Vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta tukevalle We deliver -rahastolle merkittävä lahjoitus

17.6.2019 12:48 Suomen Koripalloliiton ja PostNordin yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto on saanut nimettömänä pysyttelevältä taholta merkittävän rahallisen lahjoituksen.

We deliver -rahaston kautta Koripalloliiton pääyhteistyökumppani PostNord tarjoaa stipendejä koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen vähävaraisille perheille.

Rahasto sai ensimmäisen merkittävän ulkopuolisen lahjoituksen kesäkuussa. Lahjoituksen antaja ei halua julkistaa nimeään tai summaa tässä yhteydessä.

- On uskomatonta kuinka hienoja ihmisiä meidän koripalloyhteisöstämme löytyy. Rahaston alkuperäinen idea oli saada yritykset ja henkilöt mukaan talkoisiin takaamaan kaikille nuorille mahdollisuus pelata koripalloa ja nyt siinä on ensimmäistä kertaa konkreettisesti onnistuttu, iloitsee Koripalloliiton yhteyspäällikkö Jussi Laurila.

- Toivon, että tämä rohkaisee muitakin tahoja lähtemään mukaan joko yrityksen kautta tai yksityishenkilönä. Nyt tulleen lahjoituksen myötä pystymme auttamaan seuraavilla hakukierroksilla yhä useampia perheitä.

Ensimmäisen kerran We deliver -rahaston tukia jaettiin tammikuussa 2019 ja lisää on luvassa elo-syyskuun taitteessa. Rahaston merkitys on ollut käänteentekevä alusta alkaen.

- Ensimmäisellä kierroksella hakemuksissa oli paljon kovia kokeneita perheitä. Pystyimme rahaston myötä takaamaan sen, että lapsien koripalloharrastus ei jäisi rahasta kiinni.

Ensimmäiseen hakuun ilmoittautui 192 hakijaa, joista 27 perheelle pystyttiin We deliver -rahaston myötä takamaan koripalloharrastuksen jatkuminen.

- Kun soitin kaikki tukea saaneet perheet läpi, reaktiot pysäyttivät itsenikin. Oli kaikkea itkusta, hämmennykseen ja kiitollisuuteen. Siinä vaiheessa tunsin, mikä merkitys tällä asialla on ja miten moneen se koskettaa, Laurila kertoo.

- Koripallo on paljon muutakin kuin harjoituksia, otteluita ja kentän laidalla olemista. Se on tunteiden ja kokemuksien tarjoamista, yhdessäoloa ja ystävyyttä. Tämän rahaston avulla yhä useammalla nuorella tai perheellä on mahdollisuus päästä kokemaan uskomattomia elämyksiä koriksen parissa.

Tukea on voinut hakea esimerkiksi seuran kausimaksuihin, uusien korisvarusteiden hankkimiseen tai pelaajan turnausmatkoihin sekä harjoitusleirien kustannuksiin.

Tuki on kausikohtainen, ja sitä voi hakea kaksi kertaa kauden aikana. Yhteensä tukea voi saada enintään 500 euroa per alkava koripallokausi.

Lue lisää We deliver -rahastosta tästä >

 
2.3.2023 09:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi ennätysmäärän stipendejä, 115 nuorelle tukea

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi helmikuussa 115 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

2.2.2023 11:00 Tukijärjestelmät

Vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta tukevalle We deliver -rahastolle merkittävä lahjoitus

We deliver -rahasto on saanut nimettömänä pysyttelevältä taholta suuren rahallisen lahjoituksen. Suomen Koripalloliiton ja PostNordin yhteistyön myötä perustettu rahasto on avustanut vähävaraisia perheitä pysymään koripalloharrastuksessa vuodesta 2018.

9.10.2019 10:33 Pääjuttu

We deliver -rahasto jakoi ennätysmäärän stipendejä vähävaraisille perheille

Suomen Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi syyskuussa 80 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

13.2.2024 09:58 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi stipendejä vähävaraisille

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi helmikuussa 83 stipendiä vähävaraisten perheiden korisharrastusta. Kaikkiaan rahasto on jakanut historiansa aikana jo yli 1000 stipendiä.

22.1.2024 11:00 Tukijärjestelmät

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae tukea 31.1. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 15. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea keskiviikkoon 31. tammikuuta mennessä.

24.3.2023 16:00 Seurat

Parempaa korista -webinaarissa aiheena psyykkinen hyvinvointi lasten ja nuorten urheilussa

Kevään ensimmäinen Parempaa korista -webinaari järjestetään 18.4., jolloin aiheen keskiössä ovat lapset ja nuoret psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta.

13.2.2023 09:00 Koripalloliitto tiedottaa

Korisbuumi jatkaa kasvuaan: koripallo toista vuotta peräkkäin uuteen lisenssiennätykseen

Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.

16.1.2023 12:20 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 31.1. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 12. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea tiistaihin 31.1. mennessä.

4.10.2022 13:13 Yhteistyökumppanit

We deliver -tuet jaettu, 200 000 tukieuron rajapyykki rikkoontui

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi syyskuussa 77 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

15.8.2022 10:14 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 4.9. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 11. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaina 4.9. mennessä.

Näytä lisää vastaavia