Viro haki revanssivoiton 16-vuotiaista pojista

Tiistaina Viron näytöstyyliin kukistanut 16-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue sai keskiviikkona vastaansa sisuuntuneen isäntäjoukkueen. Hurjalla intensiteetillä pelannut Viro raivasi salama-alun myötä johtonsa kymmeneen pisteeseen, eikä päästänyt Suomea enää kamppailemaan voitosta. Tallinnan taistelun pisteet jäivät Viroon 77-61 (38-27).

– Viro oli tänään selkeästi nälkäisempi joukkue, kuittasi Suomen päävalmentaja Ari Tammivaara tappion.

– Me olimme puolestamme henkisesti liian tyytyväisiä eiliseen peliin ja samanlaista aggressiivisuutta kuin eilen ei löytynyt puolustukseen.

Suomen joukkuetta riivasi myös vatsatauti, joka verotti pelaajilta parasta iskukykyä. Peli oli suomalaisilta kokonaisuudessaan selkeästi kehnompaa kuin tiistaina.

– Henkilökohtaisella tasolla tuli paljon keskittymisvirheitä, jotka johtivat mm. pallonmenetyksiin. Eilen menetimme pallon 15 kertaa, tänään menetyksiä tuli 21. Hyökkäyslevypallojakin vastustaja napsi 16 eli neljä enemmän kuin me, Tammivaara laskeskeli.

Osat vaihtuivat myös heittoprosenteissa. Tiistaina fantastisesti heittänyt Suomi heitti kaukoheitoistaan sisään vain 15,8% Viron onnistuessa 43,8% heitoissaan.

Suomen ykkönen oli 18 pistettä heittänyt Antti Laukkanen. Antto Nikkarinen säesti kymmenellä pisteellä ja Samuli Vanttaja yhdeksällä. Sasu Salin kaapi Suomen korkeimman levypallomäärän (7/10).

16-vuotiaat pojat matkaavat ensi viikolla Makedonian Skopjeen, jossa järjestetään ikäluokan B-divisioonan EM-kisat. Suomi kohtaa alkulohkossaan Montenegron, Ruotsin, Saksan, Norjan ja Romanian. Kisat pelataan 20.-29. heinäkuuta.

Viro (16-vuotiaat) – Suomi (16-vuotiaat) 77-61 (38-27), poikien harjoitusottelu, Tallinna (EST) 11.7.2007

Nikkarinen Antto 10/2
Salin Sasu 7/10
Heinäharju Paavo 2/0
Helenius Juho 2/1
Laukkanen Antti 18/1
Cato Kilian 2/4
Toivonen Lauri 3/4
Molenius Markus 2/1
Vanttaja Samuli 9/3
Niemistö Kai 0/1
Halonen Niki 0/1
Sandberg Mikael 6/5