YMCA Tampere haki oppia Reykjavikista Erasmus+ Sport -hankkeen ensimmäisellä reissulla

3.3.2026 09:21 YMCA Tampere koripallon Sami Toiviainen, Taneli Tuokko ja Mikko Penttinen vierailivat reykjavikilaisen KR:n vieraana viime viikolla. Vierailu oli osa Erasmus+ Sport -hanketta, jossa YMCA Tampere vierailee kolmen eri eurooppalaisen seuran luona.

YMCA Tampereen vierailuiden tavoitteena on kerätä uutta kansainvälistä oppia koripallotoimintaan ja sen kehittämiseen. Reykjavikin-vierailu oli hankkeen ensimmäinen tutustumismatka.

– Jere Anttila toimii seurassa valmentajana, joten sitä kautta tämä mahdollisuus avautui ja seura toivotti meidät tervetulleiksi seuraamaan neljäksi päiväksi heidän toimintaansa, YMCA Tampereen valmennuspäällikkö Sami Toiviainen kertoo.

Knattspyrnufélag Reykjavíkur eli KR on yleisseura, jonka koripallo-osasto on Islannin menestynein. Aikuisjoukkueiden lisäksi seuralta löytyy vankka junioritoiminta, joka ulottuu esikouluikäisistä aina 19-vuotiaisiin asti. Toiminta on vahvasti paikallista ja kaikki keskittyy Vesturbærin kaupunginosaan.

– Lapsilla oli lyhyet matkat koulusta harjoituksiin ja ne alkoivat välittömästi koulun jälkeen. Huomattava osa pienistä veti ensimmäisenä ulkona jalkapallotreenit, joiden perään he luontevasti liittyivät sisätiloihin koripalloharjoituksiin, Toiviainen aloittaa.

– Kaupunginosa-ajattelu herätti paljon ideoita, miten YMCA Tampere pystyy tarjoamaan edes jotain samankaltaista. Monilajisuus ja urheiluun panostaminen koko kulttuurin sisällä näkyi islantilaispelaajien urheilullisuutena.


Kohtaamisia valmentajien ja suurlähetystön kanssa


YMCA Tampere koripallo pyrki tuomaan seurasta mahdollisimman paljon oppeja myös kotimaahan. Tämän vuoksi paikalle lähetettiin valmennuspäällikkö Toiviainen, nuorten vastuuvalmentaja Taneli Tuokko ja lapsuusvaiheen vastuuvalmentaja Mikko Penttinen.

– Näimme monipuolisesti eri ikävaiheiden harjoituksia sekä tytöissä että pojissa. Pelejä ajankohtaan sijoittui kaksi. Näimme poikien U19-ottelun ja KR:n naisten vierasottelun Valuria vastaan. Suurin osa islantilaisjoukkueista on Reykjavikista, joten vierasreissu meinasi noin neljän kilometrin päässä olevaan toiseen kaupunginosaan matkustamista.

Kolmikon kanssa juttutuokioihin pääsivät Anttilan lisäksi muun muassa miesten päävalmentaja Jakob Örn Sigurðarson, naisten päävalmentaja Daniel Andri Halldorsson ja junioreissa montaa ikäluokkaa valmentava serbialainen Bojan Desnica.

– Jere antoi meille jo ensimmäisenä päivänä niin kattavan pohjustuksen islantilaisesta kulttuurista ja KR:n toiminnasta, että keskustelut pääsivät välittömästi pintaa syvemmälle.

Lisäksi YMCA Tampere sai kunnian tavata Reykjavikin-suurlähetystön päällikön Ville Cantellin.


Seuraavana kohteena ranskalainen JDA Dijon


Erasmus+ Sport -hankkeen seuraava matka sijoittuu Ranskaan JDA Dijonin vieraaksi huhtikuun puolen välin tienoilla. Matkalle lähtee valmennuspäällikkö Toiviaisen lisäksi laaja joukko YMCA Tampereen avainhenkilöitä: ammattivalmentaja Anssi Niemi, pitkäaikainen juniorivalmentaja Pekka Niemi sekä luottojoukkueenjohtaja Katri Ojala.

– Pyrimme saamaan oppia mahdollisimman laajalle koko koripallotoimintaamme. Ensimmäinen reissu oli antoisa, toisella pääsemme katsomaan toisenlaista koripallokulttuuria.


Tämä on seuran ilmoitus. Koripalloliitto tarjoaa jäsenseuroilleen mahdollisuuden ilmoittaa koripallotoimintaansa liittyvistä asioista Seura tiedottaa -uutisissa. 

 
5.6.2026 09:46 Seura tiedottaa

Miesten 1B-divisioonajoukkue Team Pajulahden try out -harjoitukset 11.–13.6. Lahdessa

Lahti Basketball Junioreiden miesten 1B- divisioonan joukkue Team Pajulahti järjestää Try Out -harjoituksia Lahdessa torstaista 11.6. lauantaihin 13.6.2026.

2.6.2026 09:03 Seura tiedottaa

Laaksolahti 3x3 -turnaus 17.6.2026 – tervetuloa mukaan

Kesän koriskausi saa täydellisen startin Espoon Laaksolahdessa! Kasaa kavereiden kanssa joukkue ja tule viettämään kivaa kesäiltaa Laaksolahden uudelle hienolle kentälle. Voit tulla myös vain katsomaan pelejä ja fiilistelemään tunnelmaa. Nähdään Lasarissa!

1.6.2026 12:19 Seura tiedottaa

Kangasalan Urheilijat KU-68 hakee koripallon kehitys- ja valmennusvastaavaa kaudelle 26-27

Etsimme joukkoomme positiivisia ja innostavia henkilöitä koripallojaoston eri tehtäviin kaudelle 2026-2027. Mahdollisuus jatkoon seuraavalla toimintakaudella.

26.5.2026 11:16 Seura tiedottaa

Katukoristurnaus Uudenkaupungin Merefesteillä 6. kesäkuuta

Korihait järjestää tänäkin vuonna suositun katukoristurnauksen Uudenkaupungin Merefesteillä lauantaina 6. kesäkuuta! Tapahtuma pidetään Sorvakon katukoriskentällä osoitteessa Kullervontie 5, 23500 Uusikaupunki, klo 10:stä alkaen.

22.5.2026 16:20 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY julkaisi koripallon päävalmentajat kaudelle 2026–2027

Tulevalla kaudella seurassa on peräti 51 päävalmentajatehtävää, ja niitä hoitaa yhteensä 31 valmentajaa.

19.5.2026 11:56 Seura tiedottaa

Peli-Karhut koripallojuniorit hakee valmennuspäällikköä

Peli-Karhut koripallojuniorit ry on vuonna 2024 perustettu kotkalainen seura, joka vastaa tyttöjen koripallovalmennuksesta pallokerhoikäisistä aina naisten 1. divisioonaan asti. Toimimme tiiviissä yhteistyössä naisten Korisliigassa pelaavan Peli-Karhujen kanssa.

18.5.2026 10:18 Seura tiedottaa

Hyvinkään Pontevan miesten joukkueen avoimet harjoitukset

Hyvinkään Pontevan miesten edustusjoukkue järjestää avoimet harjoitukset tiistaina 2.6.2026 klo 17.30–19.30.

12.5.2026 10:11 Seura tiedottaa

Hyvinkään Pontevan naisten edustusjoukkue järjestää avoimet harjoitukset

Hyvinkään Pontevan naisten edustusjoukkue kutsuu uusia pelaajia mukaan avoimiin harjoituksiin perjantaina 22.5.2026 Martinhalliin. Harjoitukset tarjoavat mahdollisuuden tulla tutustumaan joukkueen toimintaan, valmennukseen ja tulevan kauden tavoitteisiin Naisten I divisioonassa.

11.5.2026 10:18 Seura tiedottaa

Vuoristopässi-katukoris Karkkilan ruukkimiljöössä heinäkuussa

KaU Karkkila järjestää jälleen kesän kuumimman ja rennoimman koristurnauksen Karkkilassa. Tapahtuma järjestetään Högforsin ruukkimiljöössä lauantaina 11.7. Sarjat miehille, naisille ja yli 45-vuotiaille miehille.

11.5.2026 09:58 Seura tiedottaa

TVO:n Kesäkoris 2026 – ilmoittautuminen nyt käynnissä!

TVO ja Rauma Basket ry järjestävät kesällä 2026 vauhdikkaan ja innostavan koripalloleirin vuosina 2008–2015 syntyneille tytöille ja pojille.

Näytä lisää vastaavia