Valmentajalegenda Kalevi Tuominen on poissa

25.1.2020 08:57 Koripalloväen on kohdannut suruviesti, kun Suomen koripallomaajoukkueen mm. Tokion olympialaisiin johdattanut valmentajalegenda Kalevi ”Kallu” Tuominen poistui joukostamme 92-vuotiaana.

Vesilahdella vuonna 1927 syntynyt Tuominen oli Tampereen Pyrinnön kasvatti. Tuominen johdatti Suomen miesten koripallomaajoukkueen sensaatiomaisesti Tokion vuoden 1964 kesäolympialaisiin. Tuominen toimi Suomen päävalmentajana myös kuusissa EM-kisoissa, joiden joukossa EM-kotikisat 1967, joissa Suomi sijoittui kuudenneksi. Kaikkiaan Tuominen valmensi maajoukkuetta vuosina 1955-69 kaikkiaan 196 ottelussa, joista Suomi keräsi 107 voittoja.

Pelaajana Tuominen esiintyi Suomen paidassa 11 miesten maaottelussa ollen mukana yksissä EM-kisoissa. SM-sarjassa Tuominen pelasi kymmenen kauden ajan, jonka lisäksi hän toimi pääsarjassa erotuomarinakin.

Tuominen teki pitkän päivätyön Suomen olympiakomitean valmennuspäällikkönä johdattaen Suomen olympiajoukkueen kultaisiin menestystarinoihin kuusissa kesä- ja talviolympialaisissa. 

Euroopan Olympiakomiteoiden yhdistys (EOC) myönsi marraskuussa Laurel Award -elämäntyöpalkinnon Tuomiselle toisena suomalaisena. Palkinto on myönnetty vuodesta 2007 alkaen tunnustuksena merkittävästä elämäntyöstä urheilun edistämisessä.

Tuominen on palkittu Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suurella ansioristillä ja hänet on nimetty Suomen koripallon kunniagalleriaan. Suomen Urheilugaalassa hänet on palkittu elämäntyöpalkinnolla.

Suomalainen koripalloväki kunnioittaa Kalevi Tuomisen mittavaa työtä koripalloa ja suomalaista urheilua kohtaan hiljaisella hetkellä viikonloppuna pelattavissa Suomen Cupin finaaleissa.

Henkilöt

Asiat

 
Näytä lisää vastaavia