Gonzalvezille jatkosopimus, Nuolivirta uutena Kouvoihin

28.6.2019 08:24 Viime kaudella SM-hopeaa voittanut Kouvot on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen David Gonzalvezin kanssa. Viime kaudella Korihaita edustanut Mika Nuolivirta on solminut 1+1-mallisen sopimuksen Kouvojen kanssa.

David Gonzalvez oli päättyneellä kaudella yksi Kouvojen tärkeimmistä palasista matkalla finaaleihin. Kuva: Ville Vuorinen

Gonzalvezille tuleva kausi on kolmas Kouvoissa. 31-vuotias David Gonzalvez on voittanut aikaisempina Kouvot-kausinaan kultaa (2016) ja hopeaa (2019). Kahdeksannen kautensa Euroopassa aloittava kokenut pelimies on voittanut mestaruudet lisäksi Hollannissa, Itävallassa ja Saksassa (ProA).

193-senttinen Gonzalvez heitti viime kaudella 14,7 pistettä ottelua kohden, napsi 2,6 levypalloa ja kirjautti 2,8 syöttöä. Hän oli joukkueensa kolmanneksi paras pistemies. Parhaimmillaan takamies/laituri oli kevään välieräsarjassa Vilpasta vastaan: Gonzalvez nakutti seitsemässä ottelussa tehot 17,7/4,3/4,3 ollen isossa roolissa, kun Kouvot eteni sensaatiomaisesti finaaleihin. Kauden ajan Namika Lahteakin edustaneella Gonzalvezilla on vyöllään yhteensä 145 Korisliiga-ottelua.

- Hienoa saada Dave jatkamaan Kouvolassa. Hän tuo johtajuutta ja kokemusta joukkueeseen ja tulee varmasti tulevallakin kaudella olemaan sarjan parhaita pelaajia. Dave on erittäin pidetty persoona Kouvolassa ja hänen jatkonsa tuo myös kotiyleisölle jatkuvuutta, toteaa Kouvojen uusi päävalmentaja Tuomas Oja seuran nettisivuilla.

24-vuotias Mika Nuolivirta on pelannut Korisliigaa yhden kauden ajan. Viime kaudella Korihaiden riveissä sentteri iski pöytään tehot 6,9 pistettä ja 2,8 levypalloa 16 minuutin peliajalla. Kolmen pisteen heitot osuivat 37%:n tarkkuudella. 

212-senttinen Nuolivirta pelasi kausina 2011-2014 miesten I divisioona A:ta kolmen eri joukkueen riveissä. Parhaalla kaudellaan (2012-13, HBA) Rekolan Urheilijoiden kasvatti teki tehot 8,4 pistettä, 4,5 levypalloa ja 1,0 torjuntaa. Nuorten maaotteluja Nuolivirralla on koossa 74. Nuolivirta pelasi neljä kautta yliopistokoripalloa Yhdysvalloissa.

Nuolivirta upotti päättyneellä Korisliiga-kaudella kolmen pisteen heitot 37 prosentin tarkkuudella. Kuva: Ville Vuorinen
Nuolivirta upotti päättyneellä Korisliiga-kaudella kolmen pisteen heitot 37 prosentin tarkkuudella. Kuva: Ville Vuorinen

- Tulen Kouvoihin ja Kouvolaan innokkaana ja hyvillä fiiliksillä. Kouvoilla on hyvä maine ja on ilo olla osa tätä organisaatiota. Hallilla on aina ollut hyvä tunnelma ja vierasjoukkueena siellä on ollut vaikea voittaa. Joukkueen kannattajia haluan kiittää jo etukäteen, ja haluan kannustaa heitä levittämään koripallon fanikulttuuria entisestään. Ilman faneja ei olisi ammattilaisurheilua, kommentoi Nuolivirta.

- Mika on monipuolinen iso pelaaja, joka pystyy pelaamaan pelipaikoilla 4-5. Tämä tuo selvää joustavuutta peluutukseen ja mahdollistaa erilaisten viisikkojen käytön. Mikalla on vahva halu kehittyä pelaajana ja uskomme molemmat että hän voi ottaa seuraavat askeleet urallaan Kouvolassa, toteaa päävalmentaja Oja.

 

Permanto jatkaa, Storgård liittyy joukkueeseen

Lisäksi Kouvot tiedotti, että Henri Permanto (2+1) jatkaa Kouvoissa pitkällä sopimuksella ja uutena pelaajana joukkueeseen saapuu Oscar Storgård(1). Kaksikko pelaa myös M1DA:ssa Korikouvojen joukkueessa. 

18-vuotias Henri Permanto on pelannut kaksi viimeistä kautta Korikouvojen kokoonpanossa.

Niin ikään 18-vuotias Oscar Storgård siirtyy Kouvoihin kasvattajaseurastaan Porvoon Tarmosta. 193-senttinen takamies kärsi Permannon tavoin viime kaudella loukkaantumisesta pelaten vain kaksi ottelua. Kaudella 2017-2018 Storgård viimeisteli M1DA:ssa tehot 8,7 pistettä, 1,7 levypalloa ja 3,0 syöttöä.

Parhaillaan Storgård edustaa Suomea MU18-joukkueessa PM-kisoissa.

-  Odotan innolla että pääsen aloittamaan Kouvoissa. Siirto Kouvolaan on minulle selkeä steppi eteenpäin urallani. Haluan kehittyä pelaajana uuden organisaation avulla ja uusien joukkuekavereiden kanssa. Haluan myös auttaa joukkuettamme voittamaan pelejä, Storgård toteaa.

Kouvojen pelaajasopimukset kaudelle 2019-2020: David Gonzalvez, Severi Kaukiainen, Teemu Knihtinen, Vili Nyman, Mika Nuolivirta, Ilmari Toikkanen, Henri Permanto ja Oscar Storgård.

 
18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

Näytä lisää vastaavia