Vilpas komeaan kotivoittoon Karhusta

26.11.2016 Salon Vilpas isännöi Kauhajoen Karhua lauantain ainoassa Korisliigan kamppailussa. Salohallin 1505-päisen yleisön edessä pelatussa ottelussa Vilpas otti hallinnan jo avausjaksolla ja karkasi vakuuttavaan 92-74 (46-40) –kotivoittoon.

Matias Ojala loisti Vilppaan kotivoitossa Kauhajoesta. Kuva: Erkki Hautaviita.

Vilpas tuntui lauantain ottelussa ottavan niskalenkin vierailija Karhusta jo avausjakson aikana. Avauskympin aikana pysäyttämättömässä iskussa ollut Matias Ojala heitti isännille näiden ensimmäiset 9 pistettä, kaikki kaaren takaa, paukuttaen neljänneksen aikana yhteensä 12 pistettä. Ojalan johdolla avausjakso kirjattiin Vilppaalle 28-25 molempien joukkueiden kuluttaessa korisukkaa kovalla tahdilla.

Toisella kymmenminuuttisella Joonas Lehtoranta piti Karhun ottelussa mukana ja samalla huolehti siitä, ettei Vilpas onnistunut kuin tuplaamaan johtonsa jakson aikana. Al’lonzo Colemanin johdolla isännät pääsivät lähtemään puoliajan isolle tauolle kuitenkin 46-40 –johdossa.

Puoliajan jälkeen Vilppaan riveistä nousi jälleen uusia onnistujia parrasvaloihin. Tällä kertaa hyvin liikkuva ja heittävä nelosvitonen Nathan Buss hääri kotijoukkueen tehomiehenä jakson alkuhetkillä, venyttäen Vilppaan johdon lukemiin 58-44 ennen toista otteluaan Karhun paidassa pelanneen Tate Unruhin onnistumisia bonuskaaren takaa.

Jakson loppupuolella Okko Järvi syttyi hetkessä liekkeihin ja heitti reilussa minuutissa taululle seitsemän pistettä. Kokonaisuudessaan Järvi pussitti jakson aikana isännille yhdeksän pistettä ja Vilpas pääsi päätösjaksolle jo turvallisen tuntuisessa 69-51 –johdossa.

Päätösneljänneksellä Coleman käytti eron jo 22 pisteessä, ennen Karhun virkoamista. Kotijoukkueen jäädessä pisteittä neljän minuutin jakson aikana, kuroi vierasjoukkue eron jo kymmeneen pisteeseen Unruhin kaukoheitolla. Ojalan johdolla kotijoukkue kuitenkin venytti eron jälleen turvallisiin numeroihin, eikä Karhu onnistunut tosissaan enää uhkaamaan Vilppaan kotivoittoa. Loppulukemat 92-74 pääsi viimeistelemään vapaaheittoviivalta vikkeläliikkeinen ja tarkkakätinen nuori takamiestaituri Aatu Kivimäki.

- Tämä oli meiltä kauden toistaiseksi ehjin peli. Hallitsimme tapahtumia ja olen kokonaisuuteen todella tyytyväinen, iloitsi kotijoukkueen päävalmentaja Joonas Iisalo.

Vilppaan voiton takuumiehinä toimivat 21 pistettä heittänyt Ojala, levypallon päähän tupla-tuplasta jäänyt laituri Desmond Williams (11 pistettä/9 levypalloa/2 syöttöä/2 torjuntaa) sekä 17 pistettä heittänyt, 8 levypalloa ja 4 riistoa kahminut sekä 4 koriin johtanutta syöttöä jakanut Coleman.

Karhun riveistä kovinta jälkeä tekivät 16 pistettä mieheen heittäneet Unruh (16/6) ja Austin Hollins, sekä tupla-tuplan 15 pisteellä ja 13 levypallolla toimittanut sisäpelaaja DeVaughn Washington.

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

Näytä lisää vastaavia