24.1.2024 21:36 Salon Vilpas paranteli asemiaan sarjataulukossa, kun joukkue kävi hakemassa vieraspisteet Lahdesta. Ottelu päättyi vierasjoukkueen hyväksi 103-80.

Tavon King oli pelipäällä. Kuva: Ville Vuorinen
Vierasjoukkueena pelannut Vilpas otti ensimmäisellä puoliajalla ottelun hallintaansa. Vieraat upottivat pelitilanneheittonsa tarkemmin ja pääsivät puoliajalle johdossa 41-33.
Komannella jaksolla molemmat joukkueet onnistuivat hyvin hyökkäyspäässä, mutta vieraiden johto kasvoi kaksinumeroiseksi.
Kun Vilpas jatkoi päätösjaksolla siitä mihin kolmannella jäi ja sai samaan aikaan Lahden hyökkäystä hidastettua, matkasivat sarjapisteet Saloon.
- Pidettiin pallosta tänään hyvin huolta ja taisteltiin hyvin myös hyökkäysribareista. Isoin juttu oli kuitenkin meidän pakkipää. Hyvä viisikkopuolustus ja se millä Lahti sai homman rullaamaan oli kovat yksilösuoritukset kolmoskaaren takaa. Tiedettiin että jos ne sillä voittavat, niin sitten voittavat. Viisikkopuolustuksessa onnistui vastustajan actioneiden poisottaminen ja auttaminen. Meidän pelaajamme ovat kehittyneet kauden mittaan ja on löydetty jokaiselle oma hommansa. Sitä on ollut kiva nähdä, Vilppaan päävalmentaja Jussi Savolainen sanoi.
Ottelun pistekuninkaaksi kohosi Tavon King 30 pisteellä.Hänelle kirjattiin myös viisi levypalloa ja neljä koriin johtanutta syöttöä. Jamison Overton sai kasaan 26 pistettä. Kotijoukkueesta Erik Sajantila ylsi 23 pisteeseen.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.
Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.
Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.
Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.
Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.
Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.
Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.
Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.
Koen Sapwell ja Jayden Taylor paukuttivat pisteitä, kun Kotkassa juhlittiin kotijoukkueen voittoa.