Universiadijoukkueelle kylmää kyytiä Venäjältä

7.8.2007 Suomi ei saanut parasta mahdollista alkua universiadiurakalleen Thaimaan Bangkokissa. Venäjä ryöpytti Suomen kumoon näytöstyyliin numeroin 86-44 (46-16). Illasta tuli suomalaisittain vieläkin murheellisempi, kun Vesa Mäkäläinen mursi sormensa ottelun tuoksinassa.

- Pelissä ei ole jälkipolville mitään suurta kerrottavaa. Venäjä musersi meidät kaikilla osa-alueilla. Vastustaja oli aivan liian iso, nopea ja taitava, universiadijoukkueen päävalmentaja Jarmo Laitinen kertasi.

Venäjä otti ohjat käsiinsä jo ottelun avausneljänneksellä, jonka jälkeen Suomi oli 23-13 tappiolla. Venäjän nousukiito jatkui aina kolmannen neljänneksen loppuun, jolloin Suomen tappioasema oli jo 79-24.

- Kun saimme palloon hyvän paineen, vastustaja tuli korille ja murjoi alta. Kun aloimme suojella maalattua aluetta, Venäjä ampui kaukaa tehokkaasti, Laitinen kertasi.

- Suurimmat ongelmat olivat kuitenkin hyökkäyspäässä. Vastustajien sisäpelaajien fyysisen ylivoiman johdosta emme päässeet alle ja heittopelimme oli aivan jäässä, jatkoi Laitinen.

Suomi upotti 32 vapaaheittoyrityksestään vain 13. Suomen koko ensimmäisen jakson heittoprosentti oli 21%.

Suomalaisittain loppulukemia kaunisti ottelun päätösneljännes, jonka Suomi vei nimiinsä 20-7.

- Mitä pidemmälle peli kulki, sitä enemmän pelimme vapautui jolloin pelaajat alkoivat hastaa venäläisiä. Pääsimme monta kertaa vapaaheittoviivalle, joskin viimeistelyprosentti oli heikko, summasi Laitinen ottelun kulun.

Mäkäläinen sai lastan käteensä

Sunnuntaina Helsinki-Vantaalta kohti Bangkokia suunnannut Suomen universiadijoukkue saapui maahan maanantaina ja ehti harjoitella kahdesti paikan päällä ennen avausottelua.

- Muutaman sanan olen ehtinyt vaihtamaan muiden joukkueiden valmentajien kanssa. Kaikilla muilla on viikosta kuukauteen kestänyt leiritys ja muutama harjoituspeli takana, selvitti Laitinen.

Torstaina Suomi kohtaa toisessa alkulohkonsa ottelussa Taiwanin. Voiton myötä Suomi pelaa sijoista 1.-16., tappiolla Suomi suistuu alempaan loppusarjaan hakemaan sijoja 17.-24.

Universiadijoukkueen pitkän pään kalustoon kuuluva Namika Lahden Vesa Mäkäläinen mursi sormensa Venäjää vastaan.

- Mäkäläinen tuli juuri joukkueen lääkärin kanssa röntgenistä ja hän joutuu pitämään lastaa kädessä seuraavat kolme viikkoa, kertoi Laitinen.

- Kun vielä Gerald Lee Jr. joutuu lähtemään Yhdysvaltoihin kesken turnauksen, ison pään peluutuksemme tulee olemaan vaikeaa.


Venäjä – Suomi 86-44 (46-16), universiadit, alkulohko, Bangkok (Thaimaa) 7.8.2007

Anselmi Vanjoki 8/1, Samuel Haanpää 7/1, Vesa Mäkäläinen 6/2, Kwamena Brace 5/2, Juha Sten 5/2/4 riistoa, Ville Mäkäläinen 4/2, Joonas Suotamo 4/2, Gerald Lee Jr. 3/2, Olli Ahvenniemi 1/1, Mikko Niemi 1/0.

 
20.8.2017 15:40 Universiadit

Suomi viipaloi Japanin paloiksi universiadien avausottelussa

Pieti Poikolan komentama Suomen miesten haastajamaajoukkue oli tulta ja tappuraa Taipein universiadien avausottelussa pilkkomalla Japanin paloiksi murskapistein 94-48 (48-26). Suomi oli scoutannut Japanin hyökkäyspään pelikirjan oivallisesti ja juoksi nopeasta vastahyökkäyspelistä selkeän voiton yhdentoista miehen rotaatiolla.

13.7.2017 13:50 Universiadit

Poikola kutsui 16 pelaajaa haastajamaajoukkueen rinkiin – ”joukkue syvä, lahjakas ja urheilullinen”

Miesten haastajamaajoukkueen päävalmentaja Pieti Poikola, 39, on kutsunut 16 pelaajaa vuoden 2017 universiadirinkiin. Poikolalla on käytettävissään poikkeuksellinen kokenut miehistö, jolla on takanaan kosolti pelikausia kotimaan kenttien lisäksi nuorten maajoukkuetasolta, Euroopan ammattilaiskentiltä sekä Yhdysvalloista.

10.7.2017 11:00 Universiadit

Pieti Poikola johtaa miesten haastajamaajoukkueen Taipein universiadeihin

Tampereen Pyrinnön kolmasti Korisliigan mestaruuteen johtanut Pieti Poikola, 39, johdattaa Suomen miesten haastajamaajoukkueen elokuussa Taipein universiadeihin. Poikola korvaa joukkueen penkin päässä Anton Mirolybovin, joka aloittaa elokuun alussa pestinsä saksalaisen Kirchheimin ruorissa.

13.7.2015 Maaottelu

Haastajamaajoukkueen universiadiurakka päätökseen, Montenegro voitti Suomen

Suomen haastajamaajoukkue päätyi 14. sijalla Etelä-Korean Gwangjussa pidetyissä universiadeissa hävittyään päätösottelussa Montenegrolle 74-57 (41-29). Kahdesta väsyneestä joukkueesta Montenegro oli se vähemmän väsynyt ja nappasi vankan johtoaseman jo avausneljänneksellä.

12.7.2015 Maaottelu

Kiina suupala Suomen haastajamaajoukkueelle

Kiinasta ei ollut vastusta Gwangjun universiadeissa Suomen haastajamaajoukkueelle, kun suomalaiset dominoivat peliä mielensä mukaan pelin alkuminuuteista lähtien. Suomen heittopelin lukko avautui vihdoinkin ja haastajamaajoukkue pääse ilottelemaan 53-89 (21-45) -voiton. Suomi pelaa huomenna 13. sijasta Montenegroa vastaan.

11.7.2015 Maaottelu

Serbian paikkapuolustus pysäytti haastajamaajoukkueen

Suomen haastajamaajoukkue hävisi Gwangjun universiadeissa laadukkaalle Serbialle 78-65 (34-28). Serbian paikkapuolustus hyydytti Suomen hyökkäyksen, kun suomalaispelaajat osuivat kehnosti kaaren takaa. Suomi pelaa tappion myötä sijoista 13.-16. ja huomenna vastaan astelee Kiina.

9.7.2015 Maaottelu

Haastajamaajoukkue voittoon Taiwanista, Murphy hurjassa vireessä

Suomen haastajamaajoukkue pelaa sijoista 9.-16. Gwangjun universiadeissa, kun Suomi voitti alkulohkonsa viimeisessä ottelussa Taiwanin 86-62 (42-32). Suomen ylivoimainen ykköspelaaja oli Alex Murphy, joka laadukkaan puolustuksensa lisäksi keräsi tupla-tuplan 30 pistettä ja 13 levypalloa.

8.7.2015 Maaottelu

Haastajamaajoukkueen heikko avausneljännes kostautui Australiaa vastaan

Miesten haastajamaajoukkue sai oppia kansainvälisten pelien raakuudesta universiadeissa, kun Australia käytti armottomasti hyväkseen Suomen heikon avausneljänneksen. Suomi joutui takaa-ajajan asemaan ja kelvollinen toinen puoliaika ei riittänyt, vaan Australia nappasi 82-69 (44-27) -voiton.

7.7.2015 Maaottelu

Urheilullinen Ranska selkeään voittoon Suomen haastajamaajoukkueesta

Suomen haastajamaajoukkue jäi alkulohko-C:n ennakkosuosikki Ranskan jalkoihin universiadeissa numeroin 85-47 (36-24). Selkeästi urheilullisempi Ranska dominoi levypallopeliä ja rankaisi jokaisesta pallonmenetyksestä.

5.7.2015 Maaottelu

Liettua vei Suomea universiadeissa

Suomen haastajamaajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa Etelä-Korean Gwangjussa pidetyissä universiadeissa, kun fyysinen Liettua nappasi 87-70 (41-32) -voiton. Suomi mitteli tasaisesti reilun vartin, mutta Liettua kuroi eroa rankaisemalla jokaisesta virheestä.

4.7.2015 14:30 Maaottelu

Lindbom heitti haastajamaajoukkueen voittoon universiadien avauksessa

Suomen haastajamaajoukkueen universiadiurakka sai häkellyttävän alun, kun Carl Lindbom ratkaisi trillerimäisen ottelun viimeisten hetkien kolmosellaan. Suomelle kirjattiin Lindbomin ”game winnerin” avulla 73-72 (36-29) -voitto Japanista.

3.7.2015 Universiadit

Suomen haastajamaajoukkue valmiina universiadeihin

Järjestyksessään jo 28. universiadit eli ”opiskelijoiden olympiakisat” mitellään tänä vuonna Etelä-Korean Gwangjussa. Suomi on lähettänyt kisoihin miesten haastajamaajoukkueen, jotka viimeistelivät kisakuntoaan Töölön Kisahallissa alkuviikolla ja kohtaavat huomenna avauspelissään Japanin. Päävalmentaja Ari Tammivaara odottaa innolla turnauspelejä.

24.6.2015 Universiadit

Haastajamaajoukkue saa vastaansa Viron huomenna Kisakalliossa

Suomen haastajamaajoukkue leireilee tällä hetkellä Kisakallion Susi Training Centerissä ja saa vastaansa huomenna torstaina Suomen tavoin Etelä-Korean Gwangjussa pidettäviin universiadeihin valmistautuvan Viron.

18.6.2015 Universiadit

Suomen miesten haastajamaajoukkueeseen nimetty 19 pelaajaa

Suomen miesten haastajamaajoukkue (synt. 1991-1994) lähtee kesän 2015 koitoksiin 19 pelaajan ringillä. Haastajamaajoukkueen kesä alkaa harjoitusotteluilla Ruotsia vastaan kesäkuun lopussa ja huipentuu 4.-13.7. Etelä-Korean Gwangjussa järjestettäviin universiadeihin.

27.4.2015 Universiadit

Miesten haastajamaajoukkueelle huippukovat vastukset universiadeissa

Miesten haastajamaajoukkue osallistuu 3.-14 heinäkuuta Gwangjussa, Etelä-Koreassa järjestettäviin kesäuniversiadeihin. Lohkoarvonnat on suoritettu. Arpa heitti Suomen kanssa samaan alkulohkoon Liettuan, Ranskan, Australian, Japanin, Kiinan sekä Taipein.

19.6.2013 14:00 Universiadit

Suomen haastajamaajoukkueisiin nimetty yhteensä 30 pelaajaa

Suomen miesten ja naisten haastajamaajoukkueet (synt. 1989–1994) lähtevät kesän 2013 koitoksiin 15 pelaajan ringeillä. Kaikkiaan kolmestakymmenestä haastajamaajoukkueisiin kutsutuista pelaajista on aikuisten maaotteluissa esiintynyt peräti 13 pelaajaa. Haastajamaajoukkueiden kesä huipentuu Venäjän Kazanissa 6.-17.7. järjestettäviin universiadeihin.

5.3.2013 Universiadit

Suomelle paikat Universiadien molempiin koripalloturnauksiin

Kansainvälinen opiskelijaurheiluliitto (FISU) on valinnut sekä Suomen miesten että naisten koripallojoukkueet vuoden 2013 Universiadeihin, jotka järjestetään Kazanissa 6.-17.7. Sinivalkoiset värit menestyivät erinomaisesti 2011 ”opiskelijoiden olympialaisissa”, joissa Suomen miehet saavuttivat historian parhaan saavutuksensa ollen seitsemänsiä ja naisten napatessa kahdeksannen sijan.

16.4.2011 Universiadit

Suomi ja USA samaan lohkoon universiadikoriksessa

Suomen miesten koripallojoukkue kohtaa alkulohkossaan Yhdysvallat elokuussa Kiinassa järjestettävissä kesäuniversiadeissa. Vuoden 2009 Belgradin kisoissa pronssille jätetty USA:n joukkue tulee aikaisempien kertojen tapaan koostumaan suurelta osin tulevista NBA-pelaajista.

23.3.2009 Universiadit

Etelä-Korea ja USA korismiesten lohkovastukset universiadeissa

Opiskelijoiden kesäuniversiadit järjestetään Belgradissa, Serbiassa 1.-12.7.2009. Kisojen palloilulajien lohkoarvonnat on suoritettu. Suomen koripallomiehille arpa heitti alkulohkoon vastustajiksi Etelä-Korean ja Yhdysvallat.

16.8.2007 Universiadit

Suomi haastoi USA:n universiadeissa

Suomen ja USA:n koripallokohtaamiset ovat harvinaista herkkua. Thaimaan Bangkokissa järjestettävien universiadien alemmassa jatkosarjassa sinivalkoiset saivat kuin saivatkin vastaansa jättiläisen valtameren takaa. Vastoin ennakko-odotuksia Suomi onnistui haastamaan USA:n tasaväkiseen vääntöön, mutta hukkasi etsikkoaikansa ja hävisi ottelun 44-59 (20-30).

Näytä lisää vastaavia