Lassi Tuovi: ”Tämä on ollut pelaajille arvokas kesä”

19.8.2022 10:31 Susijengin MM-karsintoihin ja EM-kisoihin valmistavat viikot tulivat päätökseensä eilen torstaina, kun joukkue peittosi Ukrainan kenraaliharjoituksessaan Jyväskylän LähiTapiola Areenalla. Joukkueen tuoreen päävalmentajan Lassi Tuovin mukaan Susijengi voi olla tyytyväinen valmistaviin viikkoihinsa kesän huipennuksen kynnyksellä.

Lassi Tuovin mukaan susikesä 2022 on palvellut tarkoitustaan. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Susijengi käynnisti loppukesän 2022 leirityksillä Lohjan Kisakallion Susi Training Centerissä ja Helsingin Urhea-hallilla, jonka jälkeen joukkue otti suunnakseen Tampereen ja kohtasi Hakametsässä Belgian kahdesti.

Tampereelta palattuaan Susijengi taipui Liettuassa isäntäjoukkueelle perättäisinä päivinä Kaunasissa ja Vilnassa, jonka jälkeen tie vei Helsingin kautta Jyväskylään ja jatkoaikavoittoon Ukrainasta.

- Tärkein asia leiritykseen tullessa oli saada kesätauon jälkeen joukkueen tekeminen takaisin uomiinsa ja sitä pääsimme harjoittelemaan ensimmäiset kaksi viikkoa. Olemme kierrättäneet näissä otteluissa isoa pelaajarinkiä ja uskon sen olevan vahvuus myös tulevaan, Tuovi summaa.

- Peliviikot olivat vaihtelevia. Liettua-otteluissa olimme raskaiden treeniviikkojen jälkeen puhki emmekä päässeet kilpailemaan haluamallamme tavalla, mutta toisaalta Liettua antoi meille hyvän kokemuksen siitä, mitä priorisoisimme viimeisellä valmistavalla viikolla ennen MM-jatkokarsintoja ja miten lähteä Ukraina-peliin.

Tuovi on ennen kaikkea tyytyväinen siihen, että Susijengi on päässyt jälleen kerran harjoittelemaan. Syksyllä 2017 uuteen uskoon muokattu FIBA:n MM- ja EM-karsintajärjestelmä ja kaksivuotinen pandemia ovat vähentäneet maaotteluiden määrää merkittävästi, mutta tänä kesänä otteluita on ollut jälleen kuin vanhoina, hyvinä aikoina.

- Tämä on ollut pelaajille arvokas kesä. Susijengin kannalta on tärkeää, että olemme päässeet tekemään perusharjoittelua joukkueena yhdessä. On myös pelaajien seurajoukkueuran kannalta erinomaista, että he pääsevät lähtemään syyskauteen vietettyään kesän näin kilpailullisessa ympäristössä.

Tähtipelaajakin vain osa kokonaisuutta

EM-kisoihin huipentuvan maajoukkuekesän aikana suuren yleisön mielenkiinto on kohdistunut ennen kaikkea Lauri Markkaseen, joka on pelannut ensimmäiset maaottelunsa sitten kesän 2018.

Jyväskylän iso vaalea onkin antanut tulosten puhua puolestaan – 22 pistettä ja 11 levypalloa Ruotsia vastaan, 19 pistettä ja ratkaiseva kolmen pisteen heittoa Kroatiassa sekä viimeksi käsittämätön 42 pisteen ja yhdeksän levypallon show kotikaupungissaan Ukrainaa vastaan.

Tuovin mukaan Markkasen arvo parketilla on kiistämätön, mutta hänen vaikutuksensa ulottuu vielä paljon pelikenttää kauemmas.

- Lauri on pelannut erinomaisesti, mutta vielä tärkeämpää on, miten sitoutunut hän on tähän ryhmään, miten uskomattoman hyvällä ilmeellä hän on tässä porukassa. Lauri aidosti rakastaa koripalloa ja pitää kavereiden kanssa kentällä hauskaa. Kun hän menee kentälle, hän sytyttää paitsi taidoillaan, myös peli-ilmeellään ja kollektiivisuudellaan, Tuovi ylistää.

Mutta, kuten jokainen joukkueurheilua koskaan seurannut tietää, tähtipelaajakin on vain osa kokonaisuutta.

- Lauri on pelannut tämän kesän seitsemästä maaottelusta kolme, jonka lisäksi meiltä on ollut vuoroin Sasua (Salin) pois, vuoroin (Mikael) Jantusta, (Alexander) Madsenia, Miro Littleä. Olemme kääntäneet tämän voimavaraksemme kokeilemalla erilaisia viisikoita ja ajamalla vähemmän pelanneita pelaajia sisään, Tuovi arvioi.

Nuoria jalkoja ja kokeneita konkareita

Tuovin esille nostamista tuoreemmista pelaajista otsikoihin on noussut ennen kaikkea Tennesseen yliopiston voimanpesä Olivier Nkamhoua, joka on kerännyt valmistavissa maaotteluissa hurjat 14,8 pistettä ja 5,5 levypalloa ottelua kohden.

Nkamhoua on nopeassa ajassa osoittanut arvonsa Susijengille, mutta muutkin uudemmat kasvot ovat osoittaneet arvonsa – esimerkiksi Henri Kantonen, Perttu Blomgren ja Remu Raitanen ovat kukin osoittaneet pystyvänsä tuomaan susipelaamiseen uusia ulottuvuuksia omilla vahvuuksillaan.

Samalla varttuneemmat herrasmiehet ovat vetristyneet kesän edetessä. Joukkueen viimeiset jäljellä olevat 1980-luvulla syntyneet pelaajat, Shawn Huff ja Petteri Koponen, pääsivät kumpikin elementtiinsä torstain jatkoaikatrillerissä Jyväskylässä.

- Selvää on, että joistain asioista ei kannata kantaa huolta. Vanhoilla herroilla on aika monet arvokisavalmistautumiset ja susikesät takanaan ja tiedämme tasan tarkkaan, että kun tosipaikka tulee, he ovat hyvässä kunnossa ja valmiit iskemään uuden vaihteen silmään.

Susijengi kerääntyy sunnuntaina yhteen hiomaan kollektiivista itseluottamusta ja hakemaan kansainvälistä pelitempoa ensi viikon koitoksia varten. Torstaina Tampereella tiedossa on MM-jatkokarsinnan avaus Israelia vastaan ja sunnuntaina Tallinnan Saku Suurhallissa vastaan asettuu Jukka Toijalan valmentama Viro.

Pitkän kesän kääntyessä syksyyn on uuden päävalmentajan olemus raukea ja täynnä itseluottamusta.

- Keskitytään seuraavaan otteluun, valmistaudutaan siihen ja eletään päivä kerrallaan niin kuin aina.

Susijengi ja Israel kohtaavat MM-jatkokarsintaottelussa Tampereen Nokia Arenalla torstaina 25.8. klo 18.30 alkaen. Ottelu televisioidaan suorana Nelosella ja Ruutu-palvelussa.

Lipunmyynti Susijengin ja Israelin väliseen otteluun käynnissä täällä.

Henkilöt

 
27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

30.8.2023 09:13 Susijengi

Kapteeni Salin: ”Meillä on aseita voittaa pelejä tässä turnauksessa”

Susijengin pitkäaikainen luottopelaaja Sasu Salin, 32, on päätynyt vastuulliseen asemaan joukkueen kapteenin ominaisuudessa sen ensimmäisenä MM-kisakesänä yhdeksään vuoteen. Vaikean MM-alkulohkon jälkeen kapteeni uskoo, että Susijengillä on kaikki aseet kääntää kurssinsa ja päättää turnauksen alemman jatkosarjan ottelut voitokseen.

28.8.2023 14:05 Susijengi

Elias Valtonen 50. maaottelussaan: ”Kokemusta tulee vain pelaamalla”

Vuosituhannen taitteessa syntyneistä Susijengin pelaajista Mikael Jantunen saavutti 50 maaottelun rajapyykin sunnuntaina Japania vastaan. Saksa-ottelussa vuorossa on Elias Valtonen, 24, joka Jantusen tavoin on nuoresta iästään huolimatta paaluttanut paikkansa Susijengin avainmiehistöön jo varhain.

27.8.2023 07:00 Susijengi

Mikael Jantunen 50. maaottelussaan: ”Nimenomaan nämä pelit kasvattavat”

Susijengin avainkalustoon pidemmän aikaa kuulunut Mikael Jantunen, 23, sai perjantaina ensituntumaa MM-kisojen tasosta ottelussa olympiapronssimitalisti Australiaa vastaan. Uransa 50. miesten maaottelun sunnuntaina pelaava Jantunen muistuttaa, mikä merkitys otteluilla maailman kovimpia maita vastaan on kehityksen kannalta.

26.8.2023 07:41 Susijengi

Susijengin valmentaja Sean Sheldon: ”Tämä on ollut uskomaton kokemus”

Susijengin valmennusjohtoon heinäkuussa liittynyt Utah Jazzin apuvalmentaja Sean Sheldon, 30, kertoi Utah Jazzin Roundball Roundup -podcastin tuoreimmassa jaksosta kesästään valmentajana Suomessa. Sheldon kuvailee Susijengin kanssa viettämäänsä aikaa uskomattomaksi kokemukseksi.

24.8.2023 16:04 Susijengi

Lauri Markkanen MM-avauksesta: ”Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan”

Elämänsä ensimmäisiin MM-kisoihin valmistautuva Susijengin syömähammas Lauri Markkanen, 26, oli MM-avauksen aattona tyyni, leppoisa ja määrätietoinen. Australia tarjoaa perjantaina Susijengille maailmanluokan haasteen, mutta Markkanen luottaa omaan joukkueeseensa ja sen hyvään, tuttuun perustekemiseen.

23.8.2023 08:15 Susijengi

Edon Maxhuni: ”On meistä itsestä kiinni, miten pärjätään tässä turnauksessa”

Pelinrakentajansa Edon Maxhunin, 25, mukaan Susijengi haki vuoden takaisissa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa ”positiivista kiukkua” joukkueeseen kohdistuneista epäilyistä ja päättikin kisansa parhaaseen tulokseen yli 50 vuoteen. Sama näyttämisen halu toimii Susijengin johtotähtenä myös perjantaina käynnistyvissä Aasian MM-kisoissa.

Näytä lisää vastaavia