Seurauutisia #40: Unelmien liikuntapäivää vietetään äitienpäivänä 10.5.

7.5.2020 07:57 Perinteinen Unelmien liikuntapäivä saa koronavirustilanteen vuoksi tänä vuonna uuden muodon: se toteutuu kodeissa ja somessa. Päivä tarjoaa seuroille mahdollisuuden aktivoida jäseniään ja tutustuttaa uusia ihmisiä lajin pariin.

Unelmien liikuntapäivä on Suomen Olympiakomitean koordinoima kaikenlaisen liikkumisen kokeilu- ja pop up -päivä, joka järjestetään nyt viidennen kerran. Vuoden 2020 teemana on tuoda seurat tutuiksi sosiaalisessa mediassa.

Unelmien liikuntapäivänä seurat voivat järjestää lajikokeiluja ja avoimia ovia, tänä vuonna virtuaalisesti. Oman seuran toimintaa voi tuoda tutuksi muille esimerkiksi lajikokeiluvinkkien, avoimien live-treenien tai helppojen lajikohtaisten haasteiden muodossa. Seurat voivat kertoa matalalla kynnyksellä toiminnastaan ja harrastusmahdollisuuksista somessa tunnisteella #unelmienliikuntapäivä. 

Koripallossa tämä voi tarkoittaa monenlaisia juttuja; seuroissa on totuttu harjoittelemaan yhdessä. Unelmien liikuntapäivänä on aika koota oma joukkue kasaan ja toteuttaa vaikka yhteiset unelmien etätreenit!

Tänä vuonna liikumme Unelmien liikuntapäivänä itseksemme, mutta silti yhdessä samaan aikaan – joukkueena. ”Kaveri mukaan” -teema kannustaa haastamaan ystävät, lapset, vanhemmat, isovanhemmat ja työkaverit myös liikkumaan.

Koripalloliitto kannustaa myös kaikkia seuroja ympäri Suomen mukaan Unelmien liikuntapäivään somessa.

#Unelmienliikuntapäivä sunnuntaina 10.5. – näin olet mukana:

  1. Jaa 10.5. kuvasi, videosi tai muu sisältö somessa tunnisteella #unelmienliikuntapäivä. Lisää myös oman seurasi tai lajisi aihetunnisteita.
  2. Kannusta kaverit, lapset, vanhemmat, isovanhemmat, työkaverit, oppilaat ja kaikki muutkin liikkumaan. “Minä liikun näin, miten sinä liikut?“

 

Hyödynnä vapaasti unelmienliikuntapaiva.fi -sivuston aineistopankin markkinointimateriaaleja. Jaa jo ennen tapahtumapäivää somessa treenikanavia tai lajikokeiluvinkkejä muiden nähtäväksi tunnisteella #unelmienliikuntapäivä. Voit myös lähettää niitä nettilinkkeinä sähköpostitse ulp@olympiakomitea.fi ja lisäämme ne unelmienliikuntapaiva.fi -sivustolle!

Lisätietoja: https://www.unelmienliikuntapaiva.fi/

#unelmienliikuntapäivä
 

 
2.9.2020 15:09 Seurauutinen

Seurauutisia 44: Koripalloliitto suosittelee Koronavilkku-sovelluksen käyttöönottoa kaikille

Koripalloliitto suosittelee Koronavilkku-sovelluksen käyttöönottoa mahdollisten tartuntatapausten jäljittämisen helpottamiseksi. Voit ladata maksuttoman sovelluksen älypuhelimesi sovelluskaupasta.

25.8.2020 20:44 Seurauutinen

Seurauutisia #43: Rauma Basketin pelitapahtumien koronaohjeet yleisölle ovat kaikkien seurojen käytössä

Vallitseva koronapandemia vaatii ottelutapahtumiin saapuvilta katsojilta huolellista hygieniaa ja tarkkaavaisuutta. Tärkein ohjenuora on se, että ottelutapahtumiin saavutaan ainoastaan terveenä.

22.11.2023 09:45 Seurauutinen

Seurauutisia #83: Et ole yksin -palvelu järjestää infotilaisuuden katusovittelusta nuorten konfliktien ratkaisumallina

Et ole yksin ja Aseman Lasten järjestämä tilaisuus on tarkoitettu lajiliittojen, urheiluseurojen ja muiden urheiluorganisaatioiden toimijoille sovittelusta keinona nuorten konfliktien ratkaisussa. Tilaisuus järjestetään Teamsissa 13.12. klo 10:30-12:00.

3.11.2023 08:15 Seurauutinen

Seurauutisia #82: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on avattu

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2024 haku on käynnissä 1.-30.11.2023. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.

21.9.2023 10:17 Seurauutinen

Seurauutisia #81: Seurapaitapäivää juhlitaan tiistaina 26.9

Jälleen on aika kaivaa kaapeista seurapaidat, -pipot ja muut seuravärein varustetut kamppeet. Tiistaina 26.9. juhlistetaan syksyn kohokohdaksi noussutta seurapaitapäivää.

2.5.2023 11:53 Seurauutinen

Seurauutisia #80: Unelmien liikuntapäivää vietetään 10.5.

Unelmien liikuntapäivää vietetään jälleen keskiviikkona 10.5. Unelmien liikuntapäivä on seuroille loistava tilaisuus avata ovensa, esitellä toimintaansa ja kutsua mukaan kaiken ikäisiä liikkujia.

16.3.2023 12:54 Seurauutinen

Seurauutisia #78: Koripalloliitto mukana lahjoittamassa liikuntavälineitä Ukrainaan

Koripalloliitto oli yksi lajiliitoista, jotka olivat mukana lähettämässä sodan keskellä eläville ukrainalaisille harrastusvälineitä.

10.2.2023 08:00 Seurauutinen

Seurauutisia #77: Olympiakomitea haastaa kansanedustajaehdokkaat edistämään liikuntaa ja urheilua

Suomen Olympiakomitea on julkaissut Liikettä Suomeen – liikunnan ja urheilun manifestin, johon on koottu liikunnan ja urheilun edistämisen tavoitteita seuraavalle hallituskaudelle. Kaikki eduskuntavaaliehdokkaat kutsutaan allekirjoittamaan manifestin tavoitteet. Allekirjoittaneiden liikuntaehdokkaiden lista julkaistaan Olympiakomitean nettisivuilla.

1.12.2022 13:16 Seurauutinen

Seurauutisia #76: SPORTTI-hankkeen verkkokurssi tutustuttaa nuorten digipelaamiseen

EHYT ry:n SPORTTI-hankkeen uusi verkkokurssi on suunnattu erityisesti kaikille lasten ja nuorten urheilun parissa toimiville valmentajille ja muille urheiluseuratoimijoille.

14.10.2022 12:47 Seurauutinen

Seurauutisia #74: Lisenssiwebinaari tarjosi tärkeää lisenssidataa seuroille

Webinaarissa käytiin läpi kauden 2021–2022 loppuun saakka kerättyä lisenssidataa ja siitä työstettyä jatkoanalyysia. Uutena osana lisenssidatasta on irrotettu Koripallon suosio lasten keskuudessa -osio.

Näytä lisää vastaavia