Järvenpään Pirkka Street Basketissa mukana 600 alakoululaista

7.5.2019 15:20 Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Kevään 2019 kiertueella järjestetään 19 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

Korit nousivat pystyyn aamuvarhain tiistaina Järvenpäässä K-Supermarket Pajalan pihalla, kun Pirkka Street Basket -tapahtuma saapui kaupan pihaan. Vauhdikkaan korispäivän aloittivat alakoulun nuorimmat 1.-2.luokkalaiset, joiden jälkeen kentät valtasivat 3.-6.luokkalaiset.

Päivän aikana mukana tapahtumassa oli kaikkiaan 600 alakoululaista. Yhteensä katukorisotteluja pelattiin kymmenellä korilla lähes 200. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti siis koko päiväksi.

Järvenpäässä tapahtumaa järjestettiin tiiviissä yhteistyössä Beat Basketin ja K-Supermarket Pajalan kesken. Beat Basket -seuran nimi julkaistiin viime vuonna juuri Pirkka Street Basket -tapahtumassa, mikä oli luonnollinen valinta, sillä K-Supermarket Pajala on myös seuran yksi pääyhteistyökumppaneista.  

- Teemme K-Supermarket Pajalan kanssa myös muuten paljon yhteistyötä. Kauppias Karri Himberg on isossa roolissa mahdollistamassa, että nuoret voivat Järvenpäässä harrastaa korista, kertoo Beat Basketin hallituksen jäsen Pekka Yli-Piipari.

Pirkka Street Basket -tapahtumissa katukorista ovat tervetulleita pelaamaan kaikki. Voittajia ei ratkota, vaan tarkoitus on pitää hauskaa. Tämä näkyi myös Järvenpäässä, jossa kentän laidoilla kannustettiin innokkaasti kaikkia.

- Onhan täällä ihan mahtava meininki. Täällä on niin paljon sellaisia pieniä alaasteikäisiä lapsia, jotka ovat tulevaisuudessa toivottavasti koriksen harrastajia. Meille on tullut pienimpiin ikäluokkiin erityisesti juuri todella paljon uusia harrastajia. Uskon, että myös tämä tapahtuma on ollut hyvänä esimerkkinä näille lapsille, toteaa Pekka Yli-Piipari.

Beat Basket -seuran nimi julkaistiin viime vuonna Pirkka Street Basketissa

Suomen Koripalloliitto täyttää tänä vuonna 80 vuotta ja seurat ovat olleet Koripalloliiton toiminnan ytimessä koko tämän ajan. Pirkka Street Basket -tapahtumia mukana järjestävistä seuroista kerätään pieni fakta seuran omasta historiasta kiertueuutisten yhteyteen.

Järvenpääläiset koripalloseurat Järvenpään NMKY ja Järvenpään koripalloseura (JKS) ilmoittivat yhdistyvänsä huhtikuussa 2018. Uuden seuran nimi, Beat Basket Järvenpää, julkaistiin toukokuussa Järvenpään Pirkka Street Basket -tapahtumassa. Kevään 2019 Pirkka Street Basket -tapahtuma toimikin eräänlaisena seuran nimen yksivuotisjuhlana.

 
27.3.2024 09:43 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket tulee taas – toukokuussa vietetään jälleen vuoden hauskimpia koulupäiviä

Tuhannet alakoululaiset pääsevät jälleen toukokuussa viettämään vuoden hauskinta koulupäivää. Pirkka Street Basket -kiertue ulottuu tänä keväänä Helsingistä aina Ouluun saakka 14 turnauksen voimin.

20.1.2023 14:30 Susijengi

Koripalloliiton ja K-ryhmän yhteistyö jatkuu - yhteistyön aikana on liikutettu jo yli 120 000 lasta

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus kestää vuoteen 2025 saakka. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet koris-koulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Susijengi ja Pirkka lähtevät mukaan myös K-Marketin kiusaamisvapaa vyöhyke -kampanjaan.

15.10.2019 11:00 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket saa jatkoa - järjestäjien haku vuoden 2020 kevään ja syksyn kiertueille käynnissä 13.11. asti

Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan yhteistyö jatkuu vahvana myös ensi vuonna, kun Pirkka Street Basket -kiertue kiertää jälleen ympäri Suomen keväällä ja syksyllä. Hae mukaan järjestämään vuoden hauskinta koulupäivää kevään tai syksyn kiertueelle!

16.9.2019 13:36 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueella liikkui yhteensä 4250 koululaista

Syksyn 2019 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi elo-syyskuun vaihteessa ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 14 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli 4250 koululaista.

13.9.2019 13:12 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueen päätöstapahtuma järjestettiin Lahdessa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

12.9.2019 14:56 Pirkka Street Basket

Katukorista ja tanssimuuveja – Pirkka Street Basket Äänekoskella

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

11.9.2019 14:09 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket ensimmäistä kertaa Mikkelissä

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

10.9.2019 13:46 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket liikutti lapsia Kouvolassa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

9.9.2019 15:49 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -kiertue kannusti lapsia liikkeelle Loviisassa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

6.9.2019 14:54 Pirkka Street Basket

Yli 500 alakoululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää Nokialla

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

Näytä lisää vastaavia