1.1.2014 Kuusi voittoa sarjataulukkoon joulukuun aikana saalistanut Tampereen Pyrintö nappasi jo toisen Korisliigan kuukauden pelaajan maininnan kaudella 2013/14, kun ensimmäistä kauttaan Tampereella pelaava BJ Raymond, 26, nimettiin Korisliigan joulukuun pelaajaksi. Tasaisesti pitkin syyskautta peliään parantanut Raymond oli Pyrinnön paras pistemies joulukuun aikana.

Pyrinnön punakoneen BJ Raymond on Korisliigan joulukuun pelaaja. Kuva: Kai Kilappa.
198-senttinen Xavierin yliopiston kasvatti pussitti Pyrinnölle joulukuun aikana 17,5 pistettä ottelua kohden hyvin heittotarkkuuksin (2p 55,2%, kolmoset 41,7%, vapaaheitot 80,0%).
Fyysinen Raymond teki hyvää työtä myös muilla osa-alueilla sieppaamalla 6,5 levypalloa, jakoi 2,0 syöttöä ja repi 1,3 riistoa ottelua kohden. Teholukemaltaan (19,3) Raymond oli Pyrinnön paras päättyneessä kuussa.
Palkinto oli Raymondille jo toinen kauden aikana, sillä hänet palkittiin Baltian liigan viikon pelaajana marraskuun viimeisellä viikolla.
Marraskuussa kaksi tappiota kärsinyt Pyrintö palasi raiteilleen joulukuussa, sillä joukkueen kaikki kuusi ottelua päättyivät tamperelaisvoittoon. Pyrinnön kynsiin päätyivät Lapuan Korikobrat, Kataja Basket, Salon Vilpas kahdesti, Kouvolan Kouvot sekä Tapiolan Honka.
Korisliigan kuukauden pelaajina on aiemmin tällä kaudella palkittu Raymondin joukkuetoveri Antero Lehto (lokakuu) sekä Kataja Basketin Mike Morrison (marraskuu).
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.