5.5.2022 12:58 Oletko sinä kiinnostunut harjoittelemaan ja pelaamaan kehityslähtöisessä ja tavoitteellisessa ympäristössä sekä laadukkaassa valmennuksessa? PuHu Junioreiden edustusjoukkueiden rakentaminen kaudelle 2022-2023 on alkanut.

Naisten joukkueessa on tapahtunut jo nyt isoja muutoksia, kun naisten ja tyttöjen valmennusvastuu siirtyy seurassa tulevalla kaudella Santeri Savolaisen alaisuuteen.
PuHu Junioreiden miesten valmennuksen puolella pilotoitu akatemiamalli on kerännyt paljon kiitosta ja koettu todella toimivaksi. Nyt, kun seura sai Savolaisen palkkauksen myötä tähän mahdollisuuden, haluaa se siirtää hyväksi todetut käytännöt myös PuHun tyttöjen sekä naisten valmennukseen.
PuHu Juniorit tarjoaa erinomaisen alustan pelaajakehitykselle
PuHu Junioreiden toiminta-ajatus akatemiaohjelmassa mukana olevien pelaajien osalta on tarjota erinomainen harjoitusympäristö juuri tätä sarjatasoa tarvitsevalle nuorelle pelaajalle. Seura ja joukkue haluaa auttaa tavoitteellisia nuoria urheilijoita eteenpäin kohti seuraavaa porrasta uralla. Tarkoituksena on auttaa pelaajia saavuttamaan itselleen asettamia tavoitteita ja ohjata heitä mahdollisuuksien mukaan eteenpäin ylempiin sarjoihin. Kaiken keskiössä on pelaaja ja hänen kehityksensä sekä pelaajana että ihmisenä.
Avoimet harjoitukset alkavat ma 16.5.
Puhuttaret aloittaa kauden 2022-23 joukkueen rakentamisen toukokuun puolessa välissä. Kaikille PuHu Junioreiden toiminnasta kiinnostuneille pelaajille tarkoitetut avoimet kesäharjoitukset alkavat maanantaina 16.5. klo 18:30 Martinlaakson koululla.
Joukkue harjoittelee kesällä 4-8 kertaa viikossa viikosta riippuen. Kesään mahtuu myös muutaman viikon omatoiminen harjoitusjakso. Kesän harjoitusohjelmat jaetaan pelaajille harjoituksissa maanantaina 16.5.
Kaikkia uusia toiminnasta kiinnostuneita pelaajia pyydetään täyttämään oheinen yhteydenottolomake. Lisätietoa voi kysyä valmennukselta:
Ilmoittaudu avoimiin harjoituksiin:
https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSfCYxfrEbvoZO6EUfut8FQui90r5BtnOoDUSFiOyz0GpVjiVg/viewform
Naiset: Santeri Savolainen santeri.savolainen@puhujuniorit.fi
Tervetuloa kesän kovimmalle koripalloleirille Susijengin tähtipelaajien johdolla! 4Stars Basketball Camp tarjoaa huippuvalmennusta, uusia kavereita ja unohtumattomia elämyksiä kaikille 2011–2015 syntyneille korisjunnuille – taitotasosta riippumatta.
Hyvinkään Ponteva on järjestänyt Katukoristurnauksen jo 33 kertaa ja tuonut yhteen koripallon ystävät, kilpailijat ja katsojat, jotka rakastavat vauhtia, jännitystä ja yhteisöllisyyttä!
Kempele Wild Duckz ry etsii sitoutunutta ja kehittämishaluista päävalmentajaa miesten edustusjoukkueeseen (M1), joka pelaa tällä kaudella Koripalloliiton Keskisen-alueen 2-divisioonaa ja Pohjoisen-alueen aluesarjaa.
Haluatko pelata Naisten I divisioonaa ja vieläpä oikein Forssassa? Tarjoamme osaavan valmennuksen, mahtavat pelikaverit ja tiiviin tukiverkon. Anna siis Forssalle mahdollisuus ja tule tutustumaan meihin.
Haluatko olla mukana rakentamassa tulevaisuuden urheiluseuraa? Jyväskylä Basketball Academy (JBA) hakee myyntipäällikköä vastaamaan kaupallisen toiminnan kasvusta, kumppanuuksista ja tapahtumamyynnistä.
Lasten koris toiminta ja YBL-koris on alueellista matalan kynnyksen toimintaa Tampereella ja lähikunnissa. Toiminnan tavoitteena on tarjota kaikille lapsille mahdollisuus harrastaa korista lähellä omaa kotia. Pikkusudet- ja YBL-turnaukset toteutetaan myös lasten ehdoilla ja tavoitteena on sytyttää jokaiseen pelaajaan koriskipinä.
Tapiolan Hongan valmentajatilanne kaudelle 2026-2027 on hienolla mallilla. Suurimmassa osassa joukkueita päävalmentajat ovat jo selvillä. Päävalmentajien joukossa on tuttuja nimiä ja uudempia tuttavuuksia. Hongan valmennuksessa on jälleen huikeaa osaamista!
YMCA Tampere koripallo on nimennyt koripallon juniorijoukkueidensa vastuuvalmentajat kaudelle 2026–2027.
LePy järjestää perinteisen Pikkusudet-turnauksen 2019- ja 2020-ikäluokan tytöille ja pojille. Turnaus pelataan lauantaina 23.5.2026 Leppävaaran liikuntahallilla. Tapahtuma on osallistujille maksuton.
Tule mukaan Spring Basket 3x3 -koristurnaukseen Joensuun Motonet Areenalle 9. toukokuuta.