik Dettmann kiilasi hänen rinnalleen voittotilastossa.

18.9.2012 EM-karsinnat

Henrik Dettmann: ”MM-kisat ja olympiakarsinnat ovat täysin mahdolliset”

Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmannin johtamat joukot saavuttivat toisen peräkkäisen EM-kisapaikkansa viime viikolla päättyneistä EM-karsinnoista. Lisäksi Dettmann nousi Kalevi ”Kallu” Tuomisen rinnalle Suomen kaikkien aikojen voitokkaimmaksi maajoukkuevalmentajaksi. Dettmannin, 54, katse on kuitenkin jo tulevaisuudessa ja kovenevissa tavoitteissa.

1.9.2012 EM-karsinnat

Kimmo Muurinen: ”Ihan turha lähteä laskemaan voittoja”

Susijengin rynnistys kohti Slovenian EM-kisoja jatkuu jälleen sunnuntaina, kun EM-karsintalohko E:n jumbojoukkue Albania isännöi Suomea Tiranassa. Vaikka Susijengin kisapaikka lähenee kovaa vauhtia, joukkueen laiturikonkari Kimmo Muurinen, 31, lupaa nostaa tassun kaasupolkimelta vasta karsintojen jälkeen.

22.8.2012 13:20 EM-karsinnat

Petteri Koponen: ”Voitto Belgiasta olisi iso askel kohti EM-kisoja”

Susijengin tiistai-illan Puola-voitossa 26 pistettä upottanut Petteri Koponen on muun maajoukkuemiehistön tavoin suunnannut katseensa perjantain Belgia-otteluun. ”Maestro Koponen” painottaa, että kahden tappiottoman joukkueen kohtaamisen voittaja ottaa todella ison askeleen kohti Slovenian kesän 2013 EM-kisoja.

19.8.2012 13:44 EM-karsinnat

Mikko Koivisto: ”Tiistaina vastassa on ihan erilainen joukkue”

Suomen Susijengi aloitti EM-karsintaurakkansa rymistelemällä Albanian nurin Helsingin Jäähallissa 35 pisteen erolla. Maajoukkueen raskaan sarjan korintekijäkalustoon kuuluva Mikko Koivisto, 25, kuitenkin arvioi Susijengin jääneen kauaksi parhaastaan Albania-pelissä. Tiistaina vastassa on Puola, jota vastaan lisälatausta ei tarvitse etsimällä etsiä.

Näytä lisää vastaavia