Vapaaehtoisten haku nuorten PM-kisoihin Kisakallioon on avattu

13.5.2022 10:58 Alle 16- ja 18-vuotiaiden koripallon PM-kisat 2022 pelataan Kisakalliossa, Lohjalla 29.6.-3.7.2022. Vapaaehtoistyön merkitys on korvaamaton ja sen avulla rakennamme PM-kisoista toimivan ja hauskan kokonaisuuden kaikille osapuolille. Tervetuloa mukaan, hakuaikaa vapaaehtoistehtäviin on 5.6.2022 asti!

Haemme nyt joukkoomme noin 40 reipasta ja hymyilevää, kansainvälisen ja nykyaikaisen tapahtuman tekemisestä innostunutta vapaaehtoista. Ikäraja lipunmyynti- ja yleisiin tehtäviin on 18 vuotta, moppaajien alaikäraja on 12 vuotta.

Vapaaehtoinen, joka ottaa vähintään kaksi vuoroa, saa

  • Pääsee mukaan tekemään kansainvälistä koripallotapahtumaa
  • PM-kisojen virallisen T-paidan
  • halutessaan työtodistuksen
  • ilmaisen sisäänpääsyn PM-kisojen muihin otteluihin
  • Lämpimän lounaan kaikkina työpäivinä
  • Mahdollisuuden oppia uutta, löytää omia vahvuuksia, saada eväitä ja näyttöä työelämään

Valitse vähintään kaksi vuoroa. Yksi vuoro sisältää kaksi perättäistä ottelua samalla kentällä. Koska turnauksen kaikki joukkueet majoittuvat jo Kisakalliossa, emme voi valitettavasti tarjota majoitusmahdollisuutta.

Hae nuorten PM-kisoihin vapaaehtoistehtäviin täyttämällä alla oleva lomake.

30.6.2022 pelataan myös Susijengi vs. Ruotsi miesten MM-karsintaottelu Espoon Metro Areenalla. Voit hakea vapaaehtoiseksi myös Susijengin ottelutapahtumaan ajalle 28.-30.6.2022, lomakkeen löydät tästä linkistä.

 
8.7.2024 21:09 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 16-vuotiaille tytöille Pohjoismaiden mestaruus – 16-vuotiaat pojat hävisi Islannille ja sijoittui neljänneksi

Kisakalliossa tänään päättyneissä 16-vuotiaiden PM-kisoissa Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue juhli Pohjoismaiden mestaruutta voittamattomana. 16-vuotiaiden poikien maajoukkue sijoittui neljänneksi, kun Sudenpennut hävisi päätöspäivänä Islannille.

8.7.2024 00:27 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueelle neljäs voitto PM-kisoissa – 16-vuotiaille pojille ensimmäinen tappio

Kisakalliossa pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa voittokulkuaan, kun Sudenpennut kaatoi Viron. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas kärsi ensimmäisen tappionsa. Maanantai on PM-kisojen viimeinen pelipäivä.

6.7.2024 15:55 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet juhlivat Pohjoismaiden mestaruutta Södertäljessä

Södertäljessä pidettävissä 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kultamitalia sekä tytöissä että pojissa voittamattomina. Suomelta Lilli Onnela, Stella Jokela, Olavi Suutela ja Jelani Towa valittiin turnauksen tähdistöviisikoihin.

5.7.2024 23:24 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden maajoukkueille kolmannet voitot Södertäljessä – Sudenpennut kaatoi Islannin kahdesti

Södertäljessä pidettävissä 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut jatkaa voittamattomana kolmen ottelupäivän jälkeen. Suomi kaatoi sekä pojissa että tytöissä Islannin.

5.7.2024 21:55 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet jatkavat voittokulkuaan Kisakallion PM-kisoissa – Ruotsi kaatui kahdesti selkein numeroin

Kisakallion Susi Training Centerissä pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa molemmat Suomen maajoukkueet jatkavat voittamattomina kolmen ottelun jälkeen. Sudenpennut voittivat kahdesti Ruotsin.

4.7.2024 23:14 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaille tytöille voitto Virosta vaikeuksien jälkeen PM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa voittamattoman kolmen ottelun jälkeen Södertäljessä järjestettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Suomi voitti Viron jännittävien hetkien jälkeen 85-90 (47-45).

4.7.2024 21:20 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennuille kaksi voittoa Norjasta Kisakallion 16-vuotiaiden PM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat Norjan Kisakalliossa pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Pojille voitto tuli niukasti kolmella pisteellä, tytöt taas voittivat peräti 68 pistettä.

3.7.2024 22:02 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaat pojat jatkavat voittokulkuaan Södertäljen PM-kisoissa kaatamalla Viron 20 pisteellä

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkaa voittamattomana kolmen ottelun jälkeen Södertäljessä järjestettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Suomi voitti Viron 77-97 (38-47).

3.7.2024 21:36 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennuilla voitokas avauspäivä Kisakallion 16-vuotiaiden PM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet olivat molemmat voitokkaita Kisakallion Susi Training Centerissä pidettävien Pohjoismaiden mestaruuskisojen avauspäivänä. Sudenpentujen kynsiin joutui Tanska.

3.7.2024 00:06 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut jatkaa voittojen tiellä Södertäljen PM-kisoissa, kun Ruotsi kaatui kahdesti

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet nappasivat toiset voitot Södertäljessä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa kaatamalla Ruotsin. Molemmat joukkueet ovat voittaneet molemmat otteluistaan.

Näytä lisää vastaavia