Vimpelin Veto kärsi kirvelevän tappion Hyvinkään Pontevalle – voittoihin myös EBT sekä PeKa

2.3.2019 20:15 Vimpelin Veto oli pitkään kiinni voitossa ja sarjapisteissä, mutta ottelun loppuhetkillä sarjakärki Ponteva todisti olevansa niukasti kovempi luvuin 92-87 (42-43). Kovaa taistelu käytiin myös EBT:n sekä Catzin välillä, kun espoolaiset pitivät sarjapisteet kotonaan vain neljän pisteen erolla. PeKa piti puolestaan vieraissa Forssan Alun takanaan monivaiheisen ottelun päättyessä luvuin 96-82 (50-33).

Randi Brown oli Vimpelissä tyly emäntä tykittämällä 29 pistettä. Kuva: Ville Vuorinen.

Vimpelin Veto koki kotihallissaan äärettömän kirvelevän tappion sarjakärki Hyvinkään Pontevalle. Kiihkeän jännitysnäytelmän voitto ratkottiin vasta lopun kymmensekunttisilla, mutta lopulta Ponteva oli piirun verran parempi korieroin 92-87 (42-43). Vedolla on jäljellä enää kaksi runkosarjaottelua ja tappio tarkoitti käytännössä sitä, että joukkue joutuu pelaamaan selkä seinää vasten ensi lauantaina Tapiolan Honkaa vastaan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

Vedon hurja sinnikkyys ja lataus näkyi joukkueen otteissa läpi pelin. Toisen neljänneksen alussa Ponteva tehtailii Jessica Januaryn johdatuksella yhdeksän pistettä yhteen soittoon Vedon tuskaillessa omien ohiheittojensa kanssa. Tässäkään vaiheessa ei kotijoukkueen usko silti loppunut, päinvastoin. Aikalisän jälkeen oli vimpeliläisten vuoro näyttää osaamistaan seitsemän korin pisteputkella, eikä sarjakärki saanut pitkään nauttia etumatkastaan.

Viimeiselle ja ratkaisevalle neljännekselle Veto pääsi niukasta kahden pisteen etumatkasta. Januaryn kova kolmonen heti jakson alussa laittoi Vedon heti kuitenkin takaa-ajajaksi, vaikka ottelun kohtaloa ei tässä vaiheessa vielä ratkaistu. Lopun alkua oli näkyvissä vasta, kun summerin soittoon oli jäljellä enää kolme minuuttia.

ViVe päästi Pontevan koritykki Randi Brownin ottamaan oma lempiheittonsa, ja tilaisuutensa Brown myös käyttikin. Brownin kolmosta säesti heti perään Taru Tuukkasen (12/13) kahden pisteen hyppyheitto. Kotijoukkueen ahdinkoa lisäsi päälle vielä Brownin onnistuneet vapaaheitot hetkeä myöhemmin, ja kuin varkain ero oli venähtänyt jo kahdeksaan pisteeseen. Veto kampesi itseään vielä parhaansa mukaan takaisin peliin, mutta tällä kertaa joukkueen hieno kamppailu ei saanut arvoistaan päätöstä Brownin iskiessä vielä korin pohjaan 14 sekuntia ennen päätöstä.

Paljoa ei Vimpelin Veto tilastoissa hävinnyt sarjakärjelle. Koriin johtavia syöttöjä Ponteva jakeli hiukan enemmän joukkueensa kesken, mutta selkeä ero muodostui myös kolmen sekunnin alueelta tehdyistä pisteistä. Veto nikkaroi tästä 28 pistettä, mutta HyPo sai tykittää peräti 52 pistettä.  

HyPon joukkueen kuumakätisin oli alusta asti Brown (29/6/4s), joka myös tehtaili joukkueen korkeimmat teholukeman. Kovaa tulosta aikaiseksi saivat myös Jessica January (17/11) sekä Alexis Montgomery (18/5).

Alusta astiin voitonnälkäisenä peliin tuli Vedon kokoonpanosta Donnaizha Fountain, joka lätki tulostauluun 31 pistettä ja napsi kahdeksan levypalloa. Tuttu kaksikko säesti Fountainia, kun  Alisia Jenkins (19/16) ja Amy Griffinin (20/6) hoitivat omat tonttinsa mallikkaasti.

Ottelutilastot

Espoo Basket Team piti täpärästi pintansa Catzia vastaan

Espoo Basket Team kohosi sarjataulukossa samalle sijalle Kouvottarien ja Catzin kanssa, kun se voitti kissalauman trilleriottelun päätteeksi numeroin 64-60 (32-23). Joukkueet ovat nyt kohdanneet runkosarjassa kaiken kaikkiaan kolme kertaa. Voiton myötä EBT otti niskalenkin joukkueiden keskinäisistä kohtaamisista, sillä espoolaiset ovat napanneet voiton lappeenrantalaisista nyt kahdesti.

EBT istahti kuskin paikalle jo avausneljänneksellä, josta hyvä vire jatkui toiseen jaksoon asti. Puoliajalle lähdettäessä kotijoukkue oli pinkaissut jo lupaavaan yhdeksän pisteen etumatkalle. Kolmanteen neljännekseen kissat tulivat jo selvästi sisuuntuneina. Petra Noposen keskelle osunut kolmen pisteen heitto innosti muutkin joukkueesta pistetalkoisiin, josta seurauksena oli joukkueen yhdeksän pisteen putki, mikä toi joukkueet jo tasoihin. Loppujakson rasitteena vierasjoukkueella olivat hyvästä alusta huolimatta ohiheitot sekä huonot syötöt, mitkä tarjosivat kuskin paikan jälleen EBT:n leiriin.

Viimeinen neljännes sujui jälleen hyvin pitkälle edellisensä kaltaisesti: Catz kuroi vimmatusti eroa umpeen, mutta EBT piti päänsä eikä laskenut takaa tulevaa vierasjoukkuetta ohi. Kotijoukkue onnistui omissa tärkeissä heitoissaan loppuhetkillä kissojen heittäessä ohi. Valencia McFarlandin loppusekunnin kolmonen oli lopulta enää vain numeroiden kaunistelua sarjapisteiden jäädessä Espooseen.

Lappeenrannan Catzilla oli suuria vaikeuksia vastata EBT:n laadukkaaseen levypallopelaamiseen. Irtopallot menivät enemmissä määrin kotijoukkueen käsiin ja pelkistä hyökkäyslevypalloista joukkue nikkaroi 28 pistettä Catzin neljää vastaan. Ottelun pisteet tykitettiin lähinnä kaukoheitoista, mutta hieman paremmin onnistuivat espoolaiset kolmen sekunnin alueen sisäpuolelta: Catz tykitti näiltä main kymmenen pistettä, kun taas EBT viimeisteli 28 pistettä.

Ottelun ainoan tupla-tuplan latoi Kamilah Jackson (13/18). Mainion ottelun pelasi myös nuori Sanni Tuomisto, joka säkitti 18 pistettä ja repi seitsemän levypalloa.

Catz joutui ottelussa jälleen samaan murheelliseen asemaan, kuin monesti aiemminkin kauden aikana. Joukkueen kokoonpanosta puuttuivat Aleighsa Welch sekä Curtyce Knox, mikä pakotti kissat operoimaan jälleen vajaalukuisena. Pisteiden tehtailu jäi ottelussa melko pitkälti Valencia McFarlandin (21/7/5s) ja Elena Reshetkon varaan (18/8).

Ottelutilastot

Peli-Karhujen ensimmäinen puoliaika oli liikaa Forssan Alulle

Forssan Alku ei onnistunut selättämään sarjassa toisena olevaa Peli-Karhuja kotihallissaan pelin päättyessä lukemin 96-82 (50-33). PeKa pääsi näin ollen petailemaan asemiaan sarjan toisella tilalla, vaikka ero ykkösenä olevaan Pontevaan pysyykin samana sarjaykkösen lihotettua pistetiliään niin ikää tänään.

Peli-karhut aloitti ottelun hurjalla intensiteetillä ja latoi tauluun jo avausjakson päätteeksi 28 pistettä. Toisen jakson aikana Forssan Alku putosi kyydistä kuin eno veneestä vierasjoukkueen jatkaessa hurjaa tykitystään. Puoliajan tauolle mentäessä ero oli kasvanut jo 17 pisteeseen.

Peli ei kuitenkaan ollut vielä pelattu. Kolmanteen jaksoon Alku tuli kuin uutena joukkueena. Kotijoukkue onnistui tyrehdyttämään kotkalaisten hyökkäyspeliä, mutta myös tehtailemaan pisteitä kuin viimeistä päivää jakson mennessä forssalaisille 27-15.

PeKan etumatka oli sulanut päätösneljännekseen lähdettäessä enää vain viiteen pisteeseen. Forssan Alku teki vimmaisesti sen mitä pystyi, mutta vierasjoukkue ei enää luopunut johtajan paikastaan kuittaamalla aina takaisin omassa päädyssään. Kiivasluonteinen kamppailu tuotti loppuminuuteilla molemmille lopulta myös virhevaikeuksia: ensin suihkuun komennettiin Hanna Vapamaa, mutta hetken päästä saman kohtalon koki myös Brittany Starling. Kun summerin soittoon oli enää minuutti, oli PeKa päässyt taas jo 14 pisteen johtoon, eikä Alun hurja kiritaistelu kestänyt enää aivan pelin loppuvaiheille asti.

Peli-Karhujen pistekuningatar oli Brooke McCarty (28/5s), joka heitti kuudesta kolmosestaan peräti neljä pohjaan. Laadukasta työskentelyään joukkueen hyväksi jatkoivat myös Brittany Starling (19/11/4s) sekä Linda-Lotta Lehtoranta (15/6/9s).

Kovaa uhrautumista ja taistelutahtoa esitti Forssan Alun joukkueesta tehotykki Mia Loyd (24/11/4s). Loydia säestivät Emily Kinneston (15/6/5s) sekä Ella Salminen (13/5).

Ottelutilastot

Naisten Korisliigan runkosarjaottelut jatkuvat lauantaina 9.3. viiden ottelun voimin. Klo 14.00 Catz emännöi Forssan Alkua ja tunnin päästä pallo nousee ilmaan Kotkassa, jossa Peli-Karhut kohtaa Kouvottaret (Elisa Viihde). Klo 17.00 on tarjolla kaksi ottelua:  Hyvinkään Ponteva testaa voimiaan Espoo Basket Teamia vastaan ja Vimpelin Veto matkustaa Tapiolan Hongan vieraaksi. Päivän viimeisessä ottelussa klo 18.00 Torpan Pojat mittelöi HBA:n kanssa.
 

 
25.8.2022 14:47 Susiladies

Susiladiesin Silja Viita siirtyy Forssan Alkuun

Susiladiesissa kymmenen ottelua pelannut, viime kaudella Ruotsin pääsarjaa pelannut, Silja Viita, 20, on tehnyt ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen Forssan Alun kanssa. Viita pelasi edellisen kerran naisten Korisliigaa kaudella 2020-21 HBA:ssa.

22.8.2022 09:13 Susiladies

Susiladiesin Ebba Pekonen on tehnyt sopimuksen Torpan Poikien kanssa

Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Torpan Pojat on kiinnittänyt Susiladies-takapelaaja Ebba Pekosen, 21, ensi kaudeksi. Pekonen pelasi kaudella Ruotsin pääsarjassa, josta hän siirtyi joulukuussa Espanjan kakkostasolle.

27.7.2022 15:02 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan vahvistettu sarjaohjelma kaudelle 2022-2023 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisien osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 27.4. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 18 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.

21.7.2022 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta Vesiluoma siirtyy Ruotsin pääsarjan Alvik Basketiin

Espoo Basket Teamin kantaviin voimiin jo yli puoli vuosikymmentä kuulunut Lotta Vesiluoma, 25, siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille, kun Vesiluoma on tehnyt sopimuksen Ruotsin pääsarjassa pelaavan Alvik Basketin kanssa.

18.7.2022 10:03 Naisten Korisliiga

Magdalene Agyei ja Meri Damoiseaux jatkavat ToPossa

Torpan Poikien naisten Korisliiga-joukkue on tehnyt kaksi jatkosopimusta, kun Magdalene Agyei, 23, ja Meri Damoiseaux, 21, jatkavat joukkueessa myös ensi kauden.

22.6.2022 20:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2022–23 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.

25.5.2022 09:40 Naisten Korisliiga

Vuoden pelaaja Elena Melto päättää uransa: ”Olen onnellinen, että tein nuorena päätöksen muuttaa koripallon perässä Suomeen”

Elena Melto on harvinainen tapaus, sillä hänet on palkittu Naisten Korisliigassa sekä vuoden ulkomaalaisvahvistuksena että vuoden kotimaisena pelaajana. Nyt Lappeenrannan Catzin tähtilaituri nostaa tossunsa naulaan.

18.5.2022 20:13 Naisten Korisliiga

Elena Melto naisten Korisliigan Vuoden pelaaja, sarjan nuorisokaarti putsasi palkintopöytää

Naisten Korisliiga-seurojen valmentajat ja kapteenit valitsivat 36-vuotiaan, Catzia edustavan Elena Melton sarjan parhaimmaksi pelaajaksi. Palkinnot osuivat laajalla skaalalla eri joukkueille, kun finalistijoukkueet olivat ainoat kahden palkinnon saaneet.

27.4.2022 20:43 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut on Suomen mestari

914 silmäparia seurasi Kouvolassa, kun Kotkan Peli-Karhut nappasi neljännen peräkkäisen Suomen mestaruuden. Se voitti neljännen ottelun 88-82.

24.4.2022 18:54 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut siirtyi johtoon finaalisarjassa

Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa. PeKa nappasi kotikentällään voiton 74-64 ja siirtyi finaalisarjassa 2-1 johtoon.

22.4.2022 13:06 Korisliiga

Opetus- ja kulttuuriministeriöltä yli 1,2 miljoonaa euroa tukea Korisliigan seuroille

OKM myönsi tukea eritysavustuksena Korisliigan ja naisten Korisliigan joukkueille koronapandemiasta aiheutuneiden tappioiden kattamiseksi. Kyseessä oli neljäs koronaan liittyvä OKM:n eritysavustus.

21.4.2022 20:05 Naisten Korisliiga

PeKa tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaaleissa pelattiin toinen ottelu. Peli-Karhut tasoitti ottelusarjan vieraskentällä, kun se haki voiton 64-49.

18.4.2022 19:41 Naisten Korisliiga

Kouvottarille ensimmäinen kiinnitys Suomen mestaruuteen

Naisten Korisliigan finaalit käynnistyivät vierasvoitolla Kotkassa, kun Kouvottaret haki voiton 95-78.

18.4.2022 11:20 Naisten Korisliiga

Finaaliennakko: Kouvottaret ja Peli-Karhut ratkaisevat Suomen mestarin

Naisten Korisliigan finaalit alkavat tänään Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Ruutu näyttää kaikki ottelut suorana kanavillaan.

17.4.2022 14:50 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalien otteluohjelma on vahvistettu

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy maanantaina 18.4. klo 17.00 Kotkassa. Mestariksi vaaditaan kolme voittoa. Ruutu lähettää kaikki naisten finaaliottelut monikameratuotantona ja selostettuna kanavillaan.

15.4.2022 21:26 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut eteni finaaliin

Kotkan Peli-Karhut nappasi neljännen peräkkäisen finaalipaikan, kun se kaatoi ratkaisevassa viidennessä finaalissa HBA-Märskyn 81-64. Finaalissa joukkue kohtaa Kouvottaret.

15.4.2022 09:02 Susiladies

Janette Aarnio on valinnut yliopistokseen South Floridan

HBA-Märskyä kuluneella kaudella edustanut Janette Aarnio, 19, on valinnut menevänsä ensi kaudeksi South Floridan yliopistoon. Helsingin NMKY:n kasvatti on ehtinyt pelata jo neljä maaottelua Susiladiesin paidassa.

13.4.2022 20:26 Naisten Korisliiga

HBA jälleen parempi ratkaisuhetkillä

HBA oli välieräsarjassa jo toista kertaa selkä seinää vasten. Se ei vieläkään suostunut häviämään vaan nappasi voiton trillerin päätteksi 68-66 ja siirsi välieräsarjan ratkaisun viidenteen otteluun.

11.4.2022 21:53 Naisten Korisliiga

Kouvottaret eteni finaaleihin – HBA pakotti PeKa:n neljänteen peliin

Naisten Korisliigan ensimmäinen finaalijoukkue on Kouvottaret, joka eteni välieristä jatkoon suoraan voitoin 3-0. HBA puolestaan pakotti Peli-Karhut ainakin neljänteen otteluun.

9.4.2022 19:43 Naisten Korisliiga

Kouvottaret voiton päässä finaaleista

Välieräsarjan toisessa ottelussa ToPo emännöi avausottelun vienyttä Kouvottaria. Vierasjoukkue ryösti voiton Helsingistä ja siirtyi ottelusarjassa 2-0 johtoon.

Näytä lisää vastaavia