Vuoden ulkomaalaisvahvistus Alexandria Anderson jatkaa Catzissä

Kolmea Suomen mestaruutta Catz Lappeenrannan riveissä juhlinut Alexandria Anderson, 28, aloittaa syksylle neljännen kautensa kissalaumassa. Vuoden ulkomaalaisvahvistukseksi viime kauden päätteeksi palkittu Anderson teki Catzille 16,1 pistettä, 9,5 levypalloa ja 3,3 syöttöä ottelua kohden.

..Alexandria Anderson (vuoden ulkomaalaispelaaja)..

186-senttinen Chattanooga-yliopiston kasvatti on pelannut Lappeenrannan lisäksi ammattilaisena Israelin ja Turkin pääsarjoissa sekä Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

– Alex on yksi parhaita Suomessa pelanneita vahvistuksia ja valittiin ansaitusti viime kaudella sarjan parhaaksi ulkomaalaispelaajaksi, Catzin päävalmentaja Mika Haakana kommentoi.

– Hän on älykäs johtaja, joka on myös loistava esimerkki nuorille pelaajillemme. Taustaryhmän kova, ahkera työ mahdollisti Alexin jatkon Catzissä.

Hallitsevalla Suomen mestarilla on ennestään julkistetut sopimukset kaudelle 2014/2015 Lotta Hämäläisen, Marianne Kalinin ja Veera Pirttisen kanssa. Joukkuetta valmentaa Mika Haakana apunaan Marianne Koskinen.

Lisätietoja: Alexandria Anderson