Neljän koripalloseuran yhteiskunnallinen arvo laskettu UEFA SROI -mallinnuksella

12.10.2022 11:14 Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun suomalaisen koripalloseuran yhteiskunnallinen arvo mitattiin. UEFA SROI on työväline, jolla mitataan urheiluseuran sijoitetun pääoman sosiaalista tuottoa. Koripalloliitto osallistui Palloliiton pilottihankkeeseen neljän jäsenseuran kanssa.

Mukana olivat jäsenmäärältään Suomen kymmenen suurimman seuran joukkoon kuuluvat Helsingin NMKY, Tapiolan Honka, Puhu Juniorit ja Lahti Basketball. Palloliiton johtamassa pilotissa oli Koripalloliiton lisäksi mukana myös Salibandyliitto.

UEFA SROI mittaa seuran sosiaalista, taloudellista ja terveydellistä arvoa yhteiskunnalle. UEFA SROI:ssa sosiaaliset hyödyt yhteiskunnalle koostuvat vapaaehtoistyön arvosta, koulutusten vaikutuksesta, projektien ja ohjelmien yhteiskunnallisesta arvosta sekä sosiaalisen pääoman kasvusta. Uefan mallinnuksessa on hyödynnetty laajasti asiantuntijoita sekä tutkimustietoa

UEFA SROI:n avulla saadaan laskettua koripalloseurojen yhteiskunnallinen arvo eli sijoitetun pääoman sosiaalinen tuotto.

- Suuri kiitos Palloliitolle, että koripallo pääsi mukaan hankkeeseen. Nämä lukemat kuvastavat hyvin sitä, mikä merkitys urheilulla ja liikunnalla on koko yhteiskunnalle. Seurat tekevät tärkeää työtä, kun ne viikoittain liikuttavat aina nuorista vanhempiin harrastajiin, Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara kommentoi.

Esimerkiksi jäsenmäärältään suurin koripalloseura Helsingin NMKY tuottaa yhteiskunnalle vuosittain 12 miljoonan euron edestä terveydellistä arvoa: säästöt tulevat muun muassa alentamalla riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2 diabetekseen, syöpään ja mielenterveysongelmiin.

- Hienoa, että myös koripallo pääsee näyttämään vaikuttavuutensa yhteiskunnalle. Toivottavasti myös jatkossa SROI:n kautta pystymme seuraamaan Helsingin NMKY:n koripallon ja muidenkin koripalloseurojen kehitystä. Positiivisten tulosten avulla saamme varmasti lisää kiinnostusta koripalloa kohtaan. Itse selvitystyö oli mielenkiintoinen, opettavainen ja motivoiva, Helsingin NMKY:n urheilujohtaja Henrik Pulkkinen kommentoi.

Kaikkiaan Helsingin NMKY tuottaa vuoden aikana yhteiskunnalle liki 25 miljoonan euron arvoisen hyödyn yhteiskunnalle.

UEFA SROI – taustaa

* Tutkimusyhtiö Substancen perustaja, tohtori Tim Crabbe on tutkinut ja kehittänyt SROI-mallinnusta UEFA:n toimeksiannosta jo vuosia. UEFA SROI -mallinnus on alun perin jalkapallon yhteiskunnallisen arvon mittaamiseen kehitetty järjestelmä

* UEFA SROI -mallinnus on työväline, joka on luotu mittaamaan jalkapalloon sijoitetun pääoman sosiaalista tuottoa harrastajien osalta

* UEFA SROI  mittaa seuran sosiaalista, taloudellista ja terveydellistä arvoa yhteiskunnalle (SROI Social Return On Investment = Social ROI)

* UEFA SROI antaa työkalun valtakunnalliseen ja paikalliseen vaikuttamiseen tutkitun tiedon avulla

* Palloliiton ja Salibandyliiton aloitteesta UEFA:lle ehdotettiin mahdollisuutta pilotoida menetelmää myös muilla joukkuepallopeleillä

* UEFA SROI:n avulla saadaan laskettua salibandyseurojen yhteiskunnallinen arvo (=sijoitetun pääoman sosiaalinen tuotto)

 
19.12.2023 15:00 Koripalloliitto

Joukkuepelit rakentavat lasten urheilun suosituksia: ”Tämä on lasten leikkiä – ei aikuisten peliä”

Suomalaisten joukkuepelien työryhmä valmistelee lasten urheilun suorituksia. Mukana työryhmässä ovat edustajat Jääkiekkoliitosta, Palloliitosta, Salibandyliitosta, Käsipalloliitosta, Koripalloliitosta, Lentopalloliitosta, Pesäpalloliitosta sekä Suomen Olympiakomiteasta ja Huippu-urheilun instituutti KIHUsta.

20.11.2023 12:57 Seurat

Parempaa korista -webinaarissa aiheena seuraviestintä koripalloseuroissa

Vuoden viimeinen Parempaa korista -webinaari järjestetään 13.12, jolloin aiheen keskiössä ovat seuraviestintä ja työkalut sen kehittämiseen.

9.10.2023 20:10 Nuorten EM-kilpailut

Hae nuorten maajoukkuevalmennustehtäviin vuodelle 2023-24

Suomen Koripalloliitto hakee asiantuntevia osaajia kansainvälisiin työtehtäviin nuorten maajoukkuetoiminnassa. Haku koskee valmennus- sekä tukitehtäviä.

22.9.2023 12:57 Koripalloliitto

Koripalloliitto on julkaissut nuorten pelaajien rekrytoinnin ja pelaajasiirtojen eettisen toimintamallin

Uusi koripallokausi on käynnistynyt tai käynnistymässä pian koko Suomessa. Koripalloliitto haluaa muistuttaa kaikkia toimijoita vastuullisesta ja eettisestä toiminnasta lasten ja nuorten kanssa toimittaessa.

16.6.2023 08:00 Koripalloliitto

Koripalloliitto hakee viestintä- ja markkinointipäällikköä

Suomalainen koripallo on ollut nousujohteisella kehitysuralla jo hyvän aikaa. Ja lisää on tulossa. Haluatko olla mukana? Suomen Koripalloliitto hakee määräaikaiseen työsuhteeseen viestintä- ja markkinointipäällikköä.

7.6.2023 10:40 Koripalloliitto

Seurapalveluyksikön vuosittaiset palkinnot jaettu

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö palkitsee seurakentän aktiivisia koripallotekijöitä vuosittain. Harri Jokela palkittiin koripallokasvattajana, Pauli Korhonen puolestaan sai elämäntyöpalkinnon. Pikkusudet palkinto meni BC Nokialle ja vuoden koripallotekona palkittiin upea IKH Areena.

22.4.2023 12:53 Koripalloliitto tiedottaa

Airamaa, Forsström ja Sten jatkavat liittohallituksessa

Koripalloliiton kevätliittokokous järjestettiin 22.4. lähikokouksena Scandic Espoossa. Liittohallituksen kolme erovuoroista jäsentä hyväksyttiin ehdollepanotoimikunnan esityksen mukaisesti seuraavalle kolmivuotiskaudelle, kun Marko Airamaa, Kaisa Forsström ja Tiina Sten jatkavat liittohallituksessa.

24.3.2023 16:00 Seurat

Parempaa korista -webinaarissa aiheena psyykkinen hyvinvointi lasten ja nuorten urheilussa

Kevään ensimmäinen Parempaa korista -webinaari järjestetään 18.4., jolloin aiheen keskiössä ovat lapset ja nuoret psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta.

20.3.2023 17:04 Susijengi

Tuore tutkimus: koripallo kovassa nosteessa Suomessa

Sponsoroinnin ja viestinnän tutkimusyritys Sponsor Insight on tutkinut 18:tta kertaa suomalaisten kiinnostusta urheilua kohtaan. Koripallo nousi lajien välisessä kiinnostuksessa ensimmäistä kertaa kymmenen kärkeen.

2.3.2023 09:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi ennätysmäärän stipendejä, 115 nuorelle tukea

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi helmikuussa 115 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

Näytä lisää vastaavia