Vaalavirran ja Mäkelän yliopistot revanssivoittoihin naisten NCAA:ssa

4.2.2019 08:32 Kuusi suomalaisnaista ylsi voittoihin viikonlopun konferenssikohtaamisissa naisten NCAA-parketeilla. Nina Augustin ja Elina Koskimies joukkueineen venyttivät voittoputkensa jo yhdeksän ottelun mittaisiksi.

Kia Vaalavirran San Francisco taisteli tililleen toisen voiton West Coast-konferenssissa. Kuva: Ville Vuorinen.

Kia Vaalavirran San Franciscolla oli WCC-konferenssissa revanssin paikka, kun vastaan asettui viime kohtaamisella niukan jatkoaikavoiton napannut Santa Clara. Tällä kertaan ”Dons” tarttuikin johtoasemaan heti alkuminuuteilla ja pysyi niskan päällä ottelun loppuun saakka taistellen tärkeän 57-49-vierasvoiton. Vaalavirta vietti kentällä 11 minuuttia repien kaksi levypalloa ja tarjoillen pelikavereilleen kaksi syöttöä. 

Ottelutilastot

MAAC-konferenssissa Manhattan oli samanlaisessa tilanteessa kohdatessaan Sienan, jonka kanssa edellinen kohtaaminen päättyi jatkoaikatappioon. Manhattan onnistui nousemaan takaa-ajoasemasta viime hetkillä johtoon ja venyi jo kolmanteen peräkkäiseen voittoonsa lukemin 48-52 (30-22). Sini Mäkelä jäi 15 minuutissa pisteittä, mutta täydensi tilastojaan kahdella levypallolla. 

Ottelutilastot

Augustinin Robert Morris jatkaa ilman tappioita

NEC-konferenssin kärjessä komeileva Robert Morris jatkoi tappiottomalla tiellä jyrätessään Fairleigh Dickinsonin jo toistamiseen. Nina Augustin oli varmalla pelipäällä upottaessaan sekä molemmat vapaaheittonsa että kolmosyrityksensä sisään loppunumeroihin 63-45 (35-19) päättyneessä ottelussa. Suomalainen viimeisteli joukkueelleen vaihdosta kaikkiaan 10 pistettä, kaksi levypalloa ja yhden syötön 25 minuutissa. 

Ottelutilastot

Patriot League-konferenssin otteluissa huippulukemia tahkonneen Elina Koskimiehen 35 minuutin uurastus tuotti Americanille tällä kertaa vain kolme pistettä, mutta joukkuetoveri Cecily Carlin 37 pisteen potti varmisti joukkueelle yhdeksännen peräkkäisen voiton. Colgate kaatui Americanin käsittelyssä luvuin 71-66 (30-34). Koskimies osoitti monipuolisuuttaan merkkauttaen tilastoriviinsä onnistuneen kolmosen lisäksi kuusi levypalloa, yhden syötön, yhden torjunnan sekä yhden riiston. 

Ottelutilastot

Rokkanen ja Salmi voittoihin MAC-konferenssissa

Sara Rokkasen Toledo ansaitsi viidennen voittonsa MAC-konferenssissa päihittäessään tappioputkessa puurtavan Bowling Greenin lähes viisituhatpäisen kotiyleisönsä edessä näytöstyyliin numeroin 56-76 (18-39). Rokkanen toi vaihdosta joukkueelleen kolme pistettä, kolme levypalloa sekä kolme syöttöä 20 peliminuutin aikana.

Ottelutilastot

Ninni Salmen Northern Illinois palasi MAC-konferenssissa voitonmakuun nujertaessaan samoista sijoista kamppailevan Eastern Michiganin täpärästi jatkoajalla lukemin 68-65 (22-29, 56-56). Salmi kävi kentällä vain minuutin ajan, mutta ehti kauhoa yhden puolustuslevypallon. 

Ottelutilastot

Lahtisen Georgia Tech hallitsevan mestarin jyrän alle

Lotta-Maj Lahtisen Georgia Tech sai kylmää kyytiä matkatessaan hallitsevan NCAA-mestarin Notre Damen vieraaksi ACC-konferenssissa. Tällä kaudella viiden parhaan joukkoon rankattu kotijoukkue kuritti vieraita ensimmäisellä puoliajalla karuin lukemin 13-54 ja eteni lopulta suvereeniin 50-90- voittoon. Lahtinen upotti ottelussa kuusi pistettä ja repi saman verran levypalloja. Lisäksi tulokas syötti ja riisti kertaalleen 22 minuutissa.

Ottelutilastot

Hofstran ja Charlestonin ensimmäinen kohtaaminen CAA-konferenssissa päättyi tasaisen kamppailun päätteeksi kotijoukkue Charlestonin 62-70 (35-34)- voittoon. Marianne Kalin oli Hofstran toiseksi paras pistetehtailija viimeistellessään 24 minuutissa 12 pistettä, kaksi levypalloa, yhden torjunnan ja yhden riiston. Sandra Karsten jatkoi ansaitsemaansa viisikkopelaamista huhkiessaan 30 minuutissa kaksi pistettä, viisi levypalloa, kolme syöttöä sekä yhden blokin. 

Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Väätäsen Long Island kyntää tappioputkessa

NEC-konferenssissa Ella Väätäsen Long Island joutui taipumaan Wagnerille tämän kotihallissa luvuin 62-72 (26-28) ja myöntymään yhdeksänteen peräkkäiseen tappioonsa. Toista kauttaan pelaava Väätänen ansaitsi viisikossa 26 peliminuuttia ja upotti viisi pistettä, nappasi kaksi levypalloa sekä jakoi kolme koriinjohtanutta syöttöä. 

Ottelutilastot

Venla Variksen Grand Canyon kärsi kauden viidennen kotitappionsa, kun CSU Bakerfield vei WAC-konferenssin kamppailussa pidemmän korren lukemin 59-46 (23-22). Vaihdosta aloittanut Varis nakutteli joukkueelleen 20 minuutissa sisään neljä vapaaheittoa ja yhden kakkosen, viimeistellen yhteensä kuusi pistettä, yhden syötön sekä riistäen kertaalleen. 

Ottelutilastot

A-10-konferenssissa St. Bonaventure osoittautui toistamiseen liian kovaksi palaksi Marika Korpisen George Masonille, joka kaatui vieraissa lukemin 55-64 (21-36). Viisikossa ottelun aloittanut Korpinen riisti kerran, mutta jäi 16 minuutissaan pisteittä.

Ottelutilastot

 
23.12.2025 12:01 NCAA

Aarnisalo, Lemmilä, Syla ja Sandvik herkuttelivat pisteillä NCAA:ssa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat Elina Aarnisalo, Elsa Lemmilä, Albina Syla sekä hurjan tilastorivin tahkonnut Henna Sandvik.

23.12.2025 11:32 NCAA

Okku Federiko 17 pistettä konferenssiavauksessa – Eemeli Yalaholle tupla-tupla

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa menneen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat Okku Federiko, joka säkitti 17 pistettä Draken ensimmäisessä konferenssipelissä, ja Eemeli Yalaho, joka kahmi 14 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplan.

16.12.2025 09:44 NCAA

Pinja Paananen ensimmäistä kertaa aloituksessa NCAA:ssa – Kanerva 12 pistettä Xavierille

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Pinja Paananen nähtiin ensimmäistä kertaa aloitusviisikossa Sacramento Statessa. Meri Kanerva taas heitti 12 pistettä Xavierin voitossa.

16.12.2025 09:20 NCAA

Okku Federiko ja Eemeli Yalaho kaksinumeroisille pistelukemille NCAA:ssa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa menneen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat Okku Federiko, joka säkitti 18 pistettä Drakelle, sekä Eemeli Yalaho, joka upotti 10 pistettä Washington Statelle.

10.12.2025 11:47 NCAA

Meri Kanerva vauhdissa Xavierin kolmen voittoputkessa – Venla Ulander läväytti 21 pistettä, 10 levypalloa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon onnistujiin lukeutuvat Elina Aarnisalo, Meri Kanerva sekä Venla Ulander, joka keräsi yliopistouransa ennätyspisteet ja ensimmäisen tupla-tuplan.

10.12.2025 11:11 NCAA

Olavi Suutela murtautunut Oregon Staten viisikkoon – Eemeli Yalaholle tupla-tupla NCAA:ssa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat muun muassa Olavi Suutela, Eemeli Yalaho ja Okku Federiko.

2.12.2025 13:25 NCAA

Elina Aarnisalon ja Elsa Lemmilän yliopistot edelleen vain yhdessä tappiossa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkoivat voittokulkuaan. Valtakunnallisessa rankingissa North Carolina on nyt 11. ja Ohio State 23.

2.12.2025 12:57 NCAA

Miro Little ja Okku Federiko säkittivät 20 pistettä NCAA:ssa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat muun muassa 20 pistettä heittäneet Miro Little ja Okku Federiko sekä 17 pistettä nakuttanut Viljami Vartiainen.

25.11.2025 11:09 NCAA

Okku Federiko monipuolisena Draken voitossa – Eemeli Yalaho keräsi tupla-tuplan

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat muun muassa monipuolisen tilastorivin kerännyt Okku Federiko, tupla-tuplan kahminut Eemeli Yalaho ja 19 pistettä nakuttanut Miro Little.

25.11.2025 10:29 NCAA

Albina Syla repi 11 levypalloa Rhode Islandille – Meri Kanerva urakoi kahdesti 39 minuuttia

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat muun muassa 11 levypalloa kahminut Albina Syla, miltei koko pelin kahdesti pelannut Meri Kanerva sekä kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat heittänyt Elina Aarnisalo.

Näytä lisää vastaavia