26.1.2011 Kahdella edellisellä kaudella koko NCAA I divisioonan levypallotilaston ykkösnimi Judie Lomax on naisten SM-sarjassa pelaavan Äänekosken Huiman tuore kiinnitys. 180-senttinen Lomax korvaa sarjan kärkipaikan jakavassa Huimassa Sade Morrisin.

Lomax teki kahden menestyksekkään yliopistokauden jälkeen sopimuksen viime keväänä WNBA-joukkue Connecticut Sunin kanssa, mutta pelit jäivät kolmeen harjoitusotteluun. Samalta keväältä Lomaxin meriittilistalta löytyy myös valinta NCAA:n Ivy-konferenssin vuoden pelaajaksi.
- Vahva ja ajoihin pystyvä pelaaja on luvassa. Yliopistojoukkue oli pieni, mutta pelaajan tilastot sitä kovemmat, Huima-valmentaja Mervi Nurmi summaa seuran nettisivuilla.
Columbian yliopistossa Judie Lomax kirjautti tilastorivilleen kaudella 2008-09 keskimäärin 14,2 pistettä ja 14,3 levypalloa. Viime kaudella vastaavat lukemat olivat 18,6 pistettä ja 14,2 levypalloa, jonka lisäksi Lomax riisti 2,6 kertaa ottelua kohden. Lomax voitti koko NCAA I divisioonan levypallotilastot molemmilla Columbia-kausillaan.
Lomax esiintyy äänekoskelaisyleisölle ensimmäistä kertaa ensi lauantaina (29.1.), jolloin Huima kohtaa SM-sarjan kärkiottelussa Peli-Karhut. Huima ja PeKa jakavat 24 pisteellä sarjan kärkipaikan. Huima on pelannut ottelun PeKaa enemmän.
Huima-vahvuudessa Sade Morris sai tehdä tilaa Lomaxille. Morris pelasi 18 SM-otteluaan 11,1 pisteen keskiarvolla.
Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.
Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.
Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.
BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.