Vilpas yllätti Korihait vieraskentällä

11.2.2011 Korisliigassa kolmanneksi viimeisenä oleva Salon Vilpas yllätti perjantain ainoassa ottelussa liigan nelospaikkaa pitävän Korihait. Uusikaupunkilaiset hävisivät kotonaan täpärästi 73-75 (32-42).

Roope Ahosen Vilpas yllätti Korihait Uudessakaupungissa. Kuva: Francois Perthuis.

Vilpas aloitti ottelun terävästi ja johti viiden minuutin pelin jälkeen jo liki kymmenellä pisteellä. Etumatka piti aina viimeiselle neljännekselle saakka, jolloin Korihait pääsi rinnalle ja jopa käymään 63-60-johdossa.

Vilpas löysi kuitenkin koneestaan vielä yhden vaiheen ja kiihdytti uudestaan karkuun. Kahta minuuttia ennen loppua joukkue johti kahdeksalla pisteellä, ja se oli jo liikaa Korihaille.

- Lähtökohdat otteluun olivat kannaltamme melko haastavat, mutta joukkue osoitti hyvää henkistä kanttia keskiviikkona Lappeenrannan Namikalle kärsityn kotitappion jälkeen, Vilppaan valmentaja Kimmo Vyyryläinen iloitsi.

- Pystyimme ottamaan vastustajalta kolmosia pois emmekä antaneet heille mitään helpolla. Lopulta peli olisi tosin voinut kääntyä aivan kummalle tahansa.

Salolaisten parhaimmista suorituksista vastasivat Nick Okorie (23/6), Roope Ahonen (18/5) ja huimat yhdeksän torjuntaa esittänyt Ronald Douglas.

Korihaiden onnistujia olivat Nigel Moore (23/9) ja Lawrence Wright (20/10).
 

 
23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

Näytä lisää vastaavia