Vain voitot kelpaavat jatkossa Suomen miehille

14.9.2004 Suomen miesten koripallomaajoukkue on alkaneen viikon aikana tosipaikan edessä. EM-karsinta-avauksessa koettu 78-85-vierastappio kolmen NBA-pelurin Georgialle ei suurta vahinkoa tehnyt maajoukkueen toiveille nousta A-divisioonaan. Sen tappio kuitenkin aiheutti, että Suomen voitettava Espoon LänsiAuto Areenalla keskiviikkona (15.9.) Luxemburg ja lauantaina (18.9.) Makedonia, mikäli mielii pitää ohjat omissa käsissään.

Pelin henki on EM-karsinnoissa nyt selvä: Voittamalla karsinnan loput ottelunsa ja voittamalla ensi vuoden syyskuussa Georgian kotona vähintään kahdeksalla pisteellä pääsee Suomi varmasti jatkopeleihin. Muitakin vaihtoehtoja on, mutta ne skenaariot eivät ole Suomen joukkueen käsissä. Alkaneen karsinnan toinen puolikas pelataan vuoden päästä syyskuussa. 

- Georgia-tappiota ei kannata jäädä märehtimään. Selityksiä löytyy aina ja voidaan käydä ikuisuuskeskusteluita siitä, kuka pelasi ja kuka ei ja kuka oli pöntöllä, latasi maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann viitaten Teemu Rannikon vatsaongelmiin, jotka pitivät hänet poissa Georgia-ottelun toisen puoliajan alun. 

- Tosiasia on, että pelasimme kohtuullisen pelin, mutta olimme seitsemän pistettä heikompia. Meillä on (tällä viikolla) kaksi peliä edessä, joihin on nyt keskityttävä, Dettmann jatkoi.   

Luxemburgilla jopa NBA-kokemusta 

Suomen keskiviikkoinen vastus Luxemburg ei kuulu koripallon mahtimaihin, mutta aliarvioitavissa se ei kuitenkaan ole. Joukkueen riveissä pelaa nimittäin mm. yksi NBA-kokemustakin omaava pelaaja.  

Luxemburgin 211-senttinen Alvin Jones on kahden passin mies ja viettänyt suuren osan elämästään Yhdysvalloissa, vaikka on Luxemburgissa syntynytkin. Jonesin tie vei Georgia Tech –yliopistosta NBA:han, jossa hän edusti kaudella 2001-02 Philadelphiaa. Viime kaudella Jones edusti Espanjan liigassa Caja San Fernandon joukkuetta 5,1 pisteen ja 5,0 levypallon keskiarvoilla. Lauantaina EM-karsintojen avauksessa Makedoniaa vastaan peräti 130-kiloinen järkäle nosteli 21 pistettä ja poimi yhdeksän levyriä. Luxemburg kärsi Jonesin tehoista huolimatta 69-94-kotitappion Makedonialle. 

Toinen Luxemburgin tehomies Makedonia-ottelussa oli 185-senttinen takamies Nelson Delgado, joka heitti 24 pistettä.  

Jones-Delgado –tutkaparista huolimatta Suomi lähtee keskiviikon otteluun ennakkosuosikkina.  

- Ennakkosuosikin asema laittaa joukkuemoraalin testiin, kertoi Dettmann.  

- Uskon, että Luxemburg kaatuu samalla asenteella, jolla olemme tähänkin asti otteluihin lähteneet; kovalla puolustuksella ja keskittymisellä levypallopeliin. Legendaarisesti sanoen: oman pelin kautta, sanaili oman maaotteluennätyksensä 23 pistettä Georgiassa heittänyt Jukka Matinen.  

Pelintekijä Teemu Rannikko yksinkertaisti lausunnollaan Suomen tilanteen.  

- Pakkovoiton edessä ollaan keskiviikkona kuten ollaan lauantaina Makedoniaakin vastaan. Makedoniaan keskitytään kuitenkin vasta Luxemburg-pelin jälkeen.  

Kovuutta kaivataan 

Dettmann ei lähtenyt pelikorttejaan eli Suomen pelisuunnitelmaa Luxemburgia vastaan paljastamaan.  

- Palloilupeleihin kuuluu olennaisesti se, että pitää pystyä pitämään oma peli kasassa ja rikkoa mahdollisimman paljon toisen peliä. Ei tässä sen kummemmasta ole kysymys.  

Jo EM-karsintoihin valmistavissa Tanska-peleissä Suomi linkosi hurjasti heittoja kolmen pisteen viivan takaa. Georgiassa tahti jatkui samanlaisena. Suomi otti pelissä 32 kolmosyritystä, kun kahden pisteen heittoja kertyi kuusi vähemmän. Dettmann ei tätä tilastoseikkaa koe ongelmana.  

- Jos kolmosemme onnistuu noin hyvällä prosentilla (46,9), pitää niitä heittää vielä enemmän. Ennemminkin kiinnittäisin huomiota siihen, että olimme pehmeitä korin alla, mietiskeli Dettmann. 

Suomi sai Georgiaa vastaan 26 lähiheitostaan sisään vain kymmenen (38,5 %), jonka lisäksi levypallopeli on yksi Suomen huolenaihe. Georgiassa irtopallot kirjattiin isännille lukemin 25-42. Luxemburgin pelatessa Makedoniaa vastaan, taistelivat joukkueet levypalloista tasapäisesti (24-24).  

Kovuutta maajoukkue kaipaa lisää jo Luxemburgia vastaan. Ja vielä potkun verran lisää lauantaiseen Makedonia-otteluun.  

EM-karsintaottelu Suomi-Luxemburg alkaa keskiviikkona 15.9. Espoon LänsiAuto Areenalla klo 18:30. Ottelu näytetään suorana lähetyksenä YLE24-digikanavalta. Kooste ottelusta tulee TV2-kanavalta klo 22.35 alkaen.

Sarjatilanne, miesten B-divisioonan EM-karsinnat, lohko D

Makedonia

1

1

0

94-69

2

Georgia

1

1

0

85-78

2

Suomi

1

0

1

78-85

0

Luxemburg

1

0

1

69-94

0

Sarjaohjelma, miesten B-divisioonan EM-karsinnat, lohko D

11.09.04

Georgia – Suomi

85 – 78

Tbilisi, GEO

11.09.04

Luxemburg – Makedonia

69 – 94

Mondorf les Bains, LUX

15.09.04

Suomi – Luxemburg

18:30

LänsiAuto Areena, Espoo

15.09.04

Makedonia – Georgia

18:30

Skopje, MKD

18.09.04

Suomi – Makedonia

17:00

LänsiAuto Areena, Espoo

18.09.04

Luxemburg – Georgia

20:00

Soleurvre, LUX

03.09.05

Makedonia – Luxemburg

 

Makedonia

03.09.05

Suomi – Georgia

 

Suomi

07.09.05

Georgia – Makedonia

 

Georgia

07.09.05

Luxemburg – Suomi

 

Luxemburg

10.09.05

Georgia – Luxemburg

 

Georgia

10.09.05

Makedonia – Suomi

 

Makedonia

Miten pelataan miesten B-divisioona?

Pelitapa

  • 16 joukkuetta 4 lohkossa, jossa kussakin 4 joukkuetta.
  • Lohkoissa pelataan 2-kertainen sarja syyskuissa 2004 ja 2005 eli koti- ja vierasottelut. Lohkovoittajat etenevät kaksiosaisiin pudotuspeleihin, jotka pelataan 17.9. ja 24.9.2005.
    • o Lohkon A kohtaa lohkon C voittajan
    • o Lohkon B kohtaa lohkon D voittajan
  • Pudotuspeliparien voittajat nousevat A-divisioonaan.

Lohkojako

  • Lohko A: Azerbaijan, Islanti, Romania, Tanska
  • Lohko B: Irlanti, Malta, Slovakia, Sveitsi
  • Lohko C: Albania, Itävalta, Kypros, Valko-Venäjä
  • Lohko D: Georgia, Luxemburg, Makedonia, Suomi 


Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

28.3.2013 09:47 EM-karsinnat

Lipunmyynti kesän maaotteluihin käynnistynyt!

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisön edessä ensi kesänä. Lipunmyynti Susijengin valmistaviin maaotteluihin Hartwall Areenalle sekä Naarassusien EM-karsintoihin on käynnistynyt.

11.11.2012 19:13 EM-karsinnat

MM-kisat laajenee, maajoukkueille MM-karsinnat ikkunoineen, EM-kisat 4 vuoden välein

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus on Kuala Lumpurissa pitämässään kokouksessa päättänyt merkittävistä miesten maajoukkuekilpailujen järjestelmäuudistuksista. FIBA on päättänyt laajentaa MM-kisoja, aloittaa erilliset MM-karsinnat, avata maajoukkueille sarjakaudelle karsintaikkunoita sekä siirtää maanosien mestaruuskilpailut pelattavaksi neljän vuoden välein nykyisen kahden vuoden asemesta.

30.8.2012 EM-karsinnat

Helsingin Jäähalli täyttyy Susijengin Puola-otteluun hyvää vauhtia

Tappiottoman Susijengin seuraava koripallon EM-karsintaottelu on sunnuntaina (2.9.) Tiranassa Albaniaa vastaan. Kotiyleisönsä eteen Helsingin Jäähallin sudenpesään Suomen maajoukkue palaa ensi keskiviikkona (5.9.), jolloin vastassa Puola. Susijengin ja NBA-jätti Marcin Gortatin jälleennäkemiseen on lunastettu ennakkoon 3600 lippua, kun otteluun on lähes viikko vielä aikaa.

8.6.2012 12:00 Video

Suomen korismaajoukkueen kannustusbiisin musiikkivideo julkaistu

Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

30.5.2012 EM-karsinnat

NBA-tähdeksi noussut Gortat asettuu Suomea vastaan EM-karsinnoissa

Kun Suomen koripallomaajoukkue eli ”Susijengi” taistelee EM-kisapaikasta tänä kesänä, nähdään Helsingin Jäähallin parketilla huippunimiä myös vastustajan väreissä. Yksi varmistuneista on Puolan Marcin Gortat, joka on vahvistanut liittyvänsä kesäksi miesten maajoukkueen vahvuuteen. NBA-joukkue Phoenix Sunsin tehokkaimmaksi pelaajaksi noussut Gortat asettuu Suomea vastaan Helsingissä keskiviikkona 5.9.

13.3.2012 06:57 Pohjoinen alue

EM-karsintojen ennakkolipunmyynti käynnistynyt

Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.

Näytä lisää vastaavia