Sinnikäs PeKa taisteli itsensä jatkoajan päätteeksi voiton päähän mestaruudesta

14.4.2019 20:49 Peli-Karhut nappasi tiukan ja monivaiheisen ottelun päätteeksi voiton jatkoajalla lukemin 80-84 (40-35). Finaalisarja on katkolla PeKalle ensi tiistaina Karhuvuoressa ottelusarjan ollessa jo 2-0.

Noora Järvikangas oli yksi ottelun todellisista säväyttäjistä. Kuva: Ville Vuorinen.

Lappeenrannan urheilutalon kaikki 885 silmäparia saivat todistaa finaalisarjan arvoisen ottelun, joka venyi aina jatkoajalle saakka.

Catz sai kotihallissaan sensaatioimaisen alun, kun joukkue rynnisti heti väkevään johtoon. Heitot upposivat ilmiömäisesti niin läheltä kuin kaukaa ja pallon liike oli hyvää. PeKan puolustus oli aseeton Catzin heittojen sadellessa sisään ja joukkueen peli hyökkäyspäädyssä oli hermostunutta. Kun ottelua oli kulunut vain kolme minuuttia, oli kissalauma tikannut jo 17 pistettä, lopullisesti avausjakso päättyi lukemin 25-15.

Peli-Karhut osoitti kuitenkin kovaa henkistä kanttia ja kasasi rivejään shokkialun jälkeen. Etenkin Minna Sten astui kunnolla esiin niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä ja säkitti jakson aikana seitsemän pistettä. PeKan puolustus sai viimein tehtyä Catzin hyökkäyksestä vaikeampaa, ja puoliajalle lähdettäessä ero oli kaventunut jo viiteen pisteeseen.

Alku oli meiltä aivan surkea, kummassakin päässä Catz pääsi tekemään juuri niitä asioita mitä se halusi tehdä. Sitten otimme aikalisän ja päätimme tulla peliin mukaan, Minna Sten ruoti ottelun alkuhetkistä.

Tapahtumia ottelussa riitti katsojien iloksi vielä tauon jälkeenkin. Kolmannen jakson lopussa PeKan sähläys pallon kanssa ja rautoihin kolisseet heittoyritykset avasivat kotijoukkueelle jälleen sauman tarttua ohjaksiin. Aleighsa Welch ja Valencia McFarland ottivat kokeneina pelaajina joukkueen reppuselkään ja jälleen oli ero revennyt 14 pisteeseen päätösjakson alkuun tultaessa.

Taipumaan hallitseva mestari ei tästäkään huolimatta suostunut. Noora Järvikangas heräsi eroon toden teolla ja sytytti koko joukkueen takaisin peliin mukaan. Reilussa parissa minuutissa oli PeKa tikannut eron kiinni Catzin menettäessä jälleen otettaan. Otteluparin rinta rinnan taisto huipentui lopulta varsinaisella peliajalla vapaaheittoviivalle, josta varma säkittäjä Brooke McCarty ei erehtynyt, mikä pakotti Catzin tasoihin ja jatkoajalle.

Jatkoajalla kotijoukkueen tilanne oli vaikea. Suihkuun lensi joukkueen kokoonpanosta lopulta Karoliina Rytkönen, Roosa Kosonen sekä Elena Reshetko. Welch kärsi puolestaan urheiluvammoista ja vetäytyi trilleristä pelin loppuminuuteilla.

Voitonnälkäisin jatkoajalla oli lopulta Brittany Starling, joka haastoi ajoillaan härkämäisesti Catzin puolustusta korin alla onnistuneesti. Kun pelikellossa oli jäljellä enää reilu 40 sekuntia, nousi todelliseksi yllättäjäksi Mari Kihlström, joka painoi kylmän viileästi kolmosen sisään tuoden kotijoukkueen jo kahden pisteen päähän. Voittoon asti Kihlströmin onnistuminen ei lopulta kantanut. McCartyn pääsi jo hetkeä myöhemmin upottelemaan jälleen vapaaheittoja, eikä Catz kyennyt enää nousemaan voittajaksi ajan raksuttaessa vääjäämättömästi loppuun.

Roope Mäkelän mukaan usko omaan tekemiseen ei loppunut kertaakaan:

Superonnellinen olen voitosta. Tänään käytiin kunnon taistelu, jossa pelaajat osoittivat kovaa voitontahtoa nousemalla aina tasoihin. Aloimme lopussa löytämään mismatch-tilanteita korin alla ja saamaan sitä kautta onnistumisia. Koripallossa pitää aina uskoa omaan tekemiseen loppuun asti, eikä saa luovuttaa.

Etenkin loppupuolella otteitaan parantanut Brittany Starling oli lopulta ottelun tehokkain väkevällä tupla-tuplallaan (25/13). Varma onnistuja oli peliä pyörittänyt Brooke McCarty (25/7), mutta todellinen taistelija ja sytyttäjä ottelussa oli Noora Järvikangas (15/7).

Teimme tänään paljon hyviä asioita, taistelimme hyvin ja monta kertaa meillä oli myös mahdollisuus ratkaista peli itsellemme. Olimme myös epäonnekkaita, sillä pallo pomppi vaikka kuinka monta kertaa layupeista ohi. Ehkä olisimme voineet pelata lopun toisinkin. Erityisen hienoa oli, että nuoret pelaajamme tulivat lopussa hyvin kentälle ja antoivat kaikkensa. Pettynyt olo joka tapauksessa, katsotaan nyt mitä voidaan seuraavaksi tehdä ja millä muutoksilla, Mika Haakana kommentoi.

Ylivoimainen tehomoottori Catzin rosterista oli Aleighsa Welch, joka tykitti tupla-tuplan (20/13). Kovaa haastamista suoritti Elena Reshetko, joka Welchin tapaan onnistui niin pisteissä kuin levypalloissa (13/10). Hyvällä pelipäällä esiintyi nyt myös Petra Noponen (14/7).

 

Ottelutilastot

Finaalisarja jatkuu ensi viikon tiistaina 16.4. klo 18.35, jolloin mestaruus on katkolla Peli-Karhuille.  Yle TV2 televisioi Karhuvuoren urheilutalossa käytävän ottelun.

 
17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

16.4.2024 19:00 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peli-Karhut taistelevat Suomen mestaruudesta

Viime kaudella mestaruuden ratkaisseet ToPo ja PeKa kohtaavat tänäkin vuonna Naisten Korisliigan finaaleissa. Finaalit alkavat keskiviikkona ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

Näytä lisää vastaavia