Yllätysratkaisija Pehkonen kiritti Bisonsin voittoon Katajasta

25.3.2013 21:50 Maanantai-iltana pelattiin Korisliigassa vain yksi, mutta sitäkin kiihkeämpi ottelu. Vuoristoratana edenneessä kärkiottelussa hallitseva mestari Nilan Bisons päihitti viime kevään finaalivastustajansa Joensuun Katajan Loimaalla pistein 95–84 (41–44).

Viime kaudella Joensuussa pelannut Ilpo Pehkonen rankaisi vanhaa seuraansa kylmähermoisilla kolmosillaan. Kuva: Francois Perthuis.

Bisons aloitti kamppailun erittäin vahvasti karaten latautuneella puolustuksella ja Matti Nuutisen kolmosilla kuudessa minuutissa 17-2-johtoon. Kataja heräsi kuitenkin hiljalleen horroksestaan ja nousi ensimmäistä kertaa johtoon juuri ennen puoliaikaa.

 

Tauon jälkeen näytti pitkään siltä, että joensuulaiset onnistuivat kääntämään pelin itselleen. Suurimmillaan Katajan johto oli pisteissä 74–62, kun viime kevään finalistien välistä ottelua oli pelaamatta enää vajaat seitsemän minuuttia.

 

Lähes 1,100-päisen kotiyleisön riemuksi Bisons nousi vielä. Ilpo Pehkonen ja Jeb Ivey toivat kolmosillaan loimaalaiset iskuetäisyydelle, jonka jälkeen Kataja ajautui virhesumaan. Pehkonen toi Biisonit toisella kolmosellaan johtoon runsaat kaksi minuuttia ennen loppua ja iski kolmannen kerran alle minuuttia myöhemmin vieden kotijoukkueen 87–80-johtoon.

 

Bisons voitti ottelun lopulta 95 pisteellä upotettuaan viimeisellä neljänneksellä 37 pistettä.

 

Yllätysratkaisija Pehkosen (9/1) lisäksi biisonisankareina juhlittiin Martin Zenoa (25/7), Jeb Iveytä (20/2/4 syöttöä), Mikko Koivistoa (14/4/4 syöttöä) sekä Matti Nuutista (14/8).

 

Katajan ykkönen oli Petri Virtanen (24/2/4 syöttöä). Johnell Smith (17/4) ja Dan Coleman (13/8) pelasivat myös kelpo pelin.

 

Bisons ja KTP jakavat Korisliigan kärkipaikan 30 voitollaan. Kolme peliä vähemmän pelannut Kataja on voittanut 28 ottelua.

 

Lisätietoja: Korisliiga
 
26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

Näytä lisää vastaavia