Vaikeita kausi kokenut Topias Palmi on palannut tasolleen ja ylittänyt sen – Korisliigan joulukuun pelaaja kertoo, miten Kauhajoki nousi suosta

24.1.2024 11:30 Kauhajoen heittävä takamies Topias Palmi valittiin miesten Korisliigassa joulukuun 2023 Kuukauden pelaajaksi. Hänen onnistumistensa kanssa käsi kädessä ovat kulkeneet koko seuran onnistumiset.

Kuva: Ville Vuorinen

Kestomenestyjä Kauhajoki aloitti miesten Korisliiga-kauden 2023–24 varsin mollivoittoisella vireellä. Finaaleissa viidesti peräkkäin nähty seura oli joulukuun alkuun mennessä kerännyt voittotilastoihinsa vaatimattomat luvut 4–7. Myös juuri kotimaahan palannut Korisliigan vuoden 2017 kehittynein pelaaja ja vuoden 2019 pelaaja Topias Palmi vaikutti esityksissään totuttua vaisummalta.

Yhtäkkiä kaikki muuttui.

Kauhajoki on noussut nyt tilastoon 10–10 ja saanut kaivettua tiensä kiinni ylempään jatkosarjaan. Samaan aikaan Palmi on kohonnut pisteidentekijänä ja hyökkääjänä ylipäätään aivan uudenlaiseen arvoon. Hänen joulukuustaan jäivät jäljelle mehevät keskiarvot 26,6 pistettä ja 6,4 levypalloa, ja vuosi 2023 huipentui Kuukauden pelaajan palkintoon.

– Tämä oli urallani ensimmäinen valinta Kuukauden pelaajaksi, ja se kertoo, että olen tehnyt jotakin oikein. Mutta ei voi kiistää, etteikö tämä palkinto olisi osoitus myös siitä, miten paljon koko joukkueemme pelaaminen on parantunut, Palmi toteaa.

Mikä sitten käänsi Kauhajoen kurssi näin äkkiä? Palmilla itsellään on siihen varsin kattava teoria: niin kokoonpanossa kuin pelitavassakin tehtiin merkittäviä muutoksia.

– Muutokset auttoivat samalla myös minua nostamaan omia numeroitani. Jos olisimme jatkaneet samaan malliin kuin alkukaudesta, tämä palkintokin olisi mennyt kaiketi jollekulle muulle.

Loka- ja marraskuussa Kauhajoen paidassa pelasivat vielä muiden muassa aikoinaan lyhyesti NBA:takin testannut takamies Courtney Fortson ja Etelä-Amerikassa meritoitunut sentteri Horace Spencer. Joulukuussa heidät korvasi laituri Nathaniel Pollard Jr, ja joukkue on pelannut sittemmin korkeintaan kolmella ulkomaanvahvistuksella.

Palmi kommentoi muutoksia sanoen:

– Isoin ongelma alussa oli se, etteivät palaset sopineet yhteen, vaikka kuinka laadukkaita olivatkin. Oma kysymyksensä on, pääsivätkö kaikki hyödyntämään vahvuuksiaan vai eivät, mutta sen jälkeen, kun osin pakotettunakin lähetimme pari pelaajaa kotiin, olemme yksinkertaistaneet hyökkäystä reilusti. Sen myötä muutkin jengissä ovat päässeet enemmän palloon ja korintekopaikkoihin.

Palmi viittaa myös siihen, kuinka poikkeuksellinen on Kauhajoen nykyinen pelitapa. Eniten syöttömerkintöjä kertyy isoille pelaajille, jotka tuovat usein palloa ylös ja jakavat sitä heittäjille hyviin paikkoihin. Viimeaikainen menestys onkin näin ollen kahden eri tekijän onnellinen summa.

Strategian muuttaminen ja joukkueen vahvuuksien parempi hyödyntäminen eivät tarkoita silti, etteikö 29-vuotias heittävä takamies itsekin kehittyisi yhä pelaajana. Hän ei varsinaisesti ole muuttanut omaa pelitapaansa merkittävästi – pääosin huomio keskittyy korintekopaikkojen hakemiseen niin läheltä kuin kaukaakin – mutta levypallopelaamista hän toteaa painottaneensa olosuhteiden pakosta hieman aiempaa enemmän.

– Kaikkein merkittävin muutos on ollut se, että olen ensimmäisen kerran urallani saanut kapteenin roolin, ja sen myötä täytyy olla johtava pelaaja ihan eri tavalla. Se vaatii taitoja kentän lisäksi myös kopissa, koska pitää kyetä auttamaan itsensä lisäksi myös muita, ja olen siinä kehittynyt paljon.

Harjoituksissa Palmi sen sijaan keskittyy tärkeimpään taitoonsa ja sen ikuiseen hiomiseen.

– Olen aina sanonut, että niin kauan, kun heittää yhdenkin ohi, täytyy jatkaa harjoittelua. Se on kuitenkin suorassa yhteydessä myös puolustuspäähän, sillä mitä paremmin kroppa jaksaa puolustuksessa, sitä paremmin säilyy myös tarkkuus heitoissa. Ylipäätään olemme tähän asti voittaneet pelejä aika pitkälti hyökkäämällä. Puolustus on ollut kyllä akilleenkantapäämme, joten sen hiomista täytyy joukkueena jatkaa.

Henkilöt

 
10.1.2026 21:08 Korisliiga

Pyrinnön Palmi ja Laine pääsivät irti Lapualla ja pistivät pystyyn pistejuhlat – Uudessakaupungissa Korihait yllätti Vilppaan

Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.

9.1.2026 20:38 Korisliiga

KTP:lle muhkea kotivoitto – Raitanen jatkoi nousujohteisia otteitaan

Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.

7.1.2026 20:36 Korisliiga

Seagullsin Henryltä väkevä debyytti vierasvoitossa – Kataja omaan vierasvoittoonsa kuukauden pelaaja Harmonin johdolla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.

7.1.2026 12:21 Korisliiga

De’Vion Harmon on valittu Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.

6.1.2026 21:09 Korisliiga

Korihait päihitti Hongan varmalla joukkuepelillä – espoolaiset putosivat toistaiseksi kärjestä

Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.

3.1.2026 21:11 Korisliiga

Kauhajoki varmisti kotivoiton loistavan kolmannen jakson ansiosta – Vilpas onnistui pysyttelemään rinnalla paalupaikalla

Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.

3.1.2026 10:25 Korisliiga

Teemu Suokas kärsi jo toisen pettymyksen ulkomailla mutta teki väkevän paluun Vilppaaseen: ”Arkipäivän pienet erot voittavassa ja häviävässä joukkueessa pelaamisen välillä huomaa todella selkeästi”

Korisliigan kehittynein pelaaja 2024 Teemu Suokas törmäsi Espanjassa synkkään pukukoppi-ilmapiiriin ja tuli sysätyksi ulos rotaatiosta täysin vailla varoitusta. Nyt pelaaja kertoo oppineensa arvostamaan uudella tavalla voittavassa joukkueessa pelaamista ja luotettavalle työnantajalle työskentelyä.

30.12.2025 21:56 Korisliiga

Sekä Vaaralle että Suokkaalle tuplatupla Vilppaan voitossa – Hongan Peltoniemi riehaantui kaukoheittoilotteluun Kouvolassa

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros. Luukas Vaara, Teemu Suokas, Alvar Peltoniemi, Tevaun Kokko, Ike Nweke ja Kahron Ross nousivat illan säväyttäjiksi – jokainen vieraskentällä.

29.12.2025 14:35 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2026–27 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2026–27 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella 15. joulukuuta mennessä.

28.12.2025 21:29 Korisliiga

Bisons sai katki tappioputkensa – Lahti haastoi Vilpasta viimeiseen asti mutta kaatui lopulta pisteellä

Kiihkeällä Korisliiga-kierroksella voittajiksi kohosivat Bisons Loimaa, Salon Vilpas, Kataja Basket, Tapiolan Honka ja Korhait.

Näytä lisää vastaavia