Koripallomuseolle rahoitus mobiilipelihankkeelle ja näyttelytoiminnan käynnistys

11.1.2016 Koripallomuseo hakee vuodelta 2016 vahvaa esilletuloa. Kotkaan avataan alkuvuodesta näyttely ja Helsinkiin selvitellään mahdollisia tiloja ja yhteistyötahoja, jotta näyttelytoimintaa saataisiin käynnistettyä myös pääkaupunkiin lajikulttuuria esiin nostamaan. Lisäksi Koripallomuseo on saanut kehittämisrahan mobiilipelihankkeelle.

Koripallomuseo avaa tammi-helmikuussa jälleen näyttelytoiminnan ja kehittää mobiilipeliä.

Vuoden 2015 kohokohtiin lukeutui Hall of Fame -valintojen julkistus Susijengin Ukraina-maaottelun yhteydessä.

Viime vuonna Koripallomuseolle perustettiin myös taustaorganisaatio, Koripallomuseoyhdistys, jonka perustamiskokouksesta kuva on. Kuvat: Koripallomuseo & Ville Vuorinen.

Kotkassa näyttelytoiminta käynnistyy tammi-helmikuussa Kulttuuritalo Greipissä.

Helsingissä pääpaino olisi pääkaupunkiseudun seurojen ja lajilegendojen esittelyssä sekä Susijengissä (maajoukkueissa). Kotkassa keskitytään lajin historiaan ja Kymenlaaksoon.

Koripallomuseo on saanut Kymenlaakson liitolta Maakunnan kehittämisrahan, jonka avulla luodaan pilotti-/konseptointi alustavan suunnitelman mukaan koripalloaiheisesta kortti-/managerointipelistä. Lähtöajatuksena on luoda laadukas mobiilipeli, jossa pelataan eri vuosikymmenten legendoilla. Tavoite pelin suunnittelussa on monistettavuus, että se on myös eri lajeille ja toimijoille hyödynnettävissä. Toinen tärkeä askel on ollut FIBA:n kanssa aloitettu yhteistyö, joka konkreettisesti tarkoittaa FIBA:n tuottaman sisällön saamista Suomen Koripallomuseoon.

- Toiminnallamme on monia ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia, joiden avulla voimme olla mukana kehittämässä suomalaista koriskulttuuria. Mobiilipeli ammattilaisten toteuttamana on nykypäivää ja lajin kannalta hieno juttu. Emme halua profiloitua vanhakantaisesti ajateltuna “museoksi”, vaan lapsia ja nuoriakin koriksen pariin innostavaksi kulttuuritoimijaksi, kutsuttakoon sitä vaikka enemmin Hall of Fameksi tai Basket Centeriksi. Visiossamme meillä on luoda valtakunnallinen kiertonäyttely, joka on suunniteltu nimenomaan lasten ja nuorten ehdoilla ja luo paikallisseuratasolla myös kiertäessään kulttuurista jatkumoa nykyjunnujen ja aiempien ikäpolvien välille, yhteisöllisesti. Tämä kaikki linkittyisi myös kohti nuorten ja vuoden 2017 EM-kisoja, avaa museon ajatuksia museosta vastaava museonjohtaja Jari Toivonen.

Koripallomuseo etsii koko ajan mukaansa kummeja, jotka lupautuvat mukaan omien resurssiensa mukaan. Koripallomuseon kummi voi auttaa heittämällä idean museon kehittämisen suhteen, vinkata hyvästä yritysyhteistyöstä tai vaikkapa auttaa jossain näyttelyä koskevassa tehtävässä (esim. markkinointi, graafinen suunnittelu, verkkopalvelut, painatus, kuvien käsittely tms.). Korismuseo toivottaa kaiken avun tervetulleeksi ja valtakunnallisena museona haluaa myös saada ihmisiä haastettua mukaan talkoisiin ympäri Suomen.

Lisää museosta ja kummiudestakin Koripallomuseon nettisivuilta.

Katsaus Koripallomuseon vuoteen 2015

Kuluneen vuoden liikuttavimpia tapahtumia museon näkökulmasta oli Hall of Fame -tapahtuma Helsingin jäähallissa Suomi-Ukraina -maaottelun yhteydessä. Terhi Airas-Järventaus, Teijo Finneman, Larry Pounds ja Juhani Salmenkylä valittiin tänä vuonna Legendojen joukkoon ja tunnelma oli käsin kosketeltavissa, kun nelikko asteli kotiyleisön eteen 1. ja 2. neljänneksen välissä.

Koripallomuseolle luotiin taustaorganisaatio alkuvuonna 2015, Koripallomuseoyhdistys. Yhdistystoiminnan taustalla oli puute juridisesta toimijasta, joka voi hakea mm. valtiovallalta avustuksia museotoimintaa varten. Toinen keskeinen lähtökohta yhdistyksen perustamiselle oli kerätä museotoiminnan arvon näkeviä innokkaita toimijoita museon taustalle sitä kehittämään työntekijän avuksi. Toiminta Koripallomuseoyhdistyksessä on vielä hiukan hakenut uomiaan, mutta terävöityy vastaisuudessa tavoitteiden ja roolien tarkentuessa.

Kaikkinensa vuosi 2015 oli taloudellisesti haastavin museon olemassaolon aikana (Koripallomuseo on perustettu 2008). Työntekijää, joka vastaisi toiminnasta, ei museolla ollut 4,5 kuukautta enempää. Rahoituskysymykset ja yhteistyötahojen löytäminen muodostavat vuoden 2016 tärkeimmät painopisteet.

- Olen hyvin luottavainen toiminnan kehittymiseen. Lähes kaikkialla tapaamani korisihmiset kehuvat museon toimintaa ja sen tärkeyttä lajikulttuurin säilyttämisen ja nostamisen kannalta. Näen, että teemme arvokasta työtä juuri sen kohderyhmän näkökulmasta, jolle toiminta on pääasiallisesti suunnattua. Ongelma on, että emme ole osanneet pitää itsestämme tarpeeksi suurta meteliä koriskentillä ja tuoda huoltamme mm. näyttelytilakysymyksistä ja taloustilanteestamme esiin. Myöskään pelirohkeutemme ei ole vielä riittänyt ratkaisujen ottamisen suhteen. Uskon, että löydämme runsaastikin tukijoita laji-ihmisten parista, kun saamme riittävän hyvin äänemme kuuluville ja asiamme esiteltyä. Harvalla kuitenkaan on periaatteellista vastustusta sitä kohtaan, että arvokas lajimme kulttuuriperintö tulee asianmukaisesti talletettua ja samalla myös sitä esiteltyä. Ja näköjään talkoohenkeä löytyy yhä, sillä museon avuksi on jo ilmoittautunut ulkopuolisia korisihmisiä, pohtii Toivonen.

Yhteystiedot: Museopäällikkö Jari Toivonen, jari.toivonen@kotka.fi, 040 5708078
 
18.1.2019 09:32 Koripalloliitto tiedottaa

Lea Hakala nimettiin suomalaisen urheilun Hall of Fameen

Suomen kaikkien aikojen naiskoripalloilija Lea Hakala nimettiin torstaina Helsingissä järjestetyssä Urheilugaalassa suomalaisen urheilun kunniagalleriaan, Hall of Fameen.

3.1.2019 13:58 Koripalloliitto tiedottaa

Juhlavuoden ”Throwback Thursday” tuo someen suomikoriksen huippuhetkiä

Koripalloliitto viettää alkaneena vuonna 80-vuotisjuhlaansa. Juhlan kunniaksi tahdomme muistella yhdessä ystäviemme kanssa suomikoriksen historian huippuhetkiä vuosien varrelta.

Koripallon alumnitoiminnan käynnistävä kiertue Turussa, Tampereella ja Helsingissä

Suomalaiselle koripallolle alumniverkoston osaaminen ja asiantuntemus ovat tärkeitä resursseja, joka voi hyödyttää niin lajin kokonaisvaltaista kehittymistä kuin esim. pelaajien ammattimaisten harjoitusmahdollisuuksien paranemista ja työelämävalmennuksen saamista peliuran ohessa. Alumnitoiminta mahdollistaa myös alumnien tehokkaamman verkottumisen keskenään. Alumnitoimintaan osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja haluun antaa lajille takaisin omaa panostaan.

Koripallomuseon näyttely Malmilla joudutaan sulkemaan

Finnish Basketball Hall of Fame avasi elokuussa 2016 näyttelyn Malmilla yhteistyökumppanin, Korispisteen, tarjoamiin tiloihin. Nyt yhteistyötaho tarvitsee museon käyttämän tilan omaan liiketoimintaan, joten näyttely suljetaan viimeistään kesäkuussa 2018.

Finnish Basketball Hall of Fame sai merkittävän tukijan Amerin Kulttuurisäätiöstä

Amerin Kulttuurisäätiö on myöntänyt Finnish Basketball Hall of Fame - Koripallomuseolle 10000 €:n vuotuisen tuen neljäksi vuodeksi (2018-2021). Tarkoituksena tuen avulla on luoda toiminnasta yhä yhteisöllisempää ja osallistavampaa digitaalisuuden, alumniuden sekä Kohtaamisia-tapahtumien jatkon myötä.

Talouden, teknologian ja urheilun ilmiöitä -seminaari Salossa 27.3.

Finnish Basketball Hall of Fame ja Salon Vilpas järjestävät ilmiöitä eri näkökulmista käsittelevän seminaarin Salo IOT Campuksella 27.3. klo 12.15-16.15. Seminaarin avulla verkotetaan ihmisiä yhteen ja tuetaan goodwill-hengessä molempia toimijoita.

Koripallomuseon Kohtaamisia-hankkeen jatkorahoitus varmistui

Koripallomuseon (viralliselta nimeltä Finnish Basketball Hall of Fame) Kohtaamisia-hanke sai noin 30000 euron jatkorahoituksen. Hankkeen toisessa osassa kierretään vielä käymättömiä koripallopaikkakuntia, kerätään kuvia/esineistöä kokoelmaan ja ennen kaikkea koostetaan hankkeen tuloksista ja kokemuksista raportti koripallon, sekä muidenkin lajien, hyödyksi.

Digitaalisen Koripallomuseon avoin ideariihi 28.11. Helsingissä

Koripallomuseo pyrkii ajattelemaan museomaailmaa uudella tavalla, seinättömästikin. Työryhmä on pohtinut millainen digitaalinen Koripallomuseo voisi olla. Miten museo voisi olla entistä vaikuttavampi ja tavoittavampi, tukien upeasti kehittynyttä lajikulttuuriakin. Vielä ollaan starttivaiheessa…

Koripallomuseossa syntymäpäivät 22.9. – uutuutena esillä ToPo ja HKT

Finnish Basketball Hall of Fame - Koripallomuseo avasi uuden näyttelyn Malmilla, Helsingissä, elokuussa 2016. Näyttelysisältöä uudistetaan hiukan ja juhlitaan 1-vuotissyntymäpäiväjuhlaa perjantaina 22.9. koko päivän.

Suomen Koripallomuseo on nyt Finnish Basketball Hall of Fame – Koripallomuseo

Koripallomuseolla on nyt uusi nimi ja uusi logo. Uusi nimi on Finnish Basketball Hall of Fame - Koripallomuseo. Koripallomuseon nimen muutos ja uusi visuaalinen linjaus ovat osa museon roolin selkeyttämistä ja ajanmukaistamista.

17.3.2017 Ajankohtainen

Koripallomuseon valtakunnallinen kiertonäyttely käynnistyy

Koripallomuseon valtakunnallinen kiertonäyttely on osa Suomen Itsenäisyyden juhlavuotta. Näyttely kiertää vuoden 2017 aikana korisliigapaikkakunnilla, turnauksissa ja tapahtumissa sisältäen kolme eri elementtiä (älyharjoitukset, Kohtaamisia-hanke ja näyttely), joista 1-3 toteutetaan kohteesta riippuen.

Pyörätuolikoripallon näytösottelu Seagulls–Korihait-ottelun puoliajalla 15.2.

Helsingissä, Töölön kisahallissa keskiviikkona 15. helmikuuta pelattavan Korisliigan Seagulls–Korihait -ottelun puoliajalla pelataan pyörätuolikoripallon näytösottelu. Pyörätuolikoripalloilijoiden mukana ottelussa nähdään tukku tunnettuja koripallopersoonia.

Korismuseossa Malmilla opastuksia sekä keskustelutuokioita suomeksi ja englanniksi

Koripallomuseossa aloitti ma 30.1. työharjoittelun suomea ja englantia äidinkielenään puhuva Maud Agyei. Hän opiskelee matkailualaa ja pelaa myös koripalloa HNMKY:ssä. Maud vetää ilmaisia yleisöopastuksia sekä englannin kielen keskustelutuokioita koriksesta. Tule kertaamaan vaikkapa kielitaitoasi rennossa ilmapiirissä!

Lajikulttuuria seuroissa vahvistava Kohtaamisia-hanke etenee

Suomen Koripallomuseon Kohtaamisia-hanke on vieraillut HNMKY:n sekä Turun NMKY:n ja Turun Riennon vieraana luoden vuorovaikutusta aiempien vuosikymmenten seuratoimijoiden ja nykyisten C-junioreiden välille.

10.10.2016 Pohjoinen alue

Kohtaamisia-hanke vahventamaan lajikulttuuria

Tällä viikolla alkaa Koripallomuseon huipputärkeä "Kohtaamisia"-hanke, jossa Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella vahvennetaan pahimmassa drop out-iässä olevien lasten/nuorten laji-/seuratietoutta ja -juuria.

5.9.2016 Pohjoinen alue

Koripallomuseo aloittaa valtakunnallisen esine-, valokuva- ja liikkuvakuvakeruun

Suomen Koripallomuseo aloittaa valtakunnallisen esinekeruun Opetus- ja kulttuuriministeriön hanketuella tarkoituksena tallentaa kokoelmiin suomalaista koripallokulttuuriperintöä tulevia sukupolviakin ajatellen. Koripallon alkuvuosikymmenten ja erityisesti menestysvuosikymmenen 1960-luvun esineluovuttajat ja muistotiedon omaavat alkavat kadota. Samalla katoaa merkittävä määrä esineistöä ja esineistöön/valokuviin liittyvää metadataa. Tämän kulttuuriperinnön tallentaminen on nyt ajankohtaista ja tärkeää.

18.8.2016 Pohjoinen alue

Koripallomuseo avautuu Helsinkiin ti 23.8.

Suomen Koripallomuseo avaa näyttelyn Helsinkiin, Malmille, tiistaina 23.8. kello 10.00. Näyttelyssä esitellään suomalaisen koripalloilun Hall of Fame, maajoukkueiden historiaa, fanikulttuuria ja kolme vuosittain vaihtuvaa pääkaupunkilaisseuraa. Ensimmäisenä kautena kolme seuraa ovat: HNMKY, Honka ja MaSu.

1.7.2016 Pohjoinen alue

Koripallomuseolle merkittävä lajikulttuuria vahvistava hanketuki OKM:lta

Suomen Koripallomuseo on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriöstä tuen hakemalleen hankkeelle, jonka avulla on tarkoitus mm. pyrkiä vaikuttamaan drop out-ilmiön vähentymiseen seuroissa. Hankkeen on tarkoitus kestää 2016-2017.

Koripallomuseo avaa näyttelyn Helsinkiin

Vuosi 2017 tulee olemaan Suomen ja koripalloilun ainutlaatuinen juhlavuosi. Itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta ja samalla tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun edellisen kerran on Suomessa pelattu miesten EM-kisatasolla, Helsingissä. Koripallomuseo haluaa omalta osaltaan olla mukana juhlistamassa arvovuotta ja samalla olla vankistamassa suomalaista lajikulttuuria ja sen juuria.

15.5.2019 20:29 Koripalloliitto tiedottaa

Tenho Ulmanen valittiin jatkamaan eteläisen alueen puheenjohtajana

Koripalloliiton eteläisen alueen aluekokous valitsi yksimielisesti Tenho Ulmasen jatkamaan eteläisen alueen aluehallituksen puheenjohtajana. Ulmanen on ollut eteläisen alueen puheenjohtaja jo vuodesta 2012 ja toiminut alueen hallituksen jäsenenä vuodesta 2009 alkaen.

Näytä lisää vastaavia