17.8.2019 10:44 Helmikuun MM-karsintojen ratkaisevassa ottelussa Susijengin peitonnut Venäjä on joutunut valmistautumaan Kiinan MM-kisoihin melkoisessa matalapaineessa, kun joukkueen aloittavat takamiehet ovat yksi kerrallaan ajautuneet sairastuvalle. Susijengin apuvalmentaja Mikko Larkas odottaa, että Espoo Metro Areenalle saapuu ärsyyntynyt Venäjä.

Vaka vanha Vitali Fridzon on ollut Venäjän ykköstykki kesällä 2019. Kuva: FIBA Europe.
Venäjän avaavana pelinrakentajana vuosien 2017-19 MM-karsinnoissa uurastanut Dmitri Hvostov joutui huhtikuun alussa polvileikkaukseen, jolloin tiedettiin hänen olevan sivussa Kiinan kisoista. 216-senttisen NBA-jätin Timofei Mozgovin poissaolo niin ikään polvivamman jäljiltä vahvistettiin puolestaan Venäjän leirityksen alkaessa heinäkuussa.
Viimeisen viikon sisällä Venäjää on kohdannut kaksi takaiskua lisää, kun plantaarifaskiittia potevan vuoden 2017 EM-kisojen korikuninkaan Aleksei Shvedin ja silmävammasta toipuvan, Susijengiä MM-karsinnoissa kurittaneen Dmitri Kulaginin ilmoitettiin olevan myös kisakokoonpanosta sivussa. Poissaolot aiheuttavat päävalmentaja Sergei Bazarevitshille päänvaivaa eritoten takakentän muodostamisessa.
- Vaikuttaisihan se minkä tahansa joukkueen valmistautumiseen, kun lähes kaikki pallonkäsittelijät ovat sivussa, Susijengin apuvalmentaja Mikko Larkas tuumaa.
- Venäjä on tosin aiemmin ollut nurkkaan ahdistettuna vaarallinen ja heiltä löytyy kyllä tulivoimaa. Shvedin poissaolo MM-karsinnoista pakotti Venäjän pelaamaan kollektiivisemmin, ”liettualaisemmin”, ja Hvostovin ja Kulaginin ollessa sivussa tämä korostuu entisestään. Vitali Fridzon on tehnyt valmistavissa maaotteluissa paljon pisteitä ja Evgenii Baburin on pelannut isoja minuutteja pointtina.
Päättyvän vuosikymmenen aikana Venäjä ja Susijengi ovat vääntäneet kättä useasti. Vuoden 2011 EM-kisoissa Venäjä löylytti Susijengiä suurinumeroisesti, kun taas 2013 ja 2015 EM-näyttämöillä Susijengi peittosi Venäjän trilleriotteluissa.
Pelikauden 2018-19 MM-karsinnoissa Susijengi ja Venäjä pelasivat kaksi ottelua, joista molemmissa Susijengi hallitsi peliä kolme neljännestä, mutta Venäjä ampaisi ohi päätösneljänneksellä.
- Ei tässä vaiheessa kummankaan pelaaminen tule toiselle yllätyksenä. Venäjä pelaa mieluusti nopeasti, mutta osaa ryhmittyä myös puolen kentän hyökkäykseen. Iskuja he eivät kaihda, ja meidän pitää olla valmiit antamaan ensi-isku. Periaatteessa Venäjää vastaan pelaaminen on yksinkertaista niin kauan kuin on ajan tasalla ja tietää, mitä he aikovat.
Venäjä kohtaa Liettuan Espoo Metro Areenalla lauantaina 17.8. klo 19.00 alkaen.
Susijengi ja Venäjä kohtaavat sunnuntaina 18.00 klo 19.00. Suora lähetys YLE Areenassa, jälkilähetys YLE TV 2:ssa klo 22.00 alkaen.
Liput juhlaturnaukseen täältä.
|
# |
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
|
0 |
Joel BOLOMBOY |
206 |
1994 |
Moskovan TsSKA (RUS) |
|
2 |
Andrei SOPIN |
186 |
1997 |
MBA Moskova (RUS) |
|
3 |
Sergei KARASJOV |
202 |
1993 |
BC Himki (RUS) |
|
4 |
Evgenii BABURIN |
190 |
1987 |
Nizhni Novgorod (RUS) |
|
6 |
Grigori MOTOVILOV |
193 |
1998 |
Spartak-Primorye (RUS) |
|
7 |
Vitali FRIDZON |
195 |
1985 |
Lokomotiv Kuban (RUS) |
|
8 |
Vladimir IVLEV |
207 |
1990 |
Lokomotiv Kuban (RUS) |
|
11 |
Semen ANTONOV |
202 |
1989 |
Moskovan TsSKA (RUS) |
|
12 |
Andrei ZUBKOV |
202 |
1991 |
Pietarin Zenit (RUS) |
|
14 |
Nikita BALASHOV |
208 |
1991 |
Vostok-65 (RUS) |
|
20 |
Andrei VORONTSEVITSH |
207 |
1987 |
Moskovan TsSKA (RUS) |
|
27 |
Andrei LOPATIN |
207 |
1998 |
Moskovan TsSKA (RUS) |
|
28 |
Aleksandr PLATUNOV |
192 |
1997 |
Parma (RUS) |
|
30 |
Mihail KULAGIN |
190 |
1994 |
Moskovan TsSKA (RUS) |
|
31 |
Jevgeni VALIJEV |
205 |
1990 |
BC Himki (RUS) |
|
35 |
Artem ZABELIN |
215 |
1988 |
Parma (RUS) |
|
41 |
Nikita KURBANOV |
202 |
1986 |
Moskovan TsSKA (RUS) |
Vuoden 2025 EM-kisojen Rising Star -pelaajana palkittu Susijengin nuori lupaus Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, on valittu maailman parhaiden high school -ikäisten pelaajien vuosittaiseen tähdistöotteluun, Nike Hoop Summitiin. Ottelu järjestetään Yhdysvalloissa, Oregonin Portlandissa lauantaina 11. huhtikuuta.
Severi Kaukiainen kunnostautui Viron-Latvian-liigan ratkaisevassa kolmannessa puolivälieräottelussa jatkoajalla ja johdatti Anton Mirolybovin valmentaman suurseura BC Kalev/Cramon 102-100 (87-87, 47-47)-voitolla mitalipeleihin ohi hallitsevan hopeamitalisti Riga Zellin.
Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden tulevat karsintaottelut järjestetään WWF:n One Planet -kestävyyskriteeristön mukaisesti. Vastuullisuustyö on osa Koripalloliiton strategiaa ja kriteeristö tukee sen käytännön toteutusta urheilutapahtumien tuotannossa.
Susijengi pääsee seitsemännen kerran peräkkäin täyden kotiyleisön eteen, kun joukkue kohtaa seuraavaksi Unkarin MM-karsinnassa Veikkaus Arenalla Helsingissä 3. heinäkuuta.
Susijengi saa jälleen kotiyleisön täyden tuen taakseen heinäkuun 3. päivä, kun joukkue kohtaa MM-karsintojen alkulohkovaiheessa Unkarin Veikkaus Arenalla Helsingissä. Viimeiset paikat viedään nyt käsistä.
Tiukasti MM-kisoihin hamuava Susijengi jatkaa MM-karsintoja heinäkuussa, jossa se kohtaa Unkarin kotikentällä sekä matkustaa Ranskan vieraaksi.
Talven MM-karsintaikkunassa kaksi voittoa Belgiasta noutanut Susijengi säilytti asemansa FIBA:n miesten maailmanrankingin 17. sijalla tuoreimmassa ranking-päivityksessä. Euroopan sisäisessä rankingissa Susijengi jatkaa 11. sijalla.
Susijengin kapteeninviittaa pian jo viidennelle vuodelleen kantava MaSu-Basketin kasvatti ja Suomi-koriksen legenda Sasu Salin, 35, kohosi talven MM-karsintaikkunassa pelaamansa kahden maaottelun myötä pelattujen miesten maaotteluiden listan viidenneksi ohi Hanno Möttölän.
Ärhäkkä Belgia ei suostunut täpötäydessä Espoo Metro Areenassa tiskirätin rooliin, vaan kärkkyi vielä viimeisessä hyökkäyksessään mahdollisuutta tasoittaa peli. Toisen puoliajan alussa otteen pelitapahtumista ottanut Susijengi haki kuitenkin 6822 katsojan edessä 78–75 (34–37) -kotivoiton ja varmisti paikkansa MM-jatkokarsinnoissa.
Susijengin tukipilariksi kasvanut Mikael Jantunen, 25, kertoo, ettei hänen uskonsa omiinsa hiipunut missään vaiheessa perjantain Belgia-vierasvoittoa, vaikka välillä näyttikin vaikealta. Jantunen ei kuitenkaan suostu tuulettelemaan voittoa ennen kuin Belgia on kaadettu tänään sunnuntai-iltana toistamiseen.