Vilma Kesäsen tavoitteena 3x3:n Suomen mestaruus – ”Ilman reagointikykyä ja ratkaisuvalmiutta ei pärjää”

28.5.2019 09:26 Ammattilaiskautensa Islannissa päättänyt Vilma Kesänen, 30, johdatti joukkueensa viime kesänä 3x3:n SM-hopeamitalisteiksi. Tämän kesän tavoite on kirkastaa mitali ja nauttia lajin mahdollistamasta ulkoilman ja koriksen yhdistämisestä.

Vilma Kesänen pitää pallosta huolta viime vuoden 3x3-finaaliturnauksessa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Kansainvälisen koripalloliitto FIBA:n alainen ja vuoden 2020 Tokion olympialaisissakin pelattava 3x3 on kasvanut viime vuosina rakettimaisesti; viihdyttävässä ja nopeatempoisessa lajissa on maailmalla maajoukkuekilpailujen lisäksi myös ammattilaisliigoja ja -kiertueita.

Viime kesänä Suomessakin saatiin ensikosketus lajiin, kun virallinen 3x3 SM-kiertue järjestettiin ensimmäisen kerran. Espoossa pelatuissa, historian ensimmäisissä SM-finaaleissa Kesäsen joukkue saavutti hopeaa, mutta laji oli Kesäselle tuttu jo entuudestaan. 

- Ensikosketus lajiin tapahtui muutama vuosi sitten Kampin katukoriksessa. Viime kesänä pelattu SMkiertue mahdollisti 3x3:n pelaamisen uudestaan, ja lähdin empimättä taas mukaan. 3x3 on mahtavaa vaihtelua talven koriskauteen ja 5-5 -pelaamiseen; se on hauskaa, aktiivista ja nopeaa, Kesänen kertaa.

Nopeaa reagointia vain 12 sekunnin hyökkäysaika todella vaatii, samoin kun suoraan tehdystä korista jatkuva peli; sääntö velvoittaa vain yhden pelaajan ja pallon käyvän kolmen pisteen kaaren takana. Säännöt tukevat 3x3:n peruskonseptia nopeasta pelistä, ja kansainvälinen tuomarilinja on myös fyysistä peliä salliva.

- 3x3:sta on ehdottomasti hyötyä kilpaurheilijalle. Se vaatii nopeaa reagointikykyä ja ratkaisuvalmiutta. Lisäksi lyhyt hyökkäysaika ja vain puolella kenttää tapahtuva peli pakottavat pelaajan 1vs1tilanteisiin, jonka johdosta sitten myös pelinluku kehittyy, Kesänen selvittää. 

Ratkaisu- ja reagointivalmius ovat siis avainasemassa, kun puhutaan menestymisestä 3x3:n parissa. Lajille ominaisen kovan temmon myös Kesänen tuo esille.

- Koska pelit ovat lyhyitä, ne ovat todella kovatempoisia. Pelin aikana vaaditaan jokaisen pelaajan aktiivisuutta ja valmiutta; kymmenen minuutin pelissä ei ole varaa huilia kentällä tai vältellä vastuuta. 

Tavoitteista kysyttäessä, Kesäsen vastaus on selvä:

- Viime kesän hopeamitali jätti paljon hampaankoloon! Tavoitteeni on siis selvittää tie elokuun SMfinaaleihin, ja napata sieltä kesän kirkkaimmat mitalit. 

Kamppailu Suomen mestaruudesta käynnistyy Helsingin osakilpailulla 2.6. Kampin Narinkkatorilla. SM-kiertueen turnaukset ovat myös yleisölle avoimia tapahtumia. Helsingin jälkeen turnauksia pelataan kuudella muullakin paikkakunnalla, joista lisätietoa löydät osoitteesta https://www.basket.fi/3x3/

Asiat

 
9.7.2020 13:26 3x3

3x3 SM-kiertueen turnausennakko 2/8 - Torikoris valtaa jälleen Oulun kauppatorin

3x3 SM-kiertueen toinen turnaus pelataan Oulussa suuren suosion saavuttaneen Torikoriksen yhteydessä. Virallinen 3x3 SM-turnaus on jo kolmatta kesää putkeen osana suurta katukoristapahtumaa.

2.7.2020 14:20 3x3

3x3 SM-kiertueen turnausennakko 1/8 – 3x3 osana Helsinki Street Festivaalia

Kolmas 3x3-koriksen SM-kiertue starttaa viikonloppuna Helsingistä Narinkkatorilta, jossa pelataan SM-kiertueen turnaus lauantaina 4.7. Turnaus on osa Helsinki Street Festivalia, joka tuo jälleen toimintaa keskustaan, mukanaan kovatasoisten 3x3-pelien lisäksi musiikkia, tanssia ja live-esityksiä.

9.6.2020 14:35 3x3

3x3-koriksen SM-kiertue käynnistyy, kiertuepaikkakunnat julkaistu

Taistelu suuren suosion tavoittaneesta 3x3-koriksen Suomen mestaruudesta käynnistyy tänä kesänä jo kolmatta kertaa. Viime vuonna ennätyksiä rikkonut 3x3-kiertue huipentuu tänäkin vuonna pääkaupunkiseudulla järjestettävään finaaliturnaukseen.

3.1.2020 09:47 Yhteistyökumppanit

Koripalloliiton ja K-ryhmän yhteistyö jatkuu entistä laajempana, keskiössä edelleen nuorten liikuttaminen

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmän päivittäistavaratoimiala ovat solmineet monivuotisen jatkon yhteistyölleen. Lasten liikuttamiseen keskittyneen yhteistyön jalokiviä ovat olleet alakoululaisille suunnatut Pikkusudet-tapahtumat sekä Pirkka Street Basket -kiertue. Uutena pilottihankkeena käynnistyy mm. yläkoululaisten liikkumisen lisääminen 3x3-koriksen avulla.

17.8.2019 19:11 Pääjuttu

Bebes naisten 3x3 Suomen mestariksi, TAT Ballzy juhli jälleen miesten sarjassa

Järjestyksessään toiset 3x3 koriksen Suomen mestaruudet ratkottiin lauantaina Metro Areenan edustalla Espoossa. Sekä miesten että naisten sarjoissa voittajiksi selviytyivät helsinkiläisjoukkueet.

14.8.2019 10:48 Pääjuttu

Kovatasoinen SM-finaaliturnaus kruunaa ennätyksiä rikkoneen 3x3-kesän

Järjestyksessään toinen 3x3 SM-kiertue huipentuu tulevana lauantaina Espoon Metro Areenan edustalla pelattavaan SM-finaaliturnaukseen. Yleisöllä on vapaa pääsy seuraamaan lopputurnausta.

9.8.2019 12:56 3x3

3x3 SM-kiertueen turnausennakko 7/8 – Jyväskylän turnaus rikkoo kesän osallistujaennätyksen

Seitsemäs SM-osakilpailu pelataan lauantaina Jyväskylässä. Jyväskylä on ensi kertaa mukana 3x3 SM-kiertueella, mutta se ei ole tahtia hidastanut; joukkueita on mukana yhteensä 26, joka on kiertueen suurin osallistujamäärä.

12.7.2019 10:35 3x3

3x3 SM-kiertueen turnausennakko 5/8 - Oulun kauppatori täyttyy jälleen koripallokansasta

3x3 SM-kiertueen viides turnaus pelataan Oulussa jo ilmiöksi muodostuneen Torikoriksen yhteydessä. Torikoris järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011, ja virallinen 3x3 SM-turnaus on toista kesää putkeen osana suosittua katukoristapahtumaa.

5.7.2019 10:42 3x3

3x3 SM-kiertueen turnausennakko 4/8 – Tampereen ydinkeskustassa pelataan 3x3-korista ison maailman malliin

Neljännessä SM-osakilpailussa Tampereella 3x3-kenttä nousee kaupungin suurimman kauppakeskuksen Ratinan aukiolle. Kauppakeskusten läheisyydessä on viime vuosina pelattu muun muassa 3x3 MM-kisoja ja maanosien mestaruuskilpailuja.

2.7.2019 10:18 3x3

Jyri Lohikoski näkee 3x3-koriksen erinomaisena oheislajina – ”Vaatii kommunikaatiota ja jatkuvaa läsnäoloa”

Monivuotinen maajoukkuevalmentaja ja Kisakallion koripallon osaamiskeskuksen Assist Centerin johtaja Jyri Lohikoski näkee 3x3-koriksen tulevaisuuden valoisana, ja suosittelee sitä oheislajiksi kaikille koripalloilijoille.

14.6.2019 15:07 Pääjuttu

Suomen Unified-joukkue osallistuu historialliseen 3x3-turnaukseen FIBA:n päämajassa

Viikonloppuna Sveitsin Miesissä järjestetään FIBA OPEN 3x3 -turnaus. 12 kentän ja yli 200 joukkueen turnaus pelataan FIBA:n päämajassa. Ensimmäistä kertaa mukana on myös Special Olympics -sarja. Viikonlopun aikana kirjoitetaan myös FIBA:n ja Special Olympicsin yhteistyösopimus.

14.6.2019 08:21 Pääjuttu

3x3 SM-kiertueen turnausennakko 3/8 – Lappeenrannan satamassa nähdään Korisliigan mitalisteja

3x3 SM-kiertueen kolmas turnaus on sijainniltaan ja puitteiltaan varmasti yksi kesän hienoimmista, kun 3x3-kenttä pystytetään Saimaan rannalle, Lappeenrannan Satamatorille.

7.6.2019 08:22 3x3

3x3 SM-kiertueen turnausennakko 2/8 – Salon korisbuumi yltää myös 3x3-korikseen

3x3 SM-kiertueen seuraava turnaus suuntaa Saloon, jossa on viime vuosina tehty monenlaista korishistoriaa niin urheilullisen menestyksen kuin yleisömäärien ja lajin kannatuksenkin merkeissä.

31.5.2019 13:27 Pääjuttu

3x3 SM-kiertueen turnausennakko 1/8 – Helsingin keskustassa nähdään 3x3:n kansainvälistä osaamista

Toista kertaa järjestettävä 3x3 -koriksen SM-kiertue starttaa viikonloppuna Helsingistä. Tapahtumat ovat yleisölle avoimia.

23.5.2019 12:17 Pääjuttu

Susijengin Carl Lindbom haastaa kaikki kokeilemaan 3x3-korista

Carl Lindbom näkee 3x3-koriksessa paljon viihdyttäviä elementtejä. Kesällä seitsemällä paikkakunnalla pelattava SM-kiertue tarjoaa hienon mahdollisuuden kehittyä 3x3-pelaajana lajissa, joka nähdään myös tulevissa Tokion kesäolympialaisissa.

24.4.2019 11:13 3x3

Taistelu 3x3-koriksen Suomen mestaruudesta käynnistyy jälleen

Tokion kesäolympialaisissa maailmalle näyttäytyvän 3x3-koriksen Suomen mestaruudesta pelataan nyt toista kertaa. SM-kiertue huipentuu elokuussa Susijengin juhlamaaotteluiden yhteydessä pidettävään lopputurnaukseen.

3.9.2018 17:44 3x3

Yhdysvaltalaisjoukkue Princeton Berliinin 3x3 Challenger-turnauksen voittoon

Suomen mestarijoukkue Helsingin tie nousi pystyyn karsintavaiheen otteluissa espanjalaisjoukkueita vastaan.

31.8.2018 13:31 3x3

3x3 Suomen mestarit Berliin Challenge-turnauksessa – seuraa suorana

Viime viikonloppuna Espoossa 3x3-koriksen Suomen mestaruutta juhlinut TAT Ballzy Finland pelaa perjantaista alkaen Berliinin Challenger-turnauksessa. Otteluita voi seurata FIBA:n YouTube-kanavalla suorana.

25.8.2018 19:45 3x3

ToPo Rookies ja TAT Ballzy Finland ensimmäiset 3x3 Suomen mestarit

Historian ensimmäiset 3x3-koriksen Suomen mestaruudet ratkottiin lauantaina Espoossa. Naisten sarjan mestareiksi kruunattiin ToPo Rookies, ja miesten sarjan vei nimiinsä TAT Ballzy Finland.

24.8.2018 18:26 3x3

Historian ensimmäinen 3x3 SM-lopputurnaus käynnistyi Espoossa

Kesän aikana pelattu 3x3-koriksen SM-kiertue huipentuu viikonvaihteessa Espoossa. Metro Areenan yhteydessä pelattava SM-lopputurnaus käynnistyi perjantaina miesten alkulohkojen otteluilla ja lauantaina vuorossa on pudotuspelit sekä naisten sarjan ottelut.

Näytä lisää vastaavia