Vasta 15-vuotias Justė Jocytė on yksi mysteeri-Liettuan syömähampaista

10.11.2021 14:35 Susiladiesin torstai-illan EM-karsintavastustaja Liettua on vielä suuri mysteeri uuden valmentajansa Rimantas Grigariksen myötä. Yksi asia on kuitenkin varma: Liettuan riveissä on yksi Euroopan huippulupauksista, vielä 15-vuotias Justė Jocytė.

Ensi viikolla 16 vuotta täyttävä Justė Jocytė on yksi Liettuan tähdistä. Kuva: FIBA Europe.

Kun Liettua ei edennyt Euroopan mestaruuskisoihin tai olympialaisiin kesäksi 2021, niin joukkueelle hankittiin uusi valmentaja. Joukkueen vetovastuun otti pitkänlinjan koripallovalmentaja, 59-vuotias Rimantas Grigaris.

Liettua ei ole pelannut Grigarisin alaisuudessa vielä maaotteluita.

– Tällä hetkellä meillä on joukkueen pelitavasta vain valistuneita arvioita. Grigaris on edellisen kerran valmentanut naisten koripalloa 2014, jolloin hän oli Valko-Venäjän päävalmentajana. Siitä on niin pitkä aika, että peli on muuttunut ja varmasti hänenkin pelifilosofia, ettei oikein tiedetä, mitä sieltä tulee vastaan, Susiladiesin valmentaja Niko Hellman kommentoi.

Jos pelkkää Liettuan kokoonpanoa katsoo, niin verkkokalvoille välähtää koko. Peräti viisi liettualaisten kolmestatoista FIBA:n listoille ilmoitetusta pelaajasta ovat joko 190 senttiä pitkiä tai ylitse: Monika Grigalauskytė (191 cm), Gintarė Petronytė (195), Eglė Šventoraitė (198), Daugilė Šarauskaitė (196) ja Giedrė Labuckienė (190).

– Iso kuva on, että heillä on paljon traditionaalisia sisäpelaajia, joten meidän pitää pystyä vaikeuttamaan pallon toimittamista heille, olla erittäin aloitteellisia puolustussuunnassa ja määritellä sitä kautta, mihin pallo voi liikkua ja minne ei.

Takakentän vahvin kaksikko on ennakkotietojen mukaan Jocyte ja Kamilė Nacickaitė, joka tuo tasapainoa 31-vuotiaana veteraanina.

– Heitä vastaan käytössä on sama lääke: aloitteellinen puolustus, pallollinen paineeseen ja paljon töitä. Pelin edetessä sitten nautitaan työn tuloksista.

Liettuan kokoonpanon ehdottomasti mielenkiintoisin nimi on nimenomaan 2005 syntynyt Jocytė, joka täyttää ensi viikolla 16 vuotta. Virallisilla sivustoilla 188-senttinen Jocytė teki debyyttinsä Liettuan naisten maajoukkueessa jo vuonna 2019, jolloin Jocytė oli vasta 13-vuotias.

– Se, mikä hänestä tekee poikkeuksellisen on, minkä pituinen hän on ollakseen pallollinen takakentän pelaaja, Hellman avaa.

Sittemmin Jocytė on siirtynyt Ranskaan Asvel Basketiin, jossa hänestä on tuli 14-vuotiaana sekä Ranskan pääsarjan että Euroliigan kaikkien aikojen nuorin debytantti. 

Susiladiesin otteluaikataulu, EM-karsintaikkuna marraskuu 2021

  • To 11.11.2021 klo 19:00 Liettua – Susiladies, Kedainiai Arena (LTU)
  • Su 14.11.2021 klo 17:00 Susiladies – Ukraina, Urhea-halli, Helsinki

Liettua-ottelu näkyy suorana lähetyksenä FIBA:n Youtube-kanavalta. Susiladiesin kotiottelu Ukrainaa vastaan taas näkyy suorana lähetyksenä BasketFinlandin Youtube-kanavalta. Selostajana toimii Kristian Palotie.

Susiladies aloittaa EM-karsinnat marraskuussa! Joukkue esiintyy Awak Kuierin johdolla kotiyleisölle uudessa Urhea-hallissa isänpäivänä 14.11., kun vastaan asettuu Ukraina. Lippukauppa käy kuumana, varmista paikkasi katsomossa ja tule ulvomaan Susiladies voittoon. Liput >>

 
12.2.2023 17:23 Susiladies

Ranska näytti kaapin paikan kolmannella neljänneksellä – Susiladiesin EM-karsinnat päätökseen

Hallitseva EM-hopeamitalisti, ja kesän 2023 EM-kisojen yksi ennakkosuosikki, Ranska voitti Susiladiesin EM-karsintojen päätösottelussa Urhea-hallissa 46-82 (26-37). Ranskalaiset sisuuntuivat puoliajalla ja veivät kolmannen neljänneksen 4-30.

12.2.2023 08:29 Susiladies

Susiladiesin kokoonpano valittu Ranska-otteluun – Meri Kanerva debytoi

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt kahdentoista pelaajan kokoonpanon tänään klo 15:00 Ranskaa vastaan Urhea-hallissa, Helsingissä, pelattavaan EM-karsintaotteluun. Meri Kanerva on nimetty Susiladiesin kokoonpanoon ensimmäistä kertaa.

11.2.2023 16:03 Susiladies

Niko Hellman: ”Ranska ei ole suotta yksi Euroopan parhaista joukkueista, ellei jopa paras”

Susiladiesin vieraaksi huomenna sunnuntaina 12.2. klo 15:00 Urhea-halliin, Helsinkiin, saapuu hallitseva EM-hopeamitalisti Ranska, joka varmisti paikkansa EM-kisoihin jo torstaina. Susiladiesin valmentaja Niko Hellman käy lävitse Ranskan vahvuudet, avainpelaajat ja Suomen iskupaikat.

10.2.2023 08:59 Susiladies

Ranska nappasi lippunsa EM-kisoihin Susiladiesin EM-karsintalohkossa

Naisten EM-karsintojen B-lohkon ykkösjoukkue varmistui eilen, kun Ranska voitti Liettuan 75-83 (40-40) ja nappasi paikan kesän 2023 EM-kisoihin.

9.2.2023 22:25 Susiladies

Ukraina veti pidemmän korren Susiladiesista Riiassa pelatussa EM-karsintaottelussa

Susiladies hävisi käynnissä olevien EM-karsintojen toiseksi viimeisessä pelissään Ukrainalle, joka oli Riiassa, Liettuassa, pelatussa ottelussa parempi loppulukemin 74-59 (46-36). Ukraina lähti karkumatkalle lopullisesti kolmannella neljänneksellä.

9.2.2023 09:49 Susiladies

Susiladiesin kokoonpano on valittu Ukrainaa vastaan pelattavaan EM-karsintaotteluun

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt kahdentoista pelaajan kokoonpanonsa tänään klo 19:00 Riiassa Ukrainaa vastaan pelattavaan EM-karsintaotteluun.

8.2.2023 19:56 Susiladies

Niko Hellman: ”Ukraina pyrkii siirtymään kenttää nopeasti kuten mekin”

Susiladiesin huomenna torstaina 9.2. klo 19:00 Riiassa pelattavassa EM-karsintaottelussa vastaan tulee Alina Iagupovan tähdittämä Ukraina. Susiladiesin valmentaja Niko Hellman käy lävitse Ukrainan vahvuudet, avainpelaajat ja Suomen iskupaikat.

8.2.2023 14:03 Susiladies

Susiladiesin Helmi Tulonen: ”Pääpaino valmistautumisessa on ollut Iagupovassa”

Italian Serie A:ssa seuratasolla pelaava Helmi Tulonen, 24, on palannut Susiladiesin EM-karsintakokoonpanoon muutaman vuoden tauon jälkeen. Torstaisen Ukraina-vierasottelun kynnyksellä Tulonen kertoo, että joukkueen valmistautumisen pääpaino on ollut Ukrainan tähtipelaaja Alina Iagupovan pysäyttämisessä.

7.2.2023 10:43 Susiladies

Susiladiesin vastustajista Ranskalla EM-kisapaikka omissa käsissä – Ukrainalla kaksi pakkovoittoa

Kesällä 2023 pelattavien EM-kisojen karsintojen viimeinen ikkuna on oven takana. Siinä missä Susiladies on menettänyt jo mahdollisuutensa EM-kisapaikkaan, suomalaisten vastustajat Ranska ja Ukraina lähtevät karsintoihin mielenkiintoisista asetelmista.

6.2.2023 08:44 Susiladies

Susiladies kokoontunut yhteen Urhea-halliin – edessä tällä viikolla Ukraina vieraissa ja Ranska kotona

Susiladies kokoontui yhteen eilen sunnuntaina 15 pelaajan kokoonpanolla Urhea-hallissa, Helsingissä. Suomi kohtaa tällä viikolla EM-karsintojen viimeisessä ikkunassa torstaina 9.2. Ukrainan Riiassa ja sunnuntaina 12.2. Urhea-hallissa Ranskan.

20.1.2023 11:59 Susiladies

Susiladies lähtee helmikuun EM-karsintaikkunaan 15 pelaajan kokoonpanolla

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt 15 pelaajaa, jotka muodostavat Susiladiesin helmikuun EM-karsintaikkunan ryhmän, josta valitaan 12 pelaajan kokoonpano torstaina 9.2. pelattavaan Ukraina-vierasotteluun sekä sunnuntaina 12.2. Urhea-hallissa, Helsingissä pelattavaan Ranska-kotiotteluun.

27.11.2022 22:45 Susiladies

Liettua pisti Susiladiesin EM-unelman pakettiin odottamaan seuraavaa mahdollisuutta

Susiladiesin viikon toinenkin EM-karsintaottelu päättyi tappioon, kun Urhea-hallissa, Helsingissä, Liettua oli ovelampi osapuoli, pääsi aikaisin johtoon ja piti sen loppulukemiin 56-65 (21-34) asti. Tappion vuoksi on varmaa, ettei Susiladies päässyt vuoden 2023 EM-kisoihin.

27.11.2022 09:50 Susiladies

Susiladies ja Liettua ovat julkistaneet kokoonpanonsa Urhea-hallissa pelattavaan EM-karsintaotteluun

Susiladies ja Liettua ovat nimenneet 12 pelaajan kokoonpanonsa tänään 27.11. klo 15:00 Urhea-hallissa, Helsingissä, pelattavaan EM-karsintaotteluun. Ottelu on myös katsottavissa vapaasti Jimiltä. Myös Ruutu-palvelu välittää ottelun kotikatsomoihin.

27.11.2022 08:02 Susiladies

Niko Hellman: ”Liettuaa vastaan meidän pitää vaikeuttaa pallon toimittamista korin läheisyyteen”

Susiladiesin sunnuntainen EM-karsintavastustaja Liettua on isokokoinen joukkue, joka pelaa pääasiallisesti kuuden pelaajan rotaatiolla ja pyrkii pelaamaan palloa mahdollisimman paljon korin alle. Susiladiesin valmentaja Niko Hellman käy lävitse Liettuan vahvuudet, avainpelaajat ja Suomen iskupaikat.

25.11.2022 00:10 Susiladies

EM-hopeamitalisti Ranska päihitti mainiosti taistelleen Susiladiesin Saint-Étiennessa

Marraskuun 2022 EM-karsintaikkunan ensimmäisessä ottelussa Susiladies hävisi Ranskalle, joka esitteli erinomaista hyökkäyspään pelaamistaan 103-77 (47-31) -voitolla Saint-Étiennessa pelatussa ottelussa 4 042 katsojan edessä. Susiladiesin 17-vuotias Elina Aarnisalo oli kovassa vireessä hallitsevaa EM-hopeamitalistia vastaan 24 pisteellä ja kuudella syötöllä.

24.11.2022 10:56 Susiladies

Susiladies on valinnut kokoonpanonsa EM-karsintaotteluun Ranskaa vastaan

Susiladies pelaa tänään klo 21:30 Suomen aikaa EM-karsintaottelun Ranskaa vastaan. Päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt 12 pelaajan kokoonpanonsa otteluun.

24.11.2022 09:46 Susiladies

Niko Hellman: ”Ranskan hyökkäyspelaaminen oli MM-kisoissa terävintä kärkeä”

Susiladiesin EM-karsintaikkunan ensimmäinen vastustaja on Ranska, joka on tuskin ehtinyt sulatella syys-lokakuussa pelattuja MM-kisoja. Susiladiesin valmentaja Niko Hellman käy lävitse Ranskan vahvuudet ja avainpelaajat, sekä Suomen iskupaikat.

23.11.2022 18:17 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta Ranska-ottelun kynnyksellä: ”Edessä on varmasti kova peli”

Linda-Lotta Lehtoranta, 31, on Susiladiesin kokenein pelaaja, joka on kasvanut vuosien varrella hiljaisesta ensikertalaisesta parketin kapellimestariksi. Lehtoranta kuvailee Susiladiesin torstain EM-karsintavastustaja Ranskaa kookkaaksi ja urheilulliseksi joukkueeksi.

22.11.2022 11:36 Susiladies

Ranskan kahteen edellisvuoteen sisältyy EM-hopea ja olympiapronssi

Susiladiesin EM-karsintaikkunan ensimmäinen vastustaja Ranska on EM-kisojen hallitseva hopeamitalisti, jonka lähivuosiin mahtuu myös pronssi Tokion olympialaisista 2020. Syksyllä pelatuissa MM-kisoissa Ranska taas sijoittui seitsemänneksi.

21.11.2022 10:19 Susiladies

Susiladiesin EM-karsintalohkon kärjessä Ukraina – vastassa yhden voiton Ranska ja Liettua

Israelin ja Slovenian emännöimien vuoden 2023 naisten EM-kisojen karsintojen toinen ikkuna pelataan tällä viikolla. Edellisestä EM-karsintaikkunasta on jo vuosi, joten on aika palauttaa mieleen, mitä viime marraskuussa tapahtui.

Näytä lisää vastaavia