
Kauhajoen Karhun alkukausi on ollut erinomainen, ja ainoana kauneusvirheenä joukkueen rekordissa kiiltelee yksi tappio kahdeksassa ottelussa. Kauhajokisilla on keskiviikkona mahdollisuus hyvittää ainokainen tappionsa, jonka joukkue kärsi nimenomaan illan URHOtv-pelin isäntäjoukkue KTP:lle.
Haaste on pohjanmaalaisittain kova, sillä kymmenestä ottelustaan seitsemän voittanut KTP on ollut myös kovassa vireessä. Joukkue on ennen kaikkea ollut käsittämätön kolmen pisteen kaaren takaa: Ryan Ayers, Sharaud Curry ja Aleksi Akpaso ovat kairanneet kolmosensa kolmeen pekkaan 59% tarkkuudella, Timo Heinonen ja Chris Owens 47% tarkkuudella ja Jukka Matinenkin 35,6% tarkkuudella.
178-senttinen Curry on osoittautunut ensimmäisellä liiganeljänneksellä yhdeksi pääkandidaateista vuoden ulkomaalaisvahvistusta valittaessa, ja Kouvolasta siirtynyt Akpaso on vastaavasti lunastanut paikkansa päävalmentaja Sami Toiviaisen luottomiehistössä vastustajan takamiesten rengasrautana, millintarkkana kaukoheittäjänä ja nopeiden hyökkäysten viimeistelijänä.
Kotkalaisittain lisämielenkiintoa peliin tuo KTP:n viime kevään hopeajoukkueen kahden runkopelaajan saapuminen Karhuvuoren Steveco Areenalle Karhun mustaoranssissa. Pelinrakentaja Bojan Sarcevic ja takamiesveteraani Antwine Williams kohtaavat vanhan seuransa nyt toista kertaa tällä kaudella.
Silmällä kannattaa pitää myös Forssan lahjaa Pohjanmaan koripallolle, Markus Moleniusta, jonka alkukausi on ollut erinomainen. Värikäs laituri on pelannut tiensä kertaheitolla Korisliigan kotimaisten pelaajien kermaan.
Kummallakin joukkueella on yksi ulkomaalaispelaaja loukkaantuneiden kirjoissa; KTP:lla Sefton Barrett ja Karhulla Quincy Hankins-Cole. Bisonsista saapunut Ryan McDade on puolestaan tuorein vahvistus KTP:n ulkomaalaisjaostolla.
Suora lähetys Karhuvuoren Steveco Areenalta keskiviikkona 6.11. klo 18:25 alkaen.
Lisätietoja: KTP-Basketin ennakko
Lisätietoja: Karhun ennakko
Lisätietoja: Basket.fi:n ennakko
