


Runkosarjavoittaja Joensuun Kataja haki Korisliigan välierien avausottelussa äärimmäisen täpärän 77–76 (43–42)-voiton nousukuntoisista Torpan Pojista.
Voitto matkasi Joensuuhun jännittävimmällä mahdollisella tavalla. Vielä 23 sekuntia ennen loppua ToPolla oli voiton avaimet käsissään, kun 12 peräkkäisellä pisteellä ToPon kahdeksan pisteen tappioasemasta 75–76-johtoon johdattanut Justin Hawkins pääsi heittämään vapaaheittoja. Hawkins kuitenkin heitti molemmat heittonsa ohi.
Kataja-konkari Sami Lehtoranta kalasti toisessa kenttäpäädyssä virheen Kimmo Muuriselle kolme sekuntia ennen loppua ja upotti tyylikkäästi vapaaheitoillaan joensuulaiset johtoon. Hanno Möttölä ja Timo Heinonen pääsivät vielä yrittämään voittokoria, mutta heitot pomppivat raudoista ulos.
– Kyllähän tämä oli pudotuspelidraamaa parhaimmillaan. Uskon, että kaikki Mehtimäen Jäähallille saapuneet yli 1700 katsojaa olivat tyytyväisiä näkemäänsä. Sami Lehtorannalta jäätävät vaparit lopussa, huikkasi Katajan päävalmentaja Jukka Toijala.
Kahden erinomaisen puolustusjoukkueen välinen ottelu eteni aalloittain. Tasaisen 15-minuuttisen jälkeen Hanno Möttölä vei ToPon 31–39-karkumatkalle, ennen kuin uuden vaihteen puolustuksessa löytäneet joensuulaiset veivät jakson lopun 12-3.
Kolmannella jaksolla Möttölä viritteli kolmosillaan uudelleen ToPon karkumatkaa, mutta Kataja mursi jälleen hyökkäyspään jäänsä ja nykäisi jakson lopun 10-0. Päätösjakson kääntyessä lopuilleen Kataja kävi parhaimmillaan 71–63-johdossa ennen Justin Hawkinsin kahdentoista perättäispisteen näytöstä ja loppuhetkien vapaaheittodraamaa.
– Aika pitkälti sellainen peli kuin odotinkin viikon pelitauon jälkeen. Olimme hiukan hermostuneita ja tiesimme, että kohtaamme kovan vastustajan, jota vastaan emme ole pelanneet heidän nykykokoonpanollaan. Peli oli aika aallokoista, ja pelitapahtumien aikana meidän oli muutettava yhtä jos toistakin omasta pelaamisesta, Toijala arvioi.
Katajan voiton kulmakivet olivat tutut miehet: Jared Newson (18/8), Jeremy Price (15/7), Sami Lehtoranta (14/7/3 syöttöä) sekä B.A. Walker (11/2/4 syöttöä). Newson säkitti eleettömän varmasti koreja erityisesti Katajan suvantovaiheissa, Price puolestaan oli pitelemätön ottelun avauspuoliskolla.
ToPon tehomiehet olivat kauden parhaan pelinsä pelannut Hanno Möttölä (23/7) sekä Justin Hawkins (22/7). Lisäksi Carl Lindbom (13/3) käytti heittopaikkansa tehokkaasti.
Välieräsarjan toinen osaottelu pelataan maanantaina 21.4. Helsingissä. URHOtv televisioi ottelun suorana.
– Varmaan molemmilla joukkueilla käy tallenteet kuumana tämän matsin jälkeen. Tämä on raaka ottelusarja, eikä yhtään voittoa tule irtoamaan huonolla toteutuksella, mutta niin sen pitää ollakin, Toijala miettii.
Pyrintö antoi osoituksen kokemuksestaan, Damon Williams hurjana
Kauden aikana vain kahdesti kotonaan hävinnyt loimaalainen Nilan Bisons joutui myöntämään välierien ensimmäisessä ottelussa Tampereen Pyrinnön paremmakseen. Hallitseva mestari käytti etsikkoaikansa jatkoajalla ja haki välieräsarjan avausvoiton pistein 87–93 (42–45, 83–83).
Sarjan avausottelu tarjosi korkealuokkaista koripalloviihdettä yli tuhatpäiselle loimaalaisyleisölle sekä URHOtv:n katsojille. Johto aaltoili puolelta toiselle niin koti- kuin vieraskannattajienkin eläessä tunteella kenttätapahtumissa mukana.
Pyrinnön Kenneth Lowen tasoitettua tilanteen varsinaisen peliajan lopun vapaaheitoillaan hallitsivat tamperelaiset jatkoaikaa kokemuksellaan. Antero Lehto siirsi perättäisillä koreillaan Pyrinnön nopeasti kuuden pisteen johtoon, ja vaikka kotijoukkueen Mikko Koiviston donkki sai kotiyleisön kohahtamaan, jäivät Bisonsin nimimiehet Pyrinnön puolustuksen varjoon viimeisen kolmen minuutin aikana.
– Hienotunnelmainen ottelu. Tällaisen pelin voittaminen vaatii aina hyvän pelin lisäksi hieman onnea, mutta totuus on se, että onni pitää ansaita ja useimmiten kokemus tuo mukanaan yhä enemmän onnea, virnisti Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola.
Puolivälieräsarjassa KTP:ta vastaan täysin omalla tasollaan ollut Damon Williams (39/20/3 syöttöä) kunnostautui jälleen. Williams piti ensimmäisen puolentoista jakson ajan Pyrintöä lähes yksin pystyssä hyökkäyspään suorituksillaan ja veti kahdesti tamperelaiset suosta Bisonsin yrittäessä karkumatkaa kolmannen ja neljännen jakson aikana.
Hyviin suorituksiin tamperelaisilta ylsivät myös toisella puoliajalla irti päässeet Kenneth Lowe (18/3) ja Antwine Williams (13/4), joista jälkimmäinen piti Bisonsin pelätyn Jeb Iveyn pitkälti nippusiteissä, sekä jatkoajalla loistanut Antero Lehto (11/5). Pyrinnön tornikaksikosta Olli Ahvenniemi (5/8) oli erinomaisesti tilanteen tasalla puolustuspäässä.
Loimaalaisten pisteykköseksi nousi seuran oma kasvatti, 20-vuotias Eero Aaltonen (18/6), joka ei kumarrellut kuvia vaan yllätti tamperelaisia monipuolisella hyökkäysosaamisellaan. Biisoneiden täsmätykit Jeb Ivey (17/3/5 syöttöä) ja Martin Zeno (13/13/8 syöttöä) onnistuvat vain ajoittain Pyrinnön ruuvipenkkipuolustuksessa. Matti Nuutinen (13/4) ja Ryan McDade (12/9) elättelivät myös hetkittäin toiveita loimaalaisyleisössä.
– Zenon ja Koiviston kanssa teimme erinomaista työtä. Iveyn kanssa teimme kolme puolustuksellista merkkausvirhettä, ja hän teki jokaisesta virheestämme korin. Tiesimme, että Eero Aaltonen osaa pistää pallon koriin ja hyvä peli häneltä, mutta en usko, että hän tulee voittamaan tätä ottelusarjaa, Poikola analysoi.
Välieräsarjan toinen osaottelu pelataan maanantaina Tampereella.
– Kuten KTP-sarjassa kävi, tiedän meidän pystyvän vastaamaan Biisoneiden aseisiin yhä paremmin tämän ottelusarjan edetessä. Meille tuli paljon merkkausvirheitä ja useimmiten Bisons pääsi yrittämään karkuun nukahdustemme seurauksena. Toisessa osaottelussa meillä on kotiyleisö tukenamme ja uskon, että tulemme pelaamaan paljon paremmin, Poikola ennakoi.
Lisätietoja: Kataja-ToPo
Lisätietoja: Nilan Bisons-Pyrintö
