Susijengistä lyhytelokuva joukkorahoituksen voimin

1.3.2014 17:51 Suomen koripallomaajoukkueesta, MM-kisoissa ensi syksynä pelaavasta Susijengistä, tehdään joukkorahoitteinen lyhytelokuva. Kaksiminuuttinen elokuva on samaan aikaan pelaajaesittely ja hyytävään pohjolaan sijoittuva sankaritarina. Fanilähtöisen projektin toteuttaa elokuva- ja mainostuotantoyhtiö Time Films. Elokuvassa esiintyy itse Susijengin tähtikaartia.

Susijengistä halutaan tehdä huippuluokan lyhytelokuva, MM-kisoihin matkaavan Suomen kansainvälinen käyntikortti. Susijengi - The Short Filmin toteutumisen päättävät fanit. Kuva: Ville Vuorinen.

- On aivan mahtavaa päästä tekemään jotain näin upeaa ja lähellä sydäntä olevaa projektia, toteaa lyhytelokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja, Niko Kelkka.

Susijengi – The Short Film -elokuvan joukkorahoituskampanja alkaa 1.3.2014 ja kestää 45 päivää. Tässä ajassa on tarkoitus kerätä 50 000 €. Vastineeksi ihmiset saavat elokuvaan liittyviä tuotteita. Tuotteita ovat esimerkiksi DVD, making of -passi, jonka kautta pystyy seuraamaan netissä elokuvan tekemistä reaaliajassa sekä mahdollisuus päästä esiintymään itse lyhytelokuvaan. Lisäksi rahoilla toteutetaan materiaalia kulissien takaa läpi projektin.

Joukkorahoituksen onnistumisen ja siten elokuvan tuottamisen päättävät fanit. Mikäli kampanjaan kerättävää rahasummaa ei saada kokoon, palautetaan kaikki rahat tukijoille.

Susijengin fanit ovat Suomen nopeiten kasvava fanikunta ja koripallokulttuuri on jatkuvassa nosteessa. Lyhytelokuvalla on tarkoitus nostattaa koripallokulttuuria kotimaassa entisestään ja vahvistaa Susijengin brändiä kansainvälisesti.


- Susijengi on dynaaminen, inspiroiva, innovatiivinen ja suhteessaan faneihinsa vilpitön. Mielettömiä asioita tapahtuu joukkueen ja ilmiön ympärillä, joten eiköhän siihen yksi Hollywood-tason megapläjäyskin mahdu mukaan, naurahtaa Mika Mäkelä Suomen Koripalloliitosta.

Susijengi – The Short Filmin toteuttaa elokuva- ja mainostuotantoyhtiö Time Films, erikoistehosteista vastaa Trix ja musiikin säveltää suomalainen trailerimusiikkikollektiivi Epic North.

- Olemme saaneet MM-kisoihin hakemisesta lähtien nauttia erilaisten tahojen innostuneisuudesta Susijengiä, suomalaisen koripallon kasvutarinaa ja suuria unelmia kohtaan. Olemme innoissamme Time Filmsin projektista ja näemme siinä kokonaisuudessa hienon mahdollisuuden tuoda suomalaista osaamista ja suomalaista koripalloa esille uudella ja innovatiivisella tavalla, päättää Mäkelä.

Suomen koripallomaajoukkue pelaa ensi syksynä historiansa ensimmäiset MM-kisat. Susijengi kohtaa Espanjassa 30.8. - 14.9.2014 pelattavan MM-turnauksen avausottelussa Yhdysvallat.

Osallistu Susijengi – The Short Filmin joukkorahoituskampanjaan ja katso kampanjan esittelyvideo osoitteessa http://igg.me/at/susijengi

Henkilöt

 

Korispisteellä laaja valikoima Susijengi-fanituotteita

Koripallon MM-kisat lähestyvät, ja Susijengin pitkäaikainen fanituotemyyjä Korispiste tuo joka fanin toivetavarat suomalaisen koripalloväen ulottuville. Korispisteen verkkokaupasta löytyy laatutuotteita joka lähtöön, mm. Li-Ningin valmistamat personoidut pelipaidat ja virallinen Susijengin MM-kisapaita, jota Korispiste myy ainoana jälleenmyyjänä.

6.6.2014 12:01 Yhteistyökumppanit

Australia Susijengin toinen juhlavieras – liput myyntiin 9.6. klo 9

Kesän 2013 EM-kisoissa korishuuman aikaan saanut Susijengi tarjoilee elokuussa 2014 kotiyleisölleen Helsingin Jäähallissa kaksi namupalaa. EM-hopeamitalisti Liettua kohtaa Susijengin Suomen Koripalloliiton 75-vuotisjuhlaottelussa 4. elokuuta, ja yhdeksänneksi maailmanlistalla rankattu Australia saapuu ”Sudenpesään” runsas viikko myöhemmin (12.8.).

18.5.2014 EM-kilpailut

Yle sopimukseen MM- ja EM-kisojen esittämisestä 2014-15

Yleisradio on solminut kaksivuotisen sopimuksen kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) kanssa. Sopimuksen myötä Yle näyttää valtakunnallisilla ja vapailla kanavillaan Susijengin ottelut MM-kisoista 2014 sekä EM-kisoista 2015, joihin Suomella on jo paikka varmistettuna.

Villi kortti –päätöksissä lähestytään H-hetkeä – näin voit vaikuttaa Susijengin MM-unelman toteutumiseen!

Kun enää viikko on aikaa MM-kisojen villi kortti –päätöksiin, on jokaisen Susijengi-fanin panos tärkeä. Myyntiin on tullut uusia edullisia tuotteita, joilla tuetaan suoraan Susijengin MM-hanketta. MM-haun loppukirin aikana on myös tarkoitus osoittaa kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) päättäjille kuinka paljon Suomesta on MM-kisamatkalle lähdössä faneja, mikäli villi kortti Susijengille suodaan.

12.12.2013 Yhteistyökumppanit

Tuorein MM-hakutuote: Susijengin Suunto-laite

Susijengin MM-unelma elää ja markkinoille on tullut jälleen uusi tapa osallistua unelman toteutumiseen. Tuorein tuote on tyylikkäällä Susi-logolla brändätty Suunto Ambit 2 S -laite, jossa yhdistyy GPS-kellon ja monipuolisen sykemittarin ominaisuudet. Joulukuun 18. päivään mennessä tehdyt tilaukset ehditään toimittamaan jouluksi kotiin.

3.12.2013 13:35 Yhteistyökumppanit

Susi-tuotteita Korispisteestä pukinkonttiin, 20 prosenttia tuloista Susijengin MM-hankkeeseen

Suomen Koripalloliiton yhteistyökumppani ja Suomen maajoukkueen virallisten fanituotteiden välittäjä Korispiste tarjoaa Susijengi-faneille oivan mahdollisuuden hankkia Susi-tuotteita jouluksi ja tukea samalla MM-unelman toteutumista.

6.10.2013 20:55 Liittoa koskeva tiedote

Koripalloliitto hakee Susijengille villiä korttia MM-kisoihin

Suomen Koripalloliitto on päättänyt hakea sykähdyttävästi syyskuun EM-kisoissa pelanneelle Susijengille villiä korttia vuoden 2014 MM-kisoihin. Villin kortin hakuprojekti kantaa nimeä ”Yhdessä MM-kisoihin”, jolla Koripalloliitto haluaa paitsi kiittää faneja ja pelaajia myös kutsua sekä julkisen että yksityisen sektorin mukaan MM-kisapaikan hakuun.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

1.9.2015 08:02 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä tiistaina 1.9.

Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin tulevaan EM-kisaurakkaan. Numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

Näytä lisää vastaavia