18.5.2005 Koripallon Sparliigaan mestaruustavoitteella joukkuettaan rakentava Espoon Honka on solminut kaksi tärkeää pelaajasopimusta. Hongan omat kasvatit, kokenut 27-vuotias keskushyökkääjä Heikki Zitting ja häntä kolme vuotta nuorempi monipuolinen pelintekijä Olli Nikitin pelaavat jatkossakin päävalmentaja Mihailo Pavicevicin alaisuudessa.
Viime kaudella Hongan kapteenina toiminut Nikitin odottaa innolla yhteistyötä Tim Kisnerin kanssa.
- Hän on loistava pelaaja. Kesä ja alkusyksy näyttävät, millaiseksi roolitus joukkueemme takamiesosastolla muotoutuu, toteaa Hongan kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen solminut Nikitin.
- Honka oli koko ajan ehdoton ykkösvaihtoehtoni. Olen erittäin tyytyväinen, että voin jatkaa uraani Espoossa, painottaa Nikitin, joka oli voittamassa Hongan tähän mennessä viimeisintä Suomen mestaruutta keväällä 2003.
Zitting jakaa ajankäytön
Zittingille mestaruudet ovat vieläkin tutumpia. Hän oli vahvasti esillä, kun Honka juhli kolmea SM-kultaa ja yhtä Suomen cupin voittoa putkeen kausilla 2001–2003.
Korin alla vahvana ja luotettavan taistelijana tunnettu Zitting valittiin myös kevään 2003 play off-pelien MVP:ksi. Zitting sai sovitettua viime kaudella siviilityönsä tuomat kiireet ja koripallon jouheasti yhteen.
- Sama järjestely on edessä jatkossakin. Ensin pistetään työkuviot järjestykseen ja sen jälkeen keskitytään koripalloon. Haluan edelleen jatkaa siviilitöissä, mutta haluan myös panostaa täysipainoisesti sen ulkopuolella koripalloon, linjaa Zitting.
Neuvottelut jatkuvat harjoitukset käynnissä
Espoon Hongan toimitusjohtaja Mika Sohlbergin mukaan jatkosopimukset Zittingin ja Nikitinin kanssa syntyivät luontevasti. Honka ei ota myöskään riskiä Kisnerin rinnalle tulevan toisen amerikkalaispelaajan osalta. Vaihtoehdot käydään tarvittaessa katsomassa paikan päällä kesäkuun aikana.
- Lisäksi neuvottelemme vielä kolmen suomalaisen pelaajan kanssa, joista yhdelle tai kahdelle on tarjolla sopimus, Sohlberg jatkaa.
Vielä yhden kauden Honkaa valmentava montenegrolainen Mihailo Pavicevic, 47, palasi kotimaastaan Espooseen tiistaina. Harjoitukset kautta 2005–2006 varten Honka käynnisti jo puolitoista viikkoa sitten urheilutoimenjohtaja Eero Saarisen johdolla.
Mestaruusvuosina Hongan fyysisestä valmennuksesta vastasi Vesa Surenkin. Sama mies on nyt palkattu huolehtimaan pelaajien fysiikkaharjoituksista.Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.