We deliver -rahasto jakoi ennätysmäärän stipendejä

16.9.2021 14:22 Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi syyskuussa 110 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

Syyskuun hakukierroksella tukia jaettiin yhteensä 46 405 euroa. Tukea jaettiin vähävaraisten perheiden lapsien niin kausimaksuihin kuin varustekustannuksien kattamiseen.

- Koronapandemian vaikutukset ovat selvästi havaittavissa. Hakijoita oli liikkeellä äärimmäisen paljon, Koripalloliiton yhteyspäällikkö Jussi Laurila avaa.

Koripalloliitto keräsi kampanjan avulla syksyn aikana 100 000 euron potin stipendeihin. Seuraava hakukierros järjestetään poikkeuksellisesti jo marraskuussa. Tulevalla hakukierroksella pääpaino on kausimaksujen avustamisessa.

- Toivon lämpimästi, että seurat jakavat herkeämättä tietoa kaikille apua tarvitseville. On hienoa, että pystymme järjestämään seuraavan hakukierroksen näin pian. Kiitos siitä vielä kaikille yhteistyökumppaneille ja kampanjaan lahjoittaneille. Apua todella nyt tarvitaan, Laurila summaa.

Ensimmäisen kerran We deliver -rahaston tukia jaettiin tammikuussa 2019. Kaikkiaan rahasto on avustanut seitsemän hakukierroksen perheitä yhteensä 132 164 eurolla.

 
19.10.2021 08:56 Koripalloliitto tiedottaa

Paluu korisarkeen etenee rohkaisevalla tahdilla – harrastajat ja katsojat löytäneet tiensä takaisin

Alkukauden lisenssi- ja katsojatilastot ovat rohkaisevaa luettavaa koripalloperheelle. Lisenssimäärät ovat palanneet samalle tasolle kuin ennen koronapandemiaa, ja yleisö on löytänyt myös takaisin liigakatsomoihin.

3.8.2021 10:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 22.8. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo seitsemännen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 22.8. mennessä.

2.8.2021 15:30 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakaa 100 000 euroa vähävaraisille perheiden korisharrastajille – iso kiitos kaikille lahjoittajille

Yhdessä kerätty 100 000 potti mahdollistaa monille vaikeassa tilanteessa olevien perheiden lapsille mahdollisuuden pysyä rakkaassa koripalloharrastuksessaan.

1.7.2021 10:40 Pelaajat

Vähävaraiset perheet tarvitsevat nyt tukea – tule mukaan talkoisiin ja pidetään pallo yhdessä pyörimässä

Suomen Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto on tukenut vähävaraisia perheitä kuuden hakukierroksen verran. Tulevan syksyn hakukierroksen tavoitteena on jakaa 100 000 euroa.

1.7.2021 08:14 Pelaajat

Koriskauden 2021-22 lisenssit myynnissä

Koripallokausi 2021–2022 käynnistyi virallisesti 1.7.2021 ja samalla käynnistyi uuden kauden lisenssien myynti.

25.2.2021 09:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto tukenut vähävaraisia korona-aikana liki 45 000 eurolla, raha suuntautunut seuroille

Suomen Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto on jakanut koronavuoden aikana 178 stipendiä vähävaraisten perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

15.1.2021 08:25 Seurauutinen

Seurauutisia #50: Tapiolan Honka on nyt myös aikuisten seuratoiminnan Tähtiseura

Espoolaisseuralle myönnettiin 13.1. punainen aikuisten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta aikuisten liikunnan seuratoiminnasta. Hongasta tuli ensimmäinen koripalloseura, jolla on status niin lasten ja nuorten sekä aikuisten puolella.

4.1.2021 09:45 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 31.1. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo kuudennen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 31.1. mennessä.

21.12.2020 08:20 Seurauutinen

Seurauutisia #49: Lahti Basketball Junioreista uusi Tähtiseura

Lahti Basketball Junioreille myönnettiin 15.12.2020 lasten ja nuorten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta seuratoiminnasta. Seurasta tuli 14. koripalloseura, joka sai Tähtimerkin.

14.10.2020 08:45 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi tukea vähävaraisille lapsiperheille harrastuskulujen kattamiseen

Suomen Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi lokakuussa 80 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

22.9.2020 09:03 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallon lisenssitutkimus: Kasvupotentiaalia löytyy, vaikka väestöennuste haastaa lajin tulevaisuudessa

Koripalloliiton laajassa lisenssiselvityksessä tutkittiin lukuja drop out -ilmiön takaa. Lisäksi lisenssilukuja verrattiin Tilastokeskuksen julkaisemiin lukuihin väestörakenteesta ja piirrettiin lajin tulevaisuuden näkymiä pohjautuen väestömuutoksen ennusteisiin.

4.8.2020 08:30 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on jälleen auki – hae 15.9. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia viidennen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea tiistaihin 15.9. mennessä.

27.5.2020 09:23 Yhteistyökumppanit

Ylimääräinen We deliver -hakukierros jakoi tukea koripalloharrastuksessa pysymiseen

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi ylimääräisellä kierroksella tukea koronaviruksen tuoman poikkeustilanteen johdosta jäljellä oleviin kausimaksuihin.

1.4.2020 10:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston ylimääräinen hakukierros on nyt auki

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto järjestää koronaviruksen tuoman poikkeustilanteen myötä ylimääräisen hakukierroksen vähävaraisille perheille koripalloharrastuksessa pysymiseen.

20.3.2020 18:10 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto käynnistää ylimääräisen hakukierroksen 1.4. poikkeustilanteen takia

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto järjestää koronaviruksen tuoman poikkeustilanteen myötä ylimääräisen hakukierroksen vähävaraisille perheille koripalloharrastuksessa pysymiseen.

17.2.2020 09:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi stipendejä: “Perheemme on kiitollinen saamasta tuesta”

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi helmikuussa 80 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

7.1.2020 10:09 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on jälleen auki – hae 19.1. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia kolmannen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 19.1. mennessä.

11.1.2019 18:27 Susijengi

Tule tekemään Susijengin MM-karsintaottelua – vapaaehtoisten haku käynnissä

Miesten koripallon MM-karsintaottelu Suomi–Ranska pelataan torstaina 21.2.2019 Espoo Metro Areenalla. Iloiseen ja osaavaan vapaaehtoisten joukkoon haetaan nyt uusia vapaaehtoisia. MM-karsintaottelun järjestämisessä tarvitaan noin 100 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 27.1. saakka.

16.6.2016 12:00 Liittoa koskeva tiedote

NBA, FIBA ja Suomen Koripalloliitto isännöivät ensimmäisen Basketball Without Borders –leirin Suomessa

National Basketball Association (NBA), kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) ja Suomen Koripalloliitto julkaisivat torstaina järjestävänsä yhteistyössä Euroopan Basketball Without Borders –leirin (BWB) Kisakallion Urheiluopistolla, Lohjalla syyskuun 7.-10. päivinä 2016. NBA:n ja FIBA:n globaaliin koripallon kehitys- ja yhteisöllisyysohjelmaan kuuluva leiri rantautuu näin ensimmäistä kertaa Suomeen. BWB juhlii tänä kesänä 15-vuotista taivaltaan.

25.1.2016 23:59 Pohjoinen alue

Koripallo uuteen lisenssiennätykseen

Suomalainen koripalloperhe on kasvanut lisenssimäärillä mitattuna isommaksi kuin koskaan aiemmin. Pelikaudella 2015-16 on lunastettu tähän mennessä 17 110 koripallolisenssiä, jonka myötä lähes 20 vuotta vanha ennätys siirtyi historiaan.

Näytä lisää vastaavia