10.6.2017 Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.
Susijengillä ja Susijengi-faneilla on aihetta juhlaan, sillä Yle julkaisi vuoteen 2021 ulottuvan tv-sopimuksen maajoukkuekoripallon näyttämisestä. Kuva: Ville Vuorinen.
Susijengin otteita pääsee seuraamaan heti tänä syksynä Ylen kanavilta, kun joukkue pelaa EM-kotikisoissaan Helsingissä. Kansainvälinen koripalloliitto uudistaa samassa yhteydessä kilpailujärjestelmäänsä ja läpi vuoden pelattavat karsinnat MM-kisoihin alkavat heti marraskuussa.
- Olemme olleet mukana Susijengin taipaleella alusta asti. Upeaa, että FIBA – (Suomen) Koripalloliiton vahvasti tukemana - halusi Ylen mukaan rakentamaan myös seuraavia askeleita tähän tarinaan. Maajoukkueurheilun ja -urheilijoiden näkyminen Ylen tarjonnassa on aivan toimintamme ytimessä, Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen kertoo Ylen tiedotteessa.
Kotikisojen huumaa aletaan nostaa jo kesällä, kun Yle näyttää Susijengin valmistavat maaottelut Latviaa (29.7.) ja Venäjää (25.8.) vastaan. EM-kisat alkavat elokuun viimeisenä päivänä.
- Haluamme tarjota suomalaisille urheilun suurimmat tunteet vapaasti katsottaviksi. Susijengin kotikisat on varmasti syksyn suomalainen urheilutapahtuma, Pokkinen jatkaa.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto tekevät historiaa syyskuussa koripallon EM-kilpailuissa Ranskan Montpellierissä, jossa Susijengi pelaa. Ensimmäistä kertaa arvokilpailuihin faneiksi lähteville 1-6 luokilla opiskeleville lapsille ja nuorille järjestetään peruskoulun opetussuunnitelman mukaista ohjaavaa opetusta. Montpellieriin rakentuva koulu toimii kisaviikon Pikkusudet-koulun nimellä.
Suomen Koripalloliitto on päättänyt hakea sykähdyttävästi syyskuun EM-kisoissa pelanneelle Susijengille villiä korttia vuoden 2014 MM-kisoihin. Villin kortin hakuprojekti kantaa nimeä ”Yhdessä MM-kisoihin”, jolla Koripalloliitto haluaa paitsi kiittää faneja ja pelaajia myös kutsua sekä julkisen että yksityisen sektorin mukaan MM-kisapaikan hakuun.
Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.
Suomen Koripalloliitto on jättänyt hakemuksen vuoden 2017 miesten EM-kisojen yhden alkulohkon järjestämisestä. Maailmanlaajuisen lajin arvoturnauksen järjestämisellä Koripalloliitto haluaa tehdä kunniaa vuonna 2017 täydet 100 vuotta täyttävälle Suomelle sekä jatkaa Suomi-koriksen menestystarinaa. Samalla Koripalloliitto hakee järjestettäväkseen 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailuja 2016.
Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin tulevaan EM-kisaurakkaan. Numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.
Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen matkanjärjestäjä ja tapahtumayritys Elämysmatkojen kanssa. Yhteistyössä Koripalloliitto ja Elämysmatkat tarjoavat ensi vuoden EM-kisoissa Ranskan Montpellierissä entistäkin laajemman valikoiman palveluita. Elämysmatkat julkaisee ensimmäiset EM-kisojen matkapakettinsa huomenna, keskiviikkona 26.11. klo 11.
Suomen Koripalloliitto on jättänyt kansainväliselle koripalloliitolle (FIBA Europe) hakemuksen vuoden 2015 EM-kisojen yhden alkulohkon järjestämisestä. FIBA Europe julkaisi perjantaina saaneensa ennätysmäärän EM-hakemuksia, kun Suomen ohella järjestelyoikeuksia hakevat Israel, Kroatia, Latvia, Puola, Ranska, Saksa ja Turkki.
Yleisradio on solminut kaksivuotisen sopimuksen kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) kanssa. Sopimuksen myötä Yle näyttää valtakunnallisilla ja vapailla kanavillaan Susijengin ottelut MM-kisoista 2014 sekä EM-kisoista 2015, joihin Suomella on jo paikka varmistettuna.
Maailmanlaajuiseen menestykseen Angry Birds –pelillään liitänyt suomalaisyritys Rovio on liittynyt Suomen koripallomaajoukkueen tueksi MM-kisojen villi kortti –haun loppumetreillä. Susijenginä tunnettu maajoukkue metsästää yhtä neljästä villistä kortista vuoden 2014 MM-kisoihin.
Yleisradio on hankkinut oikeudet koripallon EM-kisoihin. Yle näyttää Sloveniassa 4.-22.9.2013 pelattavasta EM-lopputurnauksesta valtakunnallisilla ja vapailla kanavillaan kaikki Suomen ottelut sekä EM-finaalin. Ylen panostus koripalloiluun näkyy jo tänään, kun TV1-kanava televisioi Joensuun Katajan EuroChallenge-puolivälieräottelun.
Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.
Suomen Koripalloliitto on julkaissut miesten maaottelukesän käynnistymisen kynnyksellä Basket.fi-nettipalvelussaan uuden maajoukkuesivuston. Sivusto sisältää nykyisten maajoukkueiden tietojen lisäksi kaikkien koripallomaaotteluiden ja Suomea edustaneiden pelaajien tiedot vuodesta 1939 nykypäivään, arvoturnauksiin liittyvät faktat sekä kaikkien aikojen maaottelutilastot.
Suomen Koripalloliitto on avannut ”Basket.fi – Korista 24/7” –sivut yhteisöpalvelu Facebookissa. Avajaisten kunniaksi Facebook-sivulla on tarjolla muun muassa kilpailu, jonka pääpalkintona on Nokia 97 mini –multimedialaite Comes with Music –palvelulla.
Kotimaisen joukkueurheilun TV-markkinoille voimakkaasti panostava URHOtv ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet viiden vuoden mittaisen mediaoikeussopimuksen. Jääkiekon SM-liigan ja jalkapallon Veikkausliigan oikeudet jo aiemmin hankkineelle URHOtv:lle siirtyy tuoreen sopimuksen myötä niin Korisliigan kuin miesten koripallomaajoukkueenkin mediaoikeudet.
Suomen Koripalloliitto ja Vantaan Energia Areena ovat sopineet ensi kesän miesten ja naisten maajoukkueita koskevasta yhteistyöstä. Myyrmäen urheilupuistoon rakennettu ja uutuuttaan kiiltävä Energia Areena toimii koripallon lippulaivojen kotiluolana tulevissa EM-karsintaotteluissa. Areenalle mahtuu koripallo-otteluihin 2600 katsojaa.
Susijengin EM-kotikisojen alkuun on enää alle 50 päivää. Samalla pääsyliput Susijengin otteluihin Helsinki Arenalle hupenevat hyvää vauhtia. Susijengin kahden ensimmäisen EM-koitoksen osalta on ylitetty 10 000 pääsylipun rajapyykki. Suomen Ranska- (31.8.) ja Slovenia-otteluihin on lippuja jäljellä alle 500.
Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt peräti 34 pelaajaa Susijengin rinkiin. Nimetty rinki toimii Susijengin perustana kolmivuotisessa jatkumossa, joka alkaa tulevan kesän EM-kotikisoista ja etenee vuosien 2017-19 MM-karsintojen kautta aina Kiinan kesän 2019 MM-kisoihin asti.
Elo-syyskuussa Helsinki Arenalla pelattavan koripallon EM-kisojen (FIBA EuroBasket 2017) alkulohkon otteluiden lipunmyynnissä on ylitetty merkittävä rajapyykki. Vaikka kisojen alkuun on vielä viisi kuukautta, lippuja on myyty jo yli 50 000 kappaletta ja Susijengin otteluissa osa lippukategorioista on myyty loppuun.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on vahvistanut 31.8.-17.9. pelattavien koripallon EM-kisojen (FIBA EuroBasket 2017) alkulohkojen otteluohjelmat kellonaikoineen. Susijengi nelistää Helsingissä pelattavan alkulohko A:n otteluissa kentälle iltaotteluissa, jotka alkavat klo 20:00 lukuun ottamatta lohkon päätösottelua Islantia vastaan, joka käynnistyy klo 20:45.
Helsingissä 31.8. – 6.9.2017 pelattavien koripallon EM-kisojen päivälippujen myynti alkaa maanantaina 16.1.2017 klo 9:00. Päivälippuja vapautuu myyntiin rajallinen määrä.