Katukorista ja kannustushuutoja - Pirkka Street Basket Tikkurilassa

8.5.2019 15:36 Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Kevään 2019 kiertueella järjestetään 19 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

Tikkurilassa oli mukana lähes 500 alakoululaista. Kuvat: Veera Sääski / Koripalloliitto.

”Kolme, kaksi, yksi, aikaa!”, kuuluu Pirkka Street Basket -kiertueen juontajan Mikon ääni mikrofonissa ja päivän ensimmäiset ottelut päättyvät. Kentällä numero kaksi Pallopossut ja C-joukkue ovat tehneet koreja vuorotahtiin ja vielä viime hetkellä Pallopossujen heitto sujahtaa sukasta sisään. ”Jee!”, huudot kaikuvat kentän laidalla.

Molempien joukkueiden kannustusjoukot hyppivät ja pomppivat kentän laidalla vielä pelin päättymisen jälkeen. Kenelläkään ei ole oikein varmaa tietoa siitä, miten peli lopulta päättyi. Molemmat joukkueet tekivät pisteitä ja kaikilla oli hauskaa, niin pelaajilla kuin kannustajillakin. Tässä piileekin Pirkka Street Basket -tapahtumien ydin – katukorista pelataan hymyssä suin ja kaikkia kannustetaan.  

Pallopossujen ja C-joukkueen lisäksi Tikkurilan Pirkka Street Basket -tapahtumassa Peltolan torilla oli mukana 47 muuta joukkuetta ja kaikkiaan lähes 500 alakoululaista vietti liikunnallista päivää. Hiljaista hetkeä ei tapahtuman aikana tainnut olla lainkaan, vaan tasainen kiljunta ja kannustushuudot kaikuivat pitkälle tapahtuma-alueen ulkopuolellekin.

Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä TikSin talkooporukan ja K-Supermarket Ylivedon kanssa nyt toiseen kertaan kaupan lähellä sijaitsevalla Peltolan torilla. Tapahtuman osallistujamäärä oli samoissa lukemissa kuin viime vuonna.

TikS juhlii jo 102-vuoden ikää

Suomen Koripalloliitto täyttää tänä vuonna 80 vuotta ja seurat ovat olleet Koripalloliiton toiminnan ytimessä koko tämän ajan. Pirkka Street Basket -tapahtumia mukana järjestävistä seuroista kerätään pieni fakta seuran omasta historiasta kiertueuutisten yhteyteen.

Tikkurila-Seura eli TikS on perustettu vuonna 1917. Seuran jäsenistöön kuului myöhemmin presidenttinäkin tunnettu Lauri Kristian Relander, joka toimi tasa-arvon edistäjänä nimittäessään mm. Suomen ensimmäisen naisministerin, Miina Sillanpään. Vuodesta 1978 lähtien TikS on keskittynyt tyttöjen ja naisten koripalloiluun.

 
27.3.2024 09:43 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket tulee taas – toukokuussa vietetään jälleen vuoden hauskimpia koulupäiviä

Tuhannet alakoululaiset pääsevät jälleen toukokuussa viettämään vuoden hauskinta koulupäivää. Pirkka Street Basket -kiertue ulottuu tänä keväänä Helsingistä aina Ouluun saakka 14 turnauksen voimin.

20.1.2023 14:30 Susijengi

Koripalloliiton ja K-ryhmän yhteistyö jatkuu - yhteistyön aikana on liikutettu jo yli 120 000 lasta

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus kestää vuoteen 2025 saakka. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet koris-koulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Susijengi ja Pirkka lähtevät mukaan myös K-Marketin kiusaamisvapaa vyöhyke -kampanjaan.

15.10.2019 11:00 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket saa jatkoa - järjestäjien haku vuoden 2020 kevään ja syksyn kiertueille käynnissä 13.11. asti

Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan yhteistyö jatkuu vahvana myös ensi vuonna, kun Pirkka Street Basket -kiertue kiertää jälleen ympäri Suomen keväällä ja syksyllä. Hae mukaan järjestämään vuoden hauskinta koulupäivää kevään tai syksyn kiertueelle!

16.9.2019 13:36 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueella liikkui yhteensä 4250 koululaista

Syksyn 2019 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi elo-syyskuun vaihteessa ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 14 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli 4250 koululaista.

13.9.2019 13:12 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueen päätöstapahtuma järjestettiin Lahdessa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

12.9.2019 14:56 Pirkka Street Basket

Katukorista ja tanssimuuveja – Pirkka Street Basket Äänekoskella

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

11.9.2019 14:09 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket ensimmäistä kertaa Mikkelissä

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

10.9.2019 13:46 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket liikutti lapsia Kouvolassa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

9.9.2019 15:49 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -kiertue kannusti lapsia liikkeelle Loviisassa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

6.9.2019 14:54 Pirkka Street Basket

Yli 500 alakoululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää Nokialla

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

Näytä lisää vastaavia