Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahojen haku on auki

1.9.2021 10:05 Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun.

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahojen haku lukuvuodelle 2021-22 on avoinna. Apurahat tulevalle lukuvuodelle ovat haettavissa syyskuun ajan.

Opiskeluapurahalla halutaan edesauttaa tutkinnon suorittamista tukemalla urasiirtymävaiheessa olevien urheilijoiden kouluttautumista uuteen ammattiin sekä helpottamalla nuorten urheilijoiden siirtymistä jatko-opintoihin toisen asteen koulutuksen jälkeen. Opiskeluapurahan avulla voidaan myös rytmittää opintoja lukuvuoden aikana tai lukuvuosien välillä siten, että opiskelu tukee urheilutuloksen tekemistä.

Täyden URA-apurahan määrä on 3000 euroa ja se maksetaan kahdessa osassa, joulukuussa 2021 ja maaliskuussa 2022. Apuraha voidaan myöntää myös puolikkaana koko lukuvuodeksi tai vain syys- tai kevätlukukaudeksi. 

Tarkempaa tietoa apurahan hakemiseen liittyen sekä linkki sähköiseen hakulomakkeeseen löytyy URA-säätiön nettisivulta: http://olympiakomitea.fi/urasaatio

Opiskeluapurahan myöntämisperusteet lukuvuodelle 2021–22

 
30.4.2021 10:21 Susiladies

Susiladies-ohjelma on suomalaisen tyttö- ja naiskoriksen yhteinen toimintamalli

Suomalainen tyttö- ja naiskoripallo on kovassa nosteessa. Tyttöjen maajoukkueet kilpailevat parhaillaan korkeimmalla A-tasolla Euroopassa. Naisten maajoukkue on samaan aikaan alkanut ottaa harppauksia kohti kärkeä ja naiskorikselle on syntymässä uusi supertähti. Entistä valoisamman tulevaisuuden selkänojana toimii Susiladies-strategia.

27.4.2021 14:47 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton uusi lisenssityökalu on vapaasti seurojen käytössä

Koripalloliitto on tuottanut oman lisenssitilastointisivuston palvelemaan jäsenseurojaan. Tilastosivuilta seurat pystyvät hyödyntämään kerättyä ja suodatettua lisenssidataa oman kehityksensä arviointiin ja tulevaisuuden suunnitelmien laatimiseen.

22.9.2020 09:03 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallon lisenssitutkimus: Kasvupotentiaalia löytyy, vaikka väestöennuste haastaa lajin tulevaisuudessa

Koripalloliiton laajassa lisenssiselvityksessä tutkittiin lukuja drop out -ilmiön takaa. Lisäksi lisenssilukuja verrattiin Tilastokeskuksen julkaisemiin lukuihin väestörakenteesta ja piirrettiin lajin tulevaisuuden näkymiä pohjautuen väestömuutoksen ennusteisiin.

18.9.2020 13:55 Koripalloliitto tiedottaa

Urheilujärjestöt yhdenmukaistavat sääntöjään vedonlyönnin osalta

Pilottiliitot ovat lähteneet yhdessä päivättämän kilpailusääntöjään. Tavoitteena on, että kaikki urheilujärjestöt yhdenmukaistavat kilpailusääntönsä vedonlyönnin osalta. Toimenpiteellä pyritään torjumaan kilpailumanipulaatiota ja turvaamaan kaikkien oikeus reiluun peliin.

1.9.2020 07:57 Koripalloliitto tiedottaa

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahojen haku avattu

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun.

6.4.2020 18:00 Koripalloliitto tiedottaa

Studio 6: Uudessa koripallon keskusteluohjelmassa sinä pääset kysymään Suomen koristähdiltä

Koripalloliiton uusi viikoittainen keskusteluohjelma tuo keskiviikkoisin suomalaisen koripallon huippuvieraat sinun ruudullesi. Studio 6 on katsottavissa suorana lähetyksenä YouTubessa sekä Elisa Viihteessä. Ensimmäisen vieras on keskiviikkona 8.4. Shawn Huff.

24.3.2020 08:12 Koripalloliitto tiedottaa

Suden jäljillä -materiaali omatoimiharjoitteluun seurojen ja pelaajien käyttöön

Susijengi-tähtien Sasu Salinin ja Carl Lindbomin Pirkka-yhteistyönä toteutettu Suden jäljillä -treenipaketti on nyt vapaasti käytettävissä kaikille kädenojennuksena karenssiolosuhteiden kanssa painivalle korisperheelle.

21.8.2019 10:07 Koripalloliitto tiedottaa

Ilmoittautuminen senioreiden SM-sarjoihin käynnissä

Senioreiden SM-sarjoja pelataan naisissa ja miehissä yhteensä 14 eri sarjassa. Sarjoihin tulee ilmoittautua 1.9.2019 mennessä.

3.6.2019 13:15 Koripalloliitto tiedottaa

Tunnetut urheilijat antoivat kasvonsa Et ole yksin -kampanjalle

Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa. Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.

23.10.2018 14:49 Koripalloliitto tiedottaa

We deliver -rahasto tukemaan korisharrastusta – hae tukea 2.12. mennessä

Uutena osana Koripalloliiton ja PostNordin yhteistyötä avataan We deliver -rahasto, jonka avulla tuetaan vähävaraisten lapsiperheiden koripalloharrastusta. Tukea voi hakea 2.12. asti.

6.9.2018 13:18 Koripalloliitto tiedottaa

Urheilijoiden ammattienedistämissäätiön opiskeluapuraha haettavissa

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun. Apurahat lukuvuodelle 2018-19 ovat haettavissa syyskuun ajan.

22.8.2018 09:14 Koripalloliitto tiedottaa

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin

Tähän juttuun on koottu FIBA:n sääntömuutoksen tärkeimmät kohdat. Muutokset astuvat Suomessa voimaan 1.9.2018.

16.8.2018 11:11 Koripalloliitto tiedottaa

Ilmoittautuminen senioreiden SM-sarjoihin käynnissä

Senioreiden SM-sarjoja pelataan naisissa ja miehissä yhteensä 14 eri sarjassa. Sarjoihin tulee ilmoittautua 1.9.2018 mennessä.

26.6.2018 09:14 Koripalloliitto tiedottaa

Muutoksia ja joustavuutta mini- ja mikroikäisten pelisääntöihin alueellisessa kilpailutoiminnassa

Koripalloliiton Liittohallitus on 18.6. kokouksessaan hyväksynyt Seurapalveluyksikön esityksen mahdollisuudesta poiketa pelisäännöistä alueellisessa kilpailutoiminnassa mini- ja mikroikäluokissa.

15.6.2018 13:28 Unified-koripallo

Special Olympic -Unified-koripalloleiri Kisakalliossa marraskuussa

Tervetuloa Special Olympics -Unified-koripalloleirille 17.–18.11 2018 Kisakallion Urheiluopistolle Lohjalle!

Et ole yksin -palvelu vähentämään ja ehkäisemään epäasiallista käytöstä ja häirintää

Koripalloliitto on mukana Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

Koripallon alumnitoiminnan käynnistävä kiertue Turussa, Tampereella ja Helsingissä

Suomalaiselle koripallolle alumniverkoston osaaminen ja asiantuntemus ovat tärkeitä resursseja, joka voi hyödyttää niin lajin kokonaisvaltaista kehittymistä kuin esim. pelaajien ammattimaisten harjoitusmahdollisuuksien paranemista ja työelämävalmennuksen saamista peliuran ohessa. Alumnitoiminta mahdollistaa myös alumnien tehokkaamman verkottumisen keskenään. Alumnitoimintaan osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja haluun antaa lajille takaisin omaa panostaan.

27.2.2018 3x3

Satelliittitasoinen 3x3-turnaus Helsingissä 2.–3.3.

GoExpo-messujen yhteydessä 2.–3.3. Helsingin Messukeskuksessa järjestetään satelliittitasoinen 3x3 -kutsuturnaus. Lisäksi sunnuntaina 4.3. pelataan amatöörisarjan turnaus, johon ilmoittautuminen on auki 2.3. asti.

Seurauutisia #4: Pikkusudet – onhan seuranne jo mukana?

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa Koripalloliiton verkkosivujen kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja hyviksi havaituista toimintamalleista.

#Hi5 – osallistu ja jaa seurasi positiivista meininkiä

Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!

Näytä lisää vastaavia