1.2.2018 Tikkurila-Seura on Vantaan suurin vain tyttö- ja naiskoripalloon keskittyvä koripalloseura. TikS tarjoaa mahdollisuudet harrastaa koripalloa Pikkusudet-koripallokoulusta lähtien aina aikuisten luokkiin saakka. Harrastusmahdollisuus on sekä kilpa- että harrastepuolella. TikSin tytöt ovat pelanneet useita kertoja SM-mitaleista juniori-ikäluokissa ja myös kovissa eteläisen alueen sarjoissa seura on vahva haastaja eri divisioonissa.

Tikkurila-Seurassa on yksi tai useampia joukkueita kaikissa eteläisen alueen juniori-ikäluokissa. Suurelle ja kasvavalle joukkuemäärälle tarvitaan jatkuvasti uusia valmentajia. Iso osa TikS in valmentajista on entisiä TikSiläisiä, mutta mukaan mahtuu myös uusia valmentajia.
Joukkueissa on pelaajamääristä riippuen kaksi tai useampia valmentajia, joten valmennuspaikkoja on tarjolla sekä kokeneemmille että aloittaville valmentajille. Joukkueesta riippuen valmennuskertoja tulee 1–4 kertaa viikossa minkä lisäksi tulevat luonnollisesti pelitapahtumat.
TikSin valmentajat pääsevät oman motivaationsa puitteissa osallistumaan Koripalloliiton koulutuksiin. Lisäksi seura maksaa kulukorvauksia. Tärkeintä kuitenkin on päästä mukaan lasten ja nuorten kehitykseen.
Jos kiinnostuit niin ota yhteyttä Tikkurila-Seuran valmennuspäällikköön:
Sami Saarikoski
valmennus@tiks.fi
Tikkurila-Seura järjesti yhteistyössä Rekolan urheilijoiden kanssa vauhdikkaan korispäivän lähialueen pienille koululaisille torstaina 22.tammikuuta.
Helsingin NMKY järjestää Talvilomaleirin 16.2. – 20.2.2026 Namika Areenalla 2013-2018 -syntyneille pelaajille.
Koripalloseura WB-Pantterit toimii Itä- Helsingin alueella. Seura tarjoaa yhteisöllisen ja kehittävän polun niin kilpailullista kuin harrastetoimintaa hakeville nuorille. Seuran kilpapolku mahdollistaa huipulle tähtäävän harjoittelun ammattivalmennuksessa ja pelaamisen aikuisten I divisioona -tasolla.
Aloita vuotesi kahden päivän tehoharjoittelulla WB-Panttereiden järjestämällä leirillä Laajasalossa. Leirin päävalmentajana toimii Justice Graham apunaan Mike Besselink, Aaron Ekwere ja Tom Arro.
Lahdessa tulevana pääsiäisenä 3.-5.4.2026 järjestettävän kansainvälisen koripalloturnauksen Kempower Easter Tournamentin ilmoittautuminen on avattu!
Lahdessa tulevana pääsiäisenä 3.-5.4.2026 järjestettävän Kempower Easter Tournament 2026 koristurnauksen ilmoittautuminen aukeaa maanantaina 13.10.2025 kello 9.00!
LePyn huippusuosittu koriskoulu järjestetään taas syksyllä heti koulujen alettua. Koriskoulu on maksuton ja mahtava tapa tutustua koripalloon. Tule mukaan!
WB-Pantterit saa mieluisan paluumuuttajan vahvistamaan seuran valmennusta Michael Besselinkin palatessa Kouvolassa vietetyn korisliiga- kauden jälkeen takaisin Itä-Helsinkiin. Hänen vastuulleen tulee seuran fysiikkavalmennuksen toteutus ja kehittäminen. Fysiikkavalmennuksen lisäksi hän tulee antamaan vahvan panoksen koripallon lajivalmennukseen.
Pantterit naisten I divisioona- joukkueen toiminnasta kiinnostuneet pelaajat ovat tervetulleita avoimiin harjoituksiin. Viime kaudella nousujohtoisesti pelannut joukkue kartoittaa uusia pelaajia mukaan toimintaan kesäkuun alussa Herttoniemenrannassa ja Laajasalossa järjestettävissä harjoituksissa.
LePy on palkannut kolmen hengen valmennustiimin vastaamaan seuran fysiikkavalmennuksesta. Fysiikkavalmennukseen satsauksen tavoitteena on tehdä parempia urheilijoita, rakentaa pohjaa lajiharjoittelulle ja ennaltaehkäistä vammojen syntymistä.