Vahvistunut naisten maajoukkue suuntaa Belgiaan

Elokuun EM-karsintoihin valmistautuva naisten maajoukkue matkaa torstaina Belgiaan pelaamaan maaottelut Belgiaa ja Israelia vastaan. Toissa viikon Viro-maaotteluista sivussa olleet Tiina Sten ja Heta Korpivaara ovat palanneet maajoukkueen matkaan.

Mm. Heta Korpivaaran (kuvassa) odotetaan palaavan maajoukkueen riveihin Belgian turnaukseen 23.-25. heinäkuuta. Kuvat: Francois Perthuis, Kai Kilappa ja Tytti Nuoramo.

Naiset aloittivat maaottelukautensa heinäkuun alussa tuplamaaotteluilla Ruotsia ja Viroa vastaan. Päävalmentaja Tommi Koskinen kertoo, että Belgiassa pelattavien maaotteluiden päätavoitteena on ottaa askel eteenpäin joukkueen suoritustason vakiinnuttamisessa.

– Pelasimme ajoittain hyviä jaksoja Viroa ja Ruotsia vastaan, mutta vastaavasti aaltoliike vei muutamaan otteeseen myös aivan toiseen suuntaan, Koskinen summaa.

– Belgiaa ja Israelia vastaan kannaltamme tärkeintä on pystyä pelaamaan useita minuutteja mahdollisimman korkealla intensiteetillä ja pelitempolla ja pitää ailahtelut minimissä.

Maajoukkue saa Belgian turnaukseen mukaan kaksi arvokasta runkopelaajaa, sillä aloitusviisikon pelaajat Tiina Sten ja Heta Korpivaara ovat palanneet Yhdysvalloista maajoukkueen vahvuuteen. Ryhmä on enää yhtä pelaajaa vailla, sillä tuore morsian Laura Sario tekee paluunsa ensi viikolla Latviassa.

– Tiina, Heta ja Laura ovat meille huipputärkeitä pelaajia. On hyvä saada heidät takaisin riveihin, kiittelee Koskinen.

Vahvassa iskussa

Koskisen mukaan Ruotsi- ja Viro-maaottelut antoivat positiivisia signaaleja maajoukkueen nykykunnosta. Moni pelaaja osoitti olevansa seurajoukkuekauden jäljiltä vahvassa iskussa.

– Taru Tuukkanen on päässyt lapsensa syntymän jälkeen nopeasti hyvään kuntoon. Hän tuntuu harjoitellen paljon SM-sarjakauden päättymisen jälkeen, Koskinen arvioi.

– Minna Sten pelaa puolestaan tällä hetkellä uransa parasta koripalloa. Uusista kasvoista Dionne Pounds ja Maiju Pekkarinen olivat erinomaisia Ruotsia ja Viroa vastaan.

Maajoukkueen pelintekijäosastolla Vilma Kesänen on selvinnyt haastavasta tehtävästään puhtain paperein. Nuoret Anni Mäkitalo (18v.) ja Anette Juvonen (17v.) pelasivat puolestaan ensimmäisissä maaotteluissaan lupauksia herättävästi.

– Ryhmässä on nuoria, lahjakkaita pelaajia, joille on tiedossa vastuuta jatkossakin, lupailee Koskinen.

Suomi kohtaa naisten EM-karsintojen C-lohkossa Unkarin, Bulgarian, Turkin ja Montenegron. Suomi pelaa karsintojen ensimmäisen ottelunsa 5. elokuuta Vantaan Energia Areenalla Turkkia vastaan.

Suomen naisten maajoukkue Belgiassa 22.-25.7.2010

EtunimiSukunimiPituusSyntynytPelip.Seurajoukkue
VilmaKesänen17227.09.881Catz Lappeenranta
HetaKorpivaara18508.08.843CREF Madrid (ESP)
MaijaLähde18223.10.834
MichaelaMoua18016.08.764Keravan Energia Team
AnniMäkitalo17508.11.912Espoo Team
MaijuPekkarinen17823.11.843Äänekosken Huima
DionnePounds17405.11.842HoNsU Jyväskylä
HennaSalomaa17703.06.892
MinnaSten18720.12.875Forssan Alku
TiinaSten18818.06.854Zaragosa (ESP)
TaruTuukkanen19030.12.775ToPo, Helsinki
KaisaValtakari17808.03.872Catz Lappeenranta
  • Päävalmentaja Tommi Koskinen
  • Valmentaja Jussi Laakso
  • Valmentaja Ensio Helimäki
  • Fysioterapeutti Krista Puhakka

Naisten maaottelutilastot

SukunimiOtt.Pist.Ka.Piste-ennätys1. maaottelu
Tuukkanen102164216,130 vs. SLO 200404.04.1998 vs. GER
Moua904805,321 vs. RUS 200114.04.1994 vs. LAT
Korpivaara614968,129 vs. ROU 200909.08.2002 vs. TUR
Sten T504629,228 vs. BIH 200915.07.2005 vs. SVK
Sten M251164,715 vs. ITA 200822.07.2008 vs. UKR
Kesänen23411,87 vs. GBR 200903.08.2007 vs. EST
Lähde19211,14 vs. HUN 200523.07.2000 vs. EST
Salomaa13403,110 vs. BIH 200908.08.2007 vs. SLO
Valtakari12131,16 vs. EST 200722.08.2007 vs. EST
Pounds44110,316 vs. EST 201005.07.2010 vs. SWE
Pekkarinen4174,311 vs. EST 201005.07.2010 vs. SWE
Mäkitalo294,57 vs. EST 201009.07.2010 vs. EST

Belgian turnauksen otteluaikataulu

  • Perjantai 23.7. klo 20:00 Belgia – Suomi @ Kortrijk, Belgia
  • Lauantai 24.7. klo 20:00 Suomi – Israel @ Kortrijk, Belgia