9.12.2025 09:17 Suomen Valmentajien Valmentaa kuin nainen – tasa-arvoa seuratoimintaan -hankkeen seuraprosessit käynnistyvät alkuvuodesta 2026.

Hakemusten joukosta valittiin mukaan seuraavat yhdeksän seuraa:
Valittujen seurojen hakemuksissa korostui sekä valmius sitoutua pitkäjänteiseen kehittämisprosessiin että halu edistää valmennuksen tasa-arvoa konkreettisesti. Valinnoissa painotettiin hakemusten sisällön lisäksi myös lajikirjon monipuolisuutta ja maantieteellistä kattavuutta. Näiden tekijöiden kautta pyritään varmistamaan, että hankkeessa syntyy erilaisia toimintamalleja, joita voidaan hyödyntää laajemmin eri toimintaympäristöissä tiedotteessa kerrotaan.
Hanke käynnistyy alkuvuodesta 2026
Hankkeen aikana seuratoimijat osallistuvat noin vuoden mittaiseen kehittämisprosessiin, joka sisältää viisi työpajaa sekä seurakohtaista sparrausta. Prosessin aikana seurat saavat koulutusta ja käytännön työkaluja tasa-arvoisen valmennuskulttuurin rakentamiseen sekä tukea naisvalmentajien polkujen vahvistamiseen. Lisäksi hankkeessa toteutetaan konkreettisia toimenpiteitä, kuten seurailtoja, mentorointiryhmiä ja koulutustukea, joiden avulla seuratoimijat voivat edistää omaa tasa-arvotyötään kokonaisvaltaisesti. Osa toimenpiteistä voidaan toteuttaa yhteistyössä mukana olevien seurojen kesken.
Tavoitteena on, että jokainen mukana oleva seura rakentaa omista lähtökohdistaan pysyviä käytäntöjä, jotka vahvistavat tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta valmennuksessa ja tukevat sekä valmentajina toimivia että valmentajaksi haluavia naisia heidän polullaan.
Hankkeen etenemistä voit seurata Suomen Valmentajien sosiaalisen median kanavissa sekä verkkosivuilta.
Koko uutinen Suomen Valmentajat >
Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston järjestämä täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.
Mathias Eckhoff, Niko Kuusi ja Jere Anttila esiintyvät Namika Areenalla Helsingissä kansainvälisen valmentajaklinikalla 29.-30.8
Tulevalla kaudella seurassa on peräti 51 päävalmentajatehtävää, ja niitä hoitaa yhteensä 31 valmentajaa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.
Joonas Iisalo aloittaa kesäkuussa Koripalloliiton pelaajakehitysvastaavana. Tehtävässä Iisalo vastaa suomalaisen pelaajapolun kokonaisvaltaisesta kehittämisestä yhdessä kaikkien pelaajapolulla toimivien kanssa sekä toimii osana miesten maajoukkueen valmennusryhmää.
Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion, Varalan, Kuortaneen sekä Pajulahden urheiluopistoissa.
HKVT on Suomen Koripalloliiton valmentajille suunnatun peruskoulutuksen viimeinen kokonaisuus. Tällä kertaa kurssin priimukseksi selviytyi Leevi Valtanen.
Koripalloliiton SUSI-valmentajaverkoston kevättapaaminen järjestettiin 13.–14.5.2026 Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. Tilaisuus kokosi yhteen alkavan kauden maajoukkueiden valmentajat sekä kaudella 2025 All Stars -toiminnassa mukana olleet valmentajat.
Naisten edustusjoukkueen päävalmentajana kaudella 2026–2027 jatkaa Pia Yli-Kankahila.
Hyvinkään Pontevan miesten joukkueen valmennus vaihtuu Janne Hartikaisen ottaessa joukkueen komentoonsa.