25.3.2019 08:56 NCAA:n lopputurnauksessa viimeisen suomalaisen joukkue putosi ulos leikistä, kun Hannes Pöllän edustama Oklahoma hävisi Virginialle 51-63 (22-31).

Hannes Pöllän Oklahoma putosi NCAA:n lopputurnauksesta. Kuva: Ville Vuorinen.
Oklahoma sai ottelun ainoan johtonsa ensimmäisen puoliajan 13-2-juoksullaan, mutta sen jälkeen Virginia kokosi joukkonsa, nappasi johtoaseman ja piti sen loppuun saakka. Pöllä pelasi ottelussa alle minuutin ilman tilastomerkintöjä.
Oklahoman kausi päättyi NCAA:n lopputurnauksen toiselle kierrokselle. Pöllä pelasi toisella kaudellaan keskimäärin 3,7 minuuttia ottelua kohden 1,1 pisteen ja 0,7 levypallon keskiarvoilla.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat jälleen yhden tupla-tuplan kahminut Albina Syla sekä ensimmäistä kauttaan pelaava Enni Ahervuo, joka nakutti 13 pistettä, joista 11 toisella puoliajalla.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat Miro Little, joka jakeli 11 syöttöä UC Santa Barbaralle sekä Viljami Vartiainen, joka pussitti 15 pistettä Weber Statelle.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elsa Lemmilä tilastoi Ohio Staten voitossa 5 syöttöä ja 6 torjuntaa, jotka ovat molemmat hänen yliopistouransa kärkilukemat. Albina Syla taas hurjasteli 23 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan. Pistemäärä on Sylan yliopistouran korkein.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat säkittäneet Miro Little ja Viljami Vartiainen sekä 21 pistettä heittänyt Eemeli Yalaho.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat 19 levypalloa kahteen peliin kerännyt Elsa Lemmilä ja 12 pistettä Rhode Islandille nakuttanut Albina Syla.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat loukkaantumisen jälkeen pelikentille palannut Miro Little, 16 pistettä nakuttanut Viljami Vartiainen ja 19 pistettä heittänyt Olavi Suutela.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa ovat käynnistyneet konferenssiottelut. Viimeisen kahden viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat monipuolisia otteitaan jatkanut Okku Federiko sekä 20 pistettä naulannut Viljami Vartiainen.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa ovat käynnistyneet joulun jälkeen konferenssiottelut. Viimeisen kahden viikon suomalaisonnistujiin lukeutuu Elsa Lemmilä, joka torjui peräti 14 heittoa kolmeen otteluun.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat Elina Aarnisalo, Elsa Lemmilä, Albina Syla sekä hurjan tilastorivin tahkonnut Henna Sandvik.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa menneen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat Okku Federiko, joka säkitti 17 pistettä Draken ensimmäisessä konferenssipelissä, ja Eemeli Yalaho, joka kahmi 14 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplan.