15.6.2019 09:52 Napolissa järjestettäviin universiadeihin matkaava haastajamaajoukkue suuntaa viikonloppuna Latviaan pelaamaan maajoukkuekesän ensimmäiset ottelunsa. Suomi kohtaa Riiassa sunnuntai-iltana Latvian ja maanantaina Ukrainan.
Tiiviisti yhdessä leireillyt ryhmä on harjoitellut tiukasti edelliset kaksi viikkoa. Vauhtia harjoituksista ei ole puuttunut.
- Olemme keskittyneet perusasioihin. Vauhti on ollut kova ja intensiteetti pysynyt korkealla. Alusta alkaen painopiste on ollut puolustuspelissä, sillä uskomme, että se tulee olemaan tämän joukkueen erottava tekijä kisoissa. Jo nyt on ollut havaittavissa, että kilpailu pelipaikoista kisajoukkueeseen tulee olemaan kova, toteaa joukkueen valmentaja Hanno Möttölä.
15 pelaajan haastajamaajoukkueryhmällä on yhteensä huimat 1226 pelattua maaottelua kaikki ikäluokat huomioiden. Möttölän mukaan se on näkynyt ensimmäisistä harjoituksista lähtien.
- Jokainen pelaaja on vuosikausia ollut mukana maajoukkuetoiminnassa, joten suuria yllätyksiä ei pelaajille ole kahden ensimmäisen viikon aikana tullut. Emme ole vielä keskittyneet pienimpiin yksityiskohtiin, vaan olemme kerranneet puolustuksen ja hyökkäyksen peruspilareita, kuten esimerkiksi palloskriinipuolustusta ja koko kentän juoksemista viisikkona.
Suomen haastajamaajoukkue joutuu viikonloppuna heti kovaan testiin, kun Latvia isännöi sunnuntaina kello 19.00 alkavassa ottelussa Suomea.
- Latvia sijoittui edellisissä universiadeissa kolmanneksi. Heitä edustaa Riian yliopiston joukkue, joka harjoittelee ja pelaa maansa pääsarjassa ympäri vuoden, joten valmis paketti on heti vastassa. Jos Latvia on aggressiivinen ja fyysinen, Ukraina puolestaan perinteisesti isokokoinen mutta puolustuspäässä passiivinen.
Kesän 2019 universiadit pelataan 3.-11. heinäkuuta Italian Napolissa. Suomen lohkossa pelaavat Yhdysvallat (Clemsonin yliopisto), Kiina sekä tulevana maanantaina kohdattava Ukraina.
- On mahdollista, että pelaamme universiadeissa kuolemanottelun Ukrainaa vastaan. On silti ihan hyvä, että kohtaamme heidät tässä vaiheessa. Meidän ei tarvitse kuitenkaan tässä vaiheessa piilottaa mitään, vaan kaikki tekemisemme perustuu hyvään peruspelaamiseen, Möttölä päättää.
Suomen miesten joukkue, Universiadit 2019
# |
Etunimi |
Sukunimi |
Syntynyt |
Maaottelut |
3 |
Lassi |
NIKKARINEN |
11.3.1997 |
86 |
4 |
Remu |
RAITANEN |
21.8.1997 |
50 |
7 |
Aapeli |
ALANEN |
5.3.1996 |
70 |
9 |
Aatu |
KIVIMÄKI |
8.6.1997 |
64 |
10 |
Tuukka |
JAAKKOLA |
29.5.1999 |
72 |
11 |
Andre |
GUSTAVSON |
7.5.1999 |
84 |
14 |
Tuomas |
HIRVONEN |
17.5.1996 |
99 |
*17 |
Ville |
TAHVANAINEN |
30.6.2000 |
64 |
*18 |
Mikael |
JANTUNEN |
20.4.2000 |
80 |
19 |
Elias |
VALTONEN |
11.6.1999 |
86 |
20 |
Henri |
VENTONIEMI |
11.8.1995 |
93 |
29 |
Hannes |
PÖLLÄ |
9.3.1998 |
72 |
31 |
Edon |
MAXHUNI |
21.3.1998 |
116 |
32 |
Shawn |
HOPKINS |
9.5.1995 |
101 |
*34 |
Fiifi |
AIDOO |
5.4.1996 |
89 |
*eivät matkaa Latviaan
Päävalmentaja |
Henrik DETTMANN |
Valmentaja |
Hanno MÖTTÖLÄ |
Valmentaja |
Lassi TUOVI |
Fysioterapeutti |
Atso LIESMALA |
Huoltaja |
Jussi LAUKKONEN |
Päävalmentaja Anton Mirolybov valmennusjohtoineen on valinnut kaksitoista pelaajaa Saksan Rein-Ruhrin alueella pelattavaan, lauantaina käynnistyvään miesten universiadien koripalloturnaukseen. Joukkueen tavoitteena on edetä alkulohkosta jatkoon ja ottaa siten kiinnitys vuoden 2027 universiadeihin pitkän kisaputken jatkamiseksi.
Latviassa leireilevä Suomen miesten universiadimaajoukkue joutui perjantai-iltapäivänä taipumaan edellispäivän tappiostaan sisuuntuneelle Latvian haastajamaajoukkueelle. Revanssihenkinen, energinen Latvia kasvatti kolmannella jaksolla eron yli kymmenen pisteen ja kuittasi lopulta taululle 93–72 (44–38) -päätöslukemat.
Suomen miesten universiadimaajoukkue pelasi kesän ensimmäisen maaottelunsa torstaina Latvian haastajamaajoukkuetta vastaan Riiassa. Suomi sai kolmannen jakson alussa puolustuksensa kuntoon ja latoi nopeilla vastahyökkäyksillä taululle 13–0-lukemat, joista Latvia ei enää toennut. Ottelu päätyi Suomen 75–88 (37–39) -voittoon.
Kesäuniversiadeihin valmistautuva miesten universiadijoukkue pelaa kesän ensimmäiset maaottelunsa torstaina ja perjantaina Riiassa Latvian haastajamaajoukkuetta vastaan. Päävalmentaja Anton Mirolybovin mukaan joukkueen teema tuleviin otteluihin on vanha, tuttu ja hyväksi havaittu kansainvälisen pelitempon hakeminen.
Suomen miesten universiadimaajoukkue aloittaa tänään keskiviikkona valmistautumisensa Saksan Rein-Ruhrin alueella heinäkuun jälkipuoliskolla pelattaviin kesäuniversiadeihin. Päävalmentaja Anton Mirolybov luonnehtii tämän kesän universiadiryhmää nykyaikaista tempokoripalloa pelaavaksi sisukkaaksi joukoksi, joka hakee paikkaa kahdeksan joukosta.
Suomen miesten universiadijoukkue – tuttavallisemmin ”Rakkisudet” – teki historiaa sunnuntaiaamuna Suomen aikaa nujertamalla Romanian 76-61 (37-34) Chengdun universiadien päätösottelussa ja varmistamalla siten viidennen sijan, joka on Suomen miesten kaikkien aikojen paras sijoitus universiadeissa.
Oman alkulohkonsa tappiottomana päättänyt Suomen miesten universiadijoukkue eli ”rakkisudet” kohtaa universiadien puolivälierissä Tshekin, joka taipui oman alkulohkonsa päätösottelussa Yhdysvalloille neljällä pisteellä.
”Rakkisudet”-nimellä Suomen miesten universiadijoukkue varmisti universiadialkulohkonsa voiton Kiinan Chengdussa peittoamalla Etelä-Korean pistein 58-80 (24-33). Voiton kulmakiviä olivat erinomainen levypallopelaaminen sekä läpäisemätön joukkuepuolustus.
Suomen miehet eli Rakkisudet saivat Chengdun universiadeihin parhaan mahdollisen lähdön jyräämällä Azerbaidzanin alkulohkoavauksessaan pistein 105-43 (53-19). Joukkueiden tasoero kävi ilmiselväksi jo ensimmäisillä minuuteilla ja viisi suomalaispelaajaa pääsi nautiskelemaan kaksinumeroiset pisteet.
Suomen miesten universiadijoukkue sai lentävän lähdön kohti Chengdun universiadeja voittamalla Huangzhoussa pelatun kansainvälisen turnauksen viime viikolla. Huangzhoun turnauksen voitto kirkasti myös joukkueen identiteetin: yhdessä, tinkimättä ja puolustuksen kautta. Sama resepti kantaa joukkueen Chengdu’hun asti.