Vilpas kaatoi Karhun Salohallissa

24.4.2017 Salon Vilpas on maanantai-illan jälkeen voiton päässä seurahistoriansa ensimmäisestä Korisliigan mitalista. Ylösheitosta lähtien ottelua hallinnut Vilpas juoksi Kauhajoen Karhulta jalat alta, tykittäen taululle illan päätteeksi vakuuttavat 98-60 (54-29) –voittolukemat.

Yhden voiton päässä finaaleista. Desmond Williams ja Salon Vilpas juoksivat maanantaina Karhulta jalat alta Salohallin parketilla matkalla komeaan kotivoittoon. Kuva: Ville Vuorinen

Salohallin 1905-päinen yleisö sai Kauhajoen Karhun kannattajien valloittamaa katsomonosaa lukuun ottamatta nauttia Vilppaan vahvasta ja ehjästä 40-minuuttisesta välieräsarjan viidennessä kamppailussa. Isännät ottivat komennon tapahtumien kulusta jo 25-15 –numeroihin päättyneen avausjakson jälkeen ja juoksivat lopulta komeaan 98-60 (54-29) –kotivoittoon.

Ainoa kerta kun Karhu johti ottelua, nähtiin jo avausjakson avausminuutin jälkeen Juho Lehtorannan pussitettua vieraat kolmosellaan pisteen johtoasemaan. Tämän jälkeen Vilpas ja erityisesti avausjakson aikana 9 pistettä tehnyt sisäpelaaja Al’lonzo Coleman ottivat ottelun haltuunsa.

Avauskympin jälkeen kymmenen pisteen johdossa ollut kotijoukkue repäisi ottelun auki toisen jakson puolivälin tienoilla. Mikko Koivisto aloitti isäntien myllytyksen kolmosellaan ja liukas takamies Juwan Staten päätti Vilppaan neljän ja puolen minuutin 17-3 –runin, jonka avulla Vilpas karkasi jo tavoittamattomaan 45-22 –johtoon. Lopulliseen hurmioon kotiyleisö syttyi, kun Statenin alley-oop donkki, laituri Desmond Williamsin puolinopea lay-up ja Matias Ojalan kolmonen siivittivät isännät puoliajan isolle tauolle jo 25 pisteen johdossa.

Ottelun toinen puoliaika ei tarjonnut enää jännitystä voittotaistelun muodossa, mutta molemmat joukkueet jatkoivat tunnollisesti omien hyökkäystensä juoksemista ja puolustustaktisten muutosten kokeilemista. Molemmat joukkueet päästivät nuoriso-osastonsa irti ottelun päätösminuuttien aikana ja Vilppaan takamies Aatu Kivimäki sai kunnian viimeistellä ottelun loppulukemiksi 98-60 kahden pisteen hyppyheitollaan.

- Nostimme muutaman pykälän energiaa, tempoa ja intensiteettiä ja tässä on tulos. Jos pystymme samaan seuraavassakin pelissä, meitä on vaikea voittaa, totesi Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo.

Vilppaan voiton takuumiehinä toimivat tupla-tuplat mieheen toimittaneet Coleman (18/15) ja sentteri Brandon Edwards (12/10/2 torjuntaa). Vilppaan koko miehistö suoriutui ottelusta kiitettävin arvosanoin, peräti kymmenen pelaajan pussittaessa vähintään kaksi pistettä. Kaksinumeroisille pisteille itsensä Colemanin ja Edwardsin lisäksi heittivät Williams (17/8), Staten (12/6 syöttöä) sekä Michael Pounds (11/4/3 syöttöä).

Karhun riveistä vaikeassa ottelussa kaksinumeroiset pisteet onnistuivat heittämään vahvat 14 minuuttia virhevaikeuksista huolimatta pelannut Samuli Vanttaja (12/5) sekä monipuolinen laituri Austin Hollins (10/5/3 riistoa). 

Ottelutilastot: Vilpas - Karhu
 
21.12.2025 20:01 Korisliiga

Korihailta väkevä esitys kotikentällä – Seagulls kaatui ja sarjapisteet tasoittuivat

Korihaiden kotivoitossa pääsivät loistamaan erityisesti etukentän tähdet Frank Champion ja Mikael Aalto. Uusikaupunkilaisseura on nyt sarjapisteissä tasoissa voittamansa Helsinki Seagullsin kanssa jatkosarjojen välisen rajaviivan tuntumassa.

20.12.2025 20:20 Korisliiga

Kataja jatkaa nousuaan kohti jatkosarjojen rajaviivaa – Kauhajoki kukisti Vilppaan ja tasasi pisteet kärjen kanssa

Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua, joista voittajiksi selvisivät Kauhajoki ja Kataja Basket. Illan korkein pistesuoritus oli tappion kärsineiden Kobrien Jaquan Carlosin 35.

19.12.2025 20:56 Korisliiga

Pyrintö tiukasti kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa – Lahti kaatoi sarjaa jaetulla ykkösijalla johtavan Hongan

Tampereen Pyrinnön voitossa nähtiin väkevä tilastoilta niin Ahren Freemanilta, Topias Palmilta, Erik Muhoselta kuin Riku Laineeltakin. Kaksi muuta Korisliiga-ottelua päättyivät Lahti Basketballin ja KTP-Basketin voittoihin.

17.12.2025 21:55 Korisliiga

Pistetykkien ilta: Korisliigassa nähtiin samalla kierroksella kahdelta pelaajalta 40 pisteen suoritukset

Sekä Salon Vilppaan Ansley Almonor että Kataja Basketin De'vion Harmon nakuttivat joukkueidensa voitoissa pyöreät 40 pistettä.

16.12.2025 20:49 Korisliiga

Seagulls kaatui, Kouvot nousee – Honka nappasi paalupaikan yksinoikeudella

Kouvot nappasi väkevän vierasvoiton ja hätyyttelee jatkosarjalohkojen välistä rajaviivaa. Tapiolan Honka puolestaan nousi kotiesityksellään Korisliigan kärkeen.

13.12.2025 21:21 Korisliiga

Juho Nenosen paita nousi kattoon, mutta Vilpas ei onnistunut kääntämään juhlaottelua voitoksi – Honka juhli kahdeksatta perättäistään ja tasasi pisteet sarjakärjen kanssa

Ennen ottelua Salohallissa nähtiin harvinainen erikoisohjelmanumero, kun Vilpas Legends ja Honka Legends kohtasivat toisensa. Kentällä nähtiin muiden muassa Teemu Rannikko, Shawn Huff, Jamar Wison ja Kimmo Muurinen.

11.12.2025 11:13 Korisliiga

Tapiolan Hongan kasvatti Riku Korhonen joukkueensa noususta: ”Tiedämme, että meillä ei ole tähtipelaajia, joten puhumme siitä joukkueena avoimesti ymmärtääksemme vastuumme”

21-vuotias Riku Korhonen opiskelee treenien ohessa kauppatieteitä, mutta tulokset Korisliigassa ovat samalla nousseet raketin lailla. Tapiolan Hongasta on kehittynyt yllättäen varteen otettava mestaruuskandidaatti ja Korhosesta hallitseva kuukauden pelaaja.

10.12.2025 20:49 Korisliiga

Kauhajoelle kotivoitto Zackeryn johdolla – Pyrintö kähvelsi täpärästi vieraspisteet Lahdesta

Bisonsin Pihlajamäen ja Kokon vahvat suoritukset eivät riittäneet Korisliigan sarjakakkosta vastaan.

10.12.2025 10:14 Susijengi

Topias Palmi vahvistaa Pyrintöä

Korisliigan runkosarjan seitsemännellä sijalla majaileva Tampereen Pyrintö on solminut loppukautta koskevan sopimuksen pitkäaikaisen seuraikoninsa, Susijengissäkin vuosikaudet pelanneen Topias Palmin, 196 cm ja 31 vuotta, kanssa. Palmin sopimus sisältää vuodenvaihteen jälkeisen reilun kuukauden ulkomaanoption.

9.12.2025 20:43 Korisliiga

Justus Kilpisen jyvä kohdallaan Seagullsin vierasvoitossa – illan kaikissa Korisliiga-otteluissa kotijoukkueet taipuivat

Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Korihait pääsivät kaikki juhlimaan vierasvoittoja.

Näytä lisää vastaavia